Kirjoittaja Aihe: Suomi ei ehtinyt 100 vuotiaaksi!  (Luettu 29505 kertaa)

Maaliskuu 05, 2017, 15:25:20 ip
Vastaus #30

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***

Aiemmissa kirjoituksissani kun kirjoitin mamuista, tarkoitin teitä.  Pahimmillaan saamelaisia olivatkin verottamassa ja ryöstämässä ruotsit, venäjä, muutama rosvoporukka jne. Ja saamelaisia ryöstetään teidän "suomalaisten" toimesta edelleen.

No, heitäs nyt vastaperustelu sille, millä leimaat mm meikäläisen maahanmuuttajaksi.
Sinulla lienee parempaa tietos juuristani, kuin minulla.

Sama koskee myös monta muuta, mitä haukut maahanmuuttajiksi.


Okkay, missä ne juuret sitte on?

"Haukkumiseni" meni pääosin ihan oikein. Kovin on vähän maassa alkuperäisväestöä. Todella vähän. Ja totta, mamu minäkin.  Suku siperiasta pikkuhiljaa asettu kuolan niemimaalle muutamaksi sadaksi vuodeksi ja pikkuhiljaa sieltä alueelle jota nykysin suomeksi kutsuvat. Viikingitkin teki kolttosiaan ja siksipä sekin näkyy piirteissä. Mamu on mamu, mun lapsista yks on mamu saksassa, yks unkarissa.

Ymmärrän vastustuksen näille ajatuksilleni oikein hyvin, mutta ei minun tehtäväni ole todistaa ketään mamuksi. Se on mamun tehtävä yrittää todistaa olevansa alkuperäisväestöä. Mikä on alkuperäisväestö?

Maaliskuu 05, 2017, 15:26:29 ip
Vastaus #31

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Itse asiassa me ollaan kaikki mamuja tässä maassa, saamelaisia lukuunottamatta. Kun aikaa jää joskus räyhä-ym. blogien lukemiselta, kannattaa lukaista meidän omaa historiaamme ihan vaan vaikka viimeisen parin-kolmensadan vuoden ajalta. Tunnetun historian ajalta nykyisin tuntemamme armas Suomi on vain muutaman sukupolven ikäinen.

Tuota juuri tarkoitin tuossa viestissäni jossa tuo saamen lippu.

Tästä maasta on kovasti lähdetty. Amerikkaan, australiaan, finnskogeniin, ruåtsiin... Ja kun ottaa huomioon että alle nelimiljoonaisesta kansasta on pitkänmatkaa toista miljoonaa lähtenyt, on se kova prosentti.
Eli muitten on otettava suomalaisia mutta tänne ei ole tulemista...
Rautzi. Onko Suomessa viety Saamelaisten oikeudet vai onko Saamelaisten kulttuuria suojeltu jopa etelä-suomalaisten=lantalaisten kustannuksella? Omantunnon kysymys.  :-X

Omatunto on puhdas. Kyllä osuit naulankantaan. Eteläiset ei ole koskaan kunnioittaneet pätkääkään saamelaisten oikeuksia. Ja juuri suomen mamut, eteläiset, on niitä jotka vastustaa mamuja. Kun haaparannassa oli tulijoita bussilasteittain, istuimme poromiesten kanssa saunalla. Kysyin että mitä mieltä?
- Killa mie vain kun katon tuohon järvelle, niin yhtenä aamuna laine lyö yhthen ranthan, toisena toiseen.
Kannattais joskus kysyä ihan lappilaisilta että kuka polkee ja kenen oikeuksia pohjoisessa. Sekä mitä saamelaiset tekee, tai lähinnä jättää tekemättä.

Lappilaiselta, vai lappalaiselta?
Melko iso ero...

Maaliskuu 05, 2017, 15:47:26 ip
Vastaus #32

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Heh.
Jatketaan viisastelua. Mun isomummu kerran nuoruuden vimmassaan kyllästy tunturikoivunuotioon ja läks etelään käymään, isoon maailmaan. Tuli etelään, ihan Kemiin saakka. Tapas saksalaisen laivanvarustajan pojan, Henrik Tofferin joka maustekauppiaana asioi kemissä. Vuoden päästä meni äpäränsä kanssa takas tunthuriin eikä enään koskaa etelänmailla käyny. Sano että net etelän ihmeet on nähty. Äpärää ei kukhan halveerannu, oli vaan erikoisen näkönen se. Mutta voitti hiihtokilpailussa täpärästi Nils-Aslak kotavuonon, ja eteläinen, Pyhäsalmen Joona jäi kolmanneksi. Tietäähän sen, Joona oliki eteläisiä, rovaniemeltä.

Maaliskuu 05, 2017, 19:18:36 ip
Vastaus #33

velipuukka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 504
Juuri tämän päivän lehdestä luin, että ennen lappalaisten tuloa Suomen alueella eleli kansoja, joiden kielestä tai alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Siis lappalaiset mamuja?

Maaliskuu 05, 2017, 19:42:24 ip
Vastaus #34

Mika Komulainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 966
Jep, ymmärsit oikein. He vaan taisivat olla paljon ennen meidän sukuja täällä. Kerro siitä jutusta ne loputkin tarinat mitä geenitutkimus meidän alkuperästä kertovat. Juttu oli ainakin tän päivän Aamulehdessä. Saamea puhuttiin Kainuun korkeudella vielä 1500- luvun alkuun. Miksi?

Maaliskuu 05, 2017, 19:59:18 ip
Vastaus #35

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Mä oon 100% präntööläinen, ukki ja mummo on Vöyriltä kotosin. Ei ole mamuksi kutsuttu ja jos kutsutaan niin nauran. Rautsi on oikeassa, eihän me olla aina täällä asuttu mutta kauan kumminki. Jotain paikkaa on kotina pidettävä.

Maaliskuu 05, 2017, 20:13:38 ip
Vastaus #36

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Juuri tämän päivän lehdestä luin, että ennen lappalaisten tuloa Suomen alueella eleli kansoja, joiden kielestä tai alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Siis lappalaiset mamuja?

Kyllä. On näin.
ja vaikkei muuten olis niin saamelaisalue on pirstottu pieniin palasiin siten kun eteläiset suomessa, ruåtsissa, norjassa, ja venemaassa ovat tahtoneet.

Maaliskuu 05, 2017, 20:16:05 ip
Vastaus #37

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Komulainen ja velipuukka, löydättekö jotain linkkiä lehtijuttuihin?

Maaliskuu 05, 2017, 22:26:44 ip
Vastaus #38

velipuukka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 504
En nyt juuri linkkiä, mutta Turun Sanomat tänään sunnuntaina. Löytynee goo...

Edit:
Kokonaista artikkelia en pystynyt linkkaamaan, mutta tuossa lyhennelmä aiheesta:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3420557/Yli+puolet+geeniperimastamme+tulee+Ukrainasta++karpaasit+ryostivat+naisia+ja+jattivat+jalkensa
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 05, 2017, 22:44:52 ip kirjoittanut velipuukka »

Maaliskuu 06, 2017, 01:14:50 ap
Vastaus #39

Markku Nissilä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 196
Käsitän maMujen -maahanmuuttaja- ansaitsevan uudessa maassa ainakin suurimmaksi osaksi elantonsa. Me etelänmamut olemme laittaneet lappalaiset ahtaalle, mutta luulisin ettemme ole notkuneet täällä täysin lappalaisten rahoilla, vaan pääasiallisesti hoitanut ite ruokamme ja katon päämme päälle.

MaTu -maahantunkeutuja-, eli nämä nykyiset nuoret negridi- ja lähi-idän miehet, jotka nykyään tänne tunkee elämään sosiaaliturvamme varaan, ilman aikomustakaan ns. kotiutua. Niiden uskontokirja jopa käskee niitä tappamaan meidät, vääräuskoiset. Nuo ovat tämän päivän suurin huoli, eikä siinä EU:sta ole kuin haittaa, kuten päättäjistämmekin.
En usko monen suomalaisen vastustavan tavallisia maMuja. He ovat hyödyllisiä Suomelle, mutta nuo pahimmat ongelmat pitää saada yhdessä hoidettua.

Jospa sitten saisimme pitkällisen "sodan" hävinneet ja suuret maa-alueet menettäneet saamelaiset maksamaan meille etelänporukalle kunnon "sotakorvaukset". Vitsi vitsi, mutta noin asiat pakkaa menemään, jos niille ei tee porukalla jotain.
"Nelitahtimoottori: Yksi tahti tuottaa tehon, loput kolme kuluttaa moottoria."

Maaliskuu 06, 2017, 11:23:20 ap
Vastaus #40

Jussi Elo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
Turhaa venkoilua mamukäsitteen kanssa. Asiahan on yksinkertainen: mamu on henkilö,joka on syntynyt muualla ja sen jälkeen muuttanut Suomeen. Ei kannata sotkea etnistä taustaa tähän,mamu voi olla vaikkapa Ruotsissa syntynyt, ruotsinsuomalaisten jälkeläinen.
Usein mamukeskustelun kiivaudessa unohdetaan myös,että mamun Suomessa syntyneet lapset eivät tietenkään ole enää mamuja,vaan aloittavat omalta osaltaan kantasuomalaisena olemisen,jos tänne jäävät.

Maaliskuu 06, 2017, 11:46:54 ap
Vastaus #41

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Turhaa venkoilua mamukäsitteen kanssa. Asiahan on yksinkertainen: mamu on henkilö,joka on syntynyt muualla ja sen jälkeen muuttanut Suomeen. Ei kannata sotkea etnistä taustaa tähän,mamu voi olla vaikkapa Ruotsissa syntynyt, ruotsinsuomalaisten jälkeläinen.
Usein mamukeskustelun kiivaudessa unohdetaan myös,että mamun Suomessa syntyneet lapset eivät tietenkään ole enää mamuja,vaan aloittavat omalta osaltaan kantasuomalaisena olemisen,jos tänne jäävät.
Just näin. Ja kaikki muu on saivartelua.

Maaliskuu 06, 2017, 12:02:28 ip
Vastaus #42

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Turhaa venkoilua mamukäsitteen kanssa. Asiahan on yksinkertainen: mamu on henkilö,joka on syntynyt muualla ja sen jälkeen muuttanut Suomeen. Ei kannata sotkea etnistä taustaa tähän,mamu voi olla vaikkapa Ruotsissa syntynyt, ruotsinsuomalaisten jälkeläinen.
Usein mamukeskustelun kiivaudessa unohdetaan myös,että mamun Suomessa syntyneet lapset eivät tietenkään ole enää mamuja,vaan aloittavat omalta osaltaan kantasuomalaisena olemisen,jos tänne jäävät.

Ei se ihan noin yksinkertasta ole. Mun vanhin poika, joka nyt ei ole kerenny suomessa käymään 15 vuoteen, lopulta irlanti, hollanti, australia vuosiltaan asettui saksaan, on tietysti mamu siellä missä onkaan. Mutta sen saksassa syntyneitä lapsia pitävät siellä mamuina koska niillä on niin jännä kieli. Ja ne lapset, kaksoiskansalaiset tuntee olevansa suomalaisia, vaikka suomen kieli vähän ontuukin. Tytär kun asui unkarissa, oli siellä tietysti mamu. Mutta itävallassa se taas ei häirinny lainkaan. Mä kun asuin belgiassa, ei kukaan sanonu mua mamuksi, tykkäsvät vaan että kiva kun on erilaisia näkemyksiä.
Soleppoka mikhän kikka olla antwerpenin lappalainen. Mutta olla lapin gambialainen... Ei se lapissa ketään häiritse.

Voi jos oliskin noin yksinkertasta määrittää kantasaamelainen, anteeksi, kantasuomalainen. Ei suomalainen ole läheskään valmis siihen että kantasuomalainen on naamaltaan musta kuin yö. Vaikka sanohan se toholammin isäntäkin kun vaimo synnytti mustan lapsen: pelto on minun, sato on minun, oli siemenet kenen hyvänsä.

Maaliskuu 06, 2017, 12:17:40 ip
Vastaus #43

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Eipäsjuupas väittelyn sijaan voitaski hypätä takasin aiheeseen.

Kyllä Suomi on ehtimässä 100 vuotiaaksi hyvinkin. EUta voidaan kritisoida ja kuitenkin voimme nostaa suomenlipun salkoon. Ja EUsta pääsee eroon jos kansa typeryydessään niin tahtoo. Mihin se suomi olis hävinny ykskaks sillä että liittoudutaan muitten kanssa. Liittoutumatta olis näkymä toisenlainen.

Kerenski se leipoi suuren taikinan.
Suolaksensa aikoi koko suomenmaan.
Aiai Kerenski, suomi on nyt vapaa maa, eikä enään, ryssän vallassa.

Muistan kun mummo lauloi tällasia.
Vaikka mielenkiintoinen tuo Kerenskin historiaki kun Stalin harhoissaan....

Mutta jos ei EU niin rauhaa rakastava kumppani löytyy idästä. Vuosina 45 ja 48 oli nobel rauhanpalkinnolle ehdolla rauhaa rakastava Stalin. Ai niin, olihan vuonna 39 ehdolla myös rauhan mies, Hitler.

Se nyt vaan on niin ettei suomi saarena yksin pärjää. Johonkin suuntaan on kumarrettava, tarkoittaa toiseen suuntaan pyllistämistä.

Kyllä, Suomi on kohta satavuotias.

Maaliskuu 06, 2017, 12:37:23 ip
Vastaus #44

Petteri Heinonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1495
Näissä mamukeskusteluissa monesti menee puurot ja vellit sekaisin sen takia että käsitteiden kanssa ollaan niin pirun löperöitä. Maahanmuuttokriittinen henkilökään ei välttämättä vastusta maahanmuuttoa, vaan maahanmuuttopolitiikan jotain osa-aluetta, esimerkkinä vaikkapa turvapaikkajärjestelmää, joka väärinkäytettynä mahdollistaa myös muun kuin turvapaikkaperustaisen maahanmuuton. Tai siis periaatteessa ei mahdollista, mutta niitä turvapaikkaa hakeneita ei vaan saada enää ulos maasta kun ovat tänne tulleet, jos eivät halua lähteä. Tämä tuskin on ollut tarkoitus kun turvapaikkajärjestelmää on kehitetty, ja nyt sitten jos systeemiä kehtaa ruveta kritisoimaan, niin sieltä takarivistä huudetaan että tulittahan tekin tänne saamelaisten maille luvatta ja pyytämättä... Hölmöläisten höpinää, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä.

Loppupeleissä kyse on rahasta. Jos viime vuonna turvapaikanhakijoihin käytetyt kustannukset kasvoivat 500 miljoonalla eurolla edellisvuoteen nähden, niin kyse ei ole enää mistään nappikaupasta. Moinen lovi alkaa näkymään jo valtion budjetissakin.

100 vuotiaalla Suomella pitäisikin olla vähän kypsempi ote siihen ketä se päästää pahnoillensa köllimään, ettei jokaiselle joka rajan yli osaa kävellä olisi oikeutta loppuelämän kestävään ylöspitoon suomalaisen veronmaksajan piikkiin.