Kirjoittaja Aihe: Tunnistettavaa?  (Luettu 2846 kertaa)

Heinäkuu 02, 2017, 23:20:30 ip
Luettu 2846 kertaa

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Suur-Saimaan ympäriajo poikkesi Anttolan satamassa lauantaina.  Olin rouvan kanssa tunnin verran katselemassa autoja; ensimmäiset lähtijät eli kait vanhimmat autot missasimme, ja koko osanottajajoukkoa emme jaksaneet odottaa; tapahtumaan taisi osallistua melkein kolmesataa ajoneuvoa, liikkeelle kait lähtivät minuutin välein.  Kuvia otin joistakin mielenkiintoisen näköisistä ja joistakin ihan muuten vaan.  Tapahtumaan osallistumisen kriteereinä on museoajoneuvoikä, eli 30 vuotta, mutta ei tarvitse olla museorekisterissä.  Ja osanottomaksu...

Tässä osoite kuvakavalkaadiin: https://drive.google.com/open?id=0B0J8AG9J9zofVnpFU2FsU3czdkE

Enimmäkseen autonkuvia.  VMPK:n palstatilaa en näillä tuhlaa, omasta pilvipalvelusta löytyvät halukkaille katsottaviksi.

Numeroin kuvat.  Jos joillakin on mielenkiintoa, voi tunnistaa esimerkiksi kuvissa olevia ajoneuvoja.  Palkintoja ei ole luvassa, ja tuomaroinninkin joutuu raati suorittamaan itse; mitään osanottajaluetteloa tai muuta tunnistusapua minulla ei ole, enkä itse tunnista varmaan puoliakaan kuvien kulkimista.  Yhdeltäkään kuvattavalta en ole lupaa kysynyt, toisaalta julkisella paikalla ja esiintymiseen tähtäävässä tapahtumassa ovat kaikki mukana.  Kuvausolosuhteet eivät olleet aivan helpoimmasta päästä:  keskipäivän kivikova aurinko ja jyrkkiä varjoja synnyttävä ympäristö laittavat valotusarvot koville.  Kaikki kuvat on pitänyt pyörittää käsittelyn kautta.  Taustoja ei kovin paljoa päässyt valkkaamaan, eli aika rauhattomia.  Eikä ole ihan jokaisessa tarkennus ihan nappiin naksahtanut, mutta tunnistamiseen luulisin tarkkuuksien riittävän.

Jos useammalla katselijalla on mielenkiintoa, kuvia taitaa löytyä vielä toinen mokoma, jahka jaksan käpistellä.

jaakkovaakko
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 04, 2017, 22:41:56 ip kirjoittanut Jaakko Latvanen »

Heinäkuu 03, 2017, 10:43:50 ap
Vastaus #1

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Miepäs laitan ite syötin, jos tää lähtis alkuu?

Eli kuva 1, ajoneuvot vasemmalta oikealle (otan vaan nää osallistujat, ei yleisöparkkia):  jakuvaari, jakuvaari, mg, punane avoauto, merssu ja joku autounionin tuote.  Malleja ja vuosmallihaarukkaa vois tarkentaa?

Heinäkuu 04, 2017, 01:00:52 ap
Vastaus #2

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Lisäsin sammaan pilveen toiset 30 kuvvaa.  Niistä tosin 7 viimestä on samana viikonloppuna Mikkelin Visulahdessa järjestetystä Oldtimer Run -tapahtumasta.  Kattokee jos kiinnostaa.

jv

Heinäkuu 04, 2017, 06:58:14 ap
Vastaus #3

Johan Kosunen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1547
Pikasesti kännykällä katsoin noita. Ei suurenna kuvia? Piti parin cm. Kuvista koitta tunnistaa.
2. jagge 3. Goggomobiili coupe 4. Pyhimys 5. 2-tahti Thunderbird hieno coupe DKW 6. Goggo coupe 7. Standard Vanguardi 8. Austin Campridge 9. Ehkä gangsteri sitikka? 11. Consul 12. Zephyr 13. Seefferi 14. Cadillac 59 15. Studebaker Lark 16. Kupla 17. Mersu S? Mini ehkä Cooper? 18. Oldsi 58 19. Mini 20.amazon 21. Caddy ja Lark 23. P1800 25. Pösö 303 26. Trader? 27. Sisu? 28. BMW 29. Kawa GPZ 31. Fiat,Neckar 32. PV 33. Vette 34. Karman 35. E-type 36. Vanhempi Vette 60- alku. 37. Fiat ja Amazon 42-45. Skoda Oktavia 46. Luupää 48. Lada 1500? 49. Amazon 50. Mustang 64-66 52. Trabant 53. Peterbilt


tää on kyllä viimenen itäpyörä jonka mä ostan...