Tästä maasta on kovasti lähdetty. Amerikkaan, australiaan, finnskogeniin, ruåtsiin... Ja kun ottaa huomioon että alle nelimiljoonaisesta kansasta on pitkänmatkaa toista miljoonaa lähtenyt, on se kova prosentti.
Eli muitten on otettava suomalaisia mutta tänne ei ole tulemista...
Kukin tietty saa jääräpäisesti pitää kiinni kannastaan, mutta voisi myös yrittää edes katsoa asioita hieman laajemminkin,
sekä hyväksyä sen, että myös muilla voi ola mielipiteitä, jopa oikeitakin.
Kannattaa myös joidenkin tutustua ja perehtyä tosiasioihin ja ottaa asioista selvää "sen oman maailmansa ulkopuolelta".
Täältä on lähdetty mm noihin mainitsemiisi paikkoihin pääasiassa TYÖN perässä,
siis TYÖN, koska oma yhteiskunta ei töitä pystynyt tarjoamaan.
Ei noiden maiden PAKKO ollut ottaa yhtään siirtolaista vastaan,
mutta tekivät sen, koska suomalaisia haluttiin töihin ahkerina ja tunnollisina työntekijöinä.
Pääasiassa siirtolaiset loivat työllään uuden itselleen elämän, mitä kotimaa ei tarjonnut.
Joukkoon tietty aina mahtuu niitä epäonnistujiakin, kuten mosessa muussakin asiassa.
Ei minulla esim pakolaisia vastaan mitään ole, kunhan tulevat oikein perustein,
ovat niitä oikeasti apua tarvitsevia ja elävät tämän yhteiskunnan säännöin ja elättävät itsensä omalla työllään.
Siinä mennäänkin sitten pieleen jos ulkomaat määräävät paljonko ja keitä meidän on otettava,
mikäli olemme muka enää ns itsenäinen valtio.
Tästä ns itsenäisyydestämme ja EU liittovaltiosta täällä on jo aiemminkin kirjoiteltu,
joten ei siitä sen enempää, ken haluu kaivelkoon keskustelut, itse nyt en viitsi.
Noissa keskusteluissa tulee esiin hyvin eri henkilöiden mielipiteet, hieman laajemminkin.
Esimerkiksi kuka esittää olevansa suvaitsevainen mielipiteet hyväksyvä ja muutenkin erinomainen loistoyksilö kaikessa,
paljastaen kuitenkin sen oikean itsensä