Mites nuo akut, kun ennen nimenomaan suositeltiin käyttämään varaus loppuun enneko lattaa, ko niihin jäi joku muistijälki, eikä sitte menneet siitä yli? Ja tuo ongelma oli ennen litium-ioneita, vai? Tuo Jaakon partakone on siis saatu 50-vuotislahjaksi, eli 18 vuotta sitten... voi, voi, mikä lie akku ollu sillon muotia?
Ennenmuinon ( ennen sotia) akkuja oli vain kahta sorttia, lyijy- ja lipeäakkuja.
Merkillistä, että ne on nimetty eri periaatteella, toinen aktiiviaineen mukaan ja toinen elektrolyytin.
Sitten niihin tuli erilaisia versioita ja lyijyakku voitti hintakilpailun.
Lipeäakkua oli kahta sorttia, nikkeli- rauta-akku ja nikkeli-kadmiumakku ( tässä on jo nimet levymateriaalien mukaan).
Näistäkin NiFe- akku sai väistyä (sillä oli sama kennojännite 1,2 V, mutta isompi lataus-purkausjännitteiden ero).
Tässäkin taas svenssonit ovat mukana; Waldemar Jungner keksi NiCd- akun samanaikaisesti kuin Edison NiFe- akun.
Sitten NiCd akku kehittyi (saksalaiset kehittivät jo WW 2:n aikana) siten, että taskulevyiden (reijitetystä teräspeltistä taivutetut suorakaiteen muotoiset putkilot) rinnalle tuli sintrattu materiaali. Huokoisesta materiaalista sintraamalla kovetettu levyrunko, jonka huokosiin aktiiviaine on puristettu. Elektrolyytti (lipeä) on imeytetty eristimiin).
Näin saatiin sopiva rakenne, joka voitiin tehdä myös suljettuna ( tämä tarkoittaa todella suljettua rakennetta, toisin kuin lyijyakut). Nämä olivat sopivia myös kulutuslaitteisiin.
Sintrattujen NiCd- akkujen ominaisuus on tuo muisti-ilmiö.
Eli ne ”muistavat” edelliset purkausjaksot ja antavat jatkossa vain saman verran energiaa, kuin edellisissäkin purkauksissa.
Pidin tätä humpuukina, kunnes Dr Lexow Vartan tutkimuskeskuksessa kertoi minulle ( joskus 1985), että nikkelillä on kahdenarvoista hydroksidia ja levossa oleva palautuu luonnn lakien mukaan alemmalle energiatasolle ja sen jännite on vain 1 V. Korkeamman on 1,2 V. Joten muisti-ilmiö on ihan luonnon lakien mukainen, mutta poistuu yhdellä 100% purkaus-varausjaksolla.
Tämä ilmiö huomattiin konkreettisesti myös ensimmäisissä maata kiertävissä satelliiteissa: varaustaso aktivoitui sille tasolle, jonka se kulutti maan pimeällä puolella. Joissakin lähteissä kerrotaan, että tuo ilmiö ”keksittiin” vasta tuollon.
Sitten, kun kadmium todettiin myrkylliseksi ja kiellettiin kulutuslaitteissa ( joskus 70-luvulla), kehitettiin tilalle NiMh- akku. Tuossa toisella levyllä on kadmium korvattu erilaisten maametallien seoksella, tai perinteisen NiFe- akun raudan seoksilla. Tämän rakenne on muuten samanlainen kuin NiCd- akun, kuitenkin sen kylmäkestävyys on merkittävästi huonompi, ehkä kuitenkin parempi, kuin litium-akkujen.
PS.
Eräs tarina selventämään lyijy- ja lipeäakun hinta- yms eroja.
Joskus yli kymmenen vuotta sitten olin mukana Dubain lentokentän varavalojärjestelmien tarjouskilpailussa.
Sinne oli spexattu 220 V lipeäakusto, kapasiteetti joitain 500 Ah.
Tarjosimme sekä lipeä- että lyijyakustoa.
Lyijyakuston hinta oli n 100.000€, lipeäakuston 500.000€ ( korkeilla varustettu taskulevyakusto).
Eliniäksi ilmoitimme 8 vuotta ja 25 vuotta.
Joskin lipeäakulla elektrolyytti pitää vaihtaa eliniän puolivälissä.
Valitsivat lipeäakuston.
Toimitimme sen, mutta suoraan Intiasta Dubaihin.
PPS.
Meidän rikkaimuri, kestää yhdellä latauksella yli tunnin. Käyttää samaa akkua ja laturia kun akkuporakone.
[ylläpito on poistanut liitteen]
