Semmoset uuvet tekniikat, joista vois olla tuollasta yleismaailmallista hyötyä, mutta sitä hyötyä ei suoraan voi taloudellisesti ulosmitata, tarviivat käynnistyäkseen potkua. Ihmiskunnassa yritettään poliittisilla päätöksillä tällästä potkua antaa. Esimerkiks öljykriisien innoittamana Kalifornian poliittinen hallinto jo aikapäiviä sitten sääti melko pönttöpäisen saastesäännön. Kun Kaliforniaan ostetaan melkonen määrä autoja, se laitto valmistajat kehitystyöhön; polttoaineen hinnat ei oo vielä näihin päiviin mennessä niin korkealle nousseet, että vastaavalla innolla ois sammaan kehitystyöhön ilman pakkoa ryhytty. Ryhyttiin tietysti myös ettimään porsaanreikiä, ja saatto joku hyötyä, jopa aika kieroin konstein.
Katalysaattorit, ruiskukonneet, paremmat hyötysuhteet ois löyvetty ilman lakipakkoja, mutta isolla todennäkösyyvellä paljon myöhemmin.
Sähkön tuottaminen ainakaan tunnetuilla menetelmillä ei tuu halvemmaks uusiutuvilla energioilla, tuulella, aalloilla, auringonvalolla. Liiketaloudellinen hyöty tällästen tekniikoiden kehittämisestä on liian pitkässä varressa; taloudellisen toimijan ei kannata ryhtyä. Yhteiskunnan kannalta ja tarpeeksi pitkällä suunnitteluvälillä saattaa kuitenkin kannattaa, tai ainakin erilaisia vaihtoehtoja kannattaa tutkia ja kehittää, vaikka ne osottautus susiksi; sitten kuitenkin tiijetään. Eli ihmiskunnan oman tulevaisuuden turvaamiseksi on jonkin kokosta panosta koko ajan laitettava erilaisten asioitten tutkimiseen ja kehittämiseen.
Poliittiset päättäjät joutuvat näitä tälläsiä tutkimuksia käynnistämmään. Vaihtoehtoset mallit on, että valtion voimavaroin pystytetään tutkimuslaitos selvittämmään, laitetaan lainsäädännöllä pakko eli kielletään muut vaihtoehot, tai annetaan yksityiselle uuven kehittäjälle tukea. Se tuki vois olla avustukset kehitykseen, verohelpotukset tuotoista, suora tuotantotuki tai hintatuki.
Tuulivoiman osalta päädyttiin hintatukeen.
Ongelma tässä muodostu siitä, että hintatuen suuruutta mietittäessä ennustettiin väärin muilla tavoilla tuotetun sähkön hinnankehitys, ja mallista tuli kohtuullisen hyvin tuottava tuulisähkön tuottajille ja melko kallis veronmaksajille. Siltä osin malli toimi, että myllyjä alko nousta.
Kun poliittisesti päätetään jostain tuesta, on kuitenkin tuen toimimiseksi halutulla tavalla sitouduttava johonkin aikajänteeseen. Jos tuulivoimalle olisi tarjottu tuotantotukea viikoksi, ei myllyjä olisi noussut. Toisaalta ylilyöntien välttämiseksi olisi veronmaksajien edun mukaista jättää sopimuksiin jotain mahdollisuuksia korjata liian suuria tukia. Luvatuista asioista on kuitenkin pidettävä kiinni, muuten poliittisilta toimijoilta menee viimeinenkin uskottavuus.
Yksityinen toimija ei toimi jonkun aatteen palon takia, se toimii oman voiton tavoittelijana. Saattaa silti toimia tehokkaammin kuin tuulihattujen voimin käynnistetyt tutkimushankkeet, ja tulla veronmaksajille edullisemmaksi ja päästä haluttuihin tuloksiin. Vaikka joku vetääkin välistä.
Tuulivoimaloiden tapauksessa ei poliittisten päättäjien kohdalla ihan sattuneet nappiin arviot; siihen en osaa ottaa kantaa, oliko kysymys muutoksesta, jota oli mahdoton ennustaa, oliko kysymys päättäjien asiantuntemuksen puutteesta, oliko kysymys päättäjiä fiksumpien lobbareitten ohjauksesta vai mistä. Veronmaksajien rahaa paloi jonkun verran ja palaa pikkasen jatkuvasti, toisaalta on saatu aika lailla tietoa ja kokemusta tuulimyllyistä. Ja joku on hyötynyt taloudellisesti.
Näin yksinkertaista se on. Väillä päätökset osuu kohalleen, välillä vähän sinnepäin. Ja joskus mennee ihan mettään.
Nää oli Anttolan ajattelijan päähänpistoja, ei tarvia uskoa.
jv
