Hetkinen pojjaat. Persut on jo osoittaneet että itsenaisyys on menetetty. Samoin Väyrynen. Miten siis voisi tämä Suomi, joka ei kuulemma ole enään itsenäinen, tehdä itsenäisen päätöksen liittyä Natoon. Ei käy.
Itsenäinen suomi voisi tehdä vaikka mitä, esim erota EUsta, mutta Suomi ei kuulemma ole itsenäinen.
Nyt ei maalaispoika ymmärrä muutamaa asiaa. Miten itsenäisyys katosi jos kerran suomi voisi tehdä finxitin EUsta. Miten Suomi ei voisi liittyä puolustusliittoon, niinkun aina ennenkin. Suomella kun on ollut puolustusliittoja vaikka kuinka monta aiemmin. Ruåtsin, Venäjän, Saksan, ja erilaisten liittoutumien kesken. Kaikilta noilta suomi on myös saanut apua. Ameriikasta lentokoneita, wilssoninpintaa, saksalainen stuga lentue teki kovaa hommaa kannaksella.
Itsenäisyys vaan on eri juttu kun joskus kauan sitten. Ei itsenäisyys tarkoita eristäytymistä muusta maailmasta. Itsenäisyys tarkoittaa omaa päätöksentekoa. Ollaanko EUssa, ollaanko Natossa, kenen kanssa tehdään yhteistyötä. Itsenäinen, suvereeni valtio, kuten suomi, päättää itse näistä asioista. Väyrysestä tai Persuista tai Vuosaaren urheilukalastajista huolimatta suomi päättää näistä ihan itte.
Hienoa, Suomi on taas itsenäinen. Huolimatta perussuomalaisista. Ei niiden ansiosta, vaan niistä huolimatta. Aijai Kerenski, suomi on nyt vapaa maa, ryssän vallasta.