Saunominen on pirun hyvää puuhaa. Ja hienossa paikassa saunominen vielä parempaa. Pitkään olen jo haaveillut kunnollisesta perinteisestä erämaasaunasta. Savusaunasta mielellään. Kerrostalojen piskuiset sähkösaunat, jollainen meillä on kotona, eivät oikein täytä saunomistarpeita, vaan pitäisi päästä pois kodin ympäristöstä ja Suomen luontoa kokemaan. Sauna on parhaimmillaan, kun siihen liittyy luontokokemus, ja luontokokemus saa saunasta erityistä sävyä.
Luin Sakari Pälsin kirjan Sauna, joka sai taas saunahaaveilut hyvinkin aktiiviseksi. Tähän hätään ei kuitenkaan hirrestä väsäiltyä savusaunaa ole saatavilla, mutta kirjassa oli luku myös telttasaunasta. Sitäkin on useampana talvena tullut tuumiskeltua, mutta on jäänyt toteuttamatta. Kesän puuhia on helppo suunnitella, mutta kesän tullen moni ajatus jää toteutusta vaille. Nyt päätin kuitenkin toteuttaa sen, ja sain yhden kaverinkin innostumaan asiasta. Ruvettiin yksissä tuumin suunnittelemaan telttasaunareissua parin viikon päähän. Äsken leikkelin äskettäin isosta, kehnosta teltasta pohjan pois. Nyt on se puoli kunnossa ainakin jotenkuten. Teltan keinokuituinen, muovimainen materiaali epäilyttää.
Aikomus on mennä läheiseen saareen. Mukaan otetaan jonkin verran puutavaraa. Paikan päällä kerätään kivistä kiuas, laitetaan tulet kiukaaseen ja tarpeen mukaan kerätään lähistöltä lisää polttopuuta jos ei omat riitä. Pari ämpäriä mukaan penkeiksi ja yksi löylyvedelle. Pälsin ohjeen mukaisesti kiuasta lämmitetään muutamia tunteja, jonka jälkeen sihautetaan kerran, jotta tuhkat lähtevät taivaan tuuliin. Sitten laitetaan teltta kiukaan ympärille ja sauna on valmis. Saunotaan.
Onko tästä puuhasta kokemusta? Vinkkejä otetaan vastaan, etenkin tuon kiukaan suhteen. Lähinnä mietityttää, että kuinka iso siitä kannattaa rakentaa, ja tietysti se rakenne myös. Liian suuri on puutalouden suhteen tuhlailevainen, liian pieni taas jäähtyy turhan nopeasti. Liian tiiviiksi rakennettu ei varmaankaan lämpiä kunnolla ja lämpö menee hukkaan, samoin kuin liian löyhässäkin.