Suur-Saimaan ympäriajo poikkesi Anttolan satamassa lauantaina. Olin rouvan kanssa tunnin verran katselemassa autoja; ensimmäiset lähtijät eli kait vanhimmat autot missasimme, ja koko osanottajajoukkoa emme jaksaneet odottaa; tapahtumaan taisi osallistua melkein kolmesataa ajoneuvoa, liikkeelle kait lähtivät minuutin välein. Kuvia otin joistakin mielenkiintoisen näköisistä ja joistakin ihan muuten vaan. Tapahtumaan osallistumisen kriteereinä on museoajoneuvoikä, eli 30 vuotta, mutta ei tarvitse olla museorekisterissä. Ja osanottomaksu...
Tässä osoite kuvakavalkaadiin:
https://drive.google.com/open?id=0B0J8AG9J9zofVnpFU2FsU3czdkEEnimmäkseen autonkuvia. VMPK:n palstatilaa en näillä tuhlaa, omasta pilvipalvelusta löytyvät halukkaille katsottaviksi.
Numeroin kuvat. Jos joillakin on mielenkiintoa, voi tunnistaa esimerkiksi kuvissa olevia ajoneuvoja. Palkintoja ei ole luvassa, ja tuomaroinninkin joutuu raati suorittamaan itse; mitään osanottajaluetteloa tai muuta tunnistusapua minulla ei ole, enkä itse tunnista varmaan puoliakaan kuvien kulkimista. Yhdeltäkään kuvattavalta en ole lupaa kysynyt, toisaalta julkisella paikalla ja esiintymiseen tähtäävässä tapahtumassa ovat kaikki mukana. Kuvausolosuhteet eivät olleet aivan helpoimmasta päästä: keskipäivän kivikova aurinko ja jyrkkiä varjoja synnyttävä ympäristö laittavat valotusarvot koville. Kaikki kuvat on pitänyt pyörittää käsittelyn kautta. Taustoja ei kovin paljoa päässyt valkkaamaan, eli aika rauhattomia. Eikä ole ihan jokaisessa tarkennus ihan nappiin naksahtanut, mutta tunnistamiseen luulisin tarkkuuksien riittävän.
Jos useammalla katselijalla on mielenkiintoa, kuvia taitaa löytyä vielä toinen mokoma, jahka jaksan käpistellä.
jaakkovaakko