Hei,
Kiitos vastauksistanne. Sen verran pyörän historiaa, että se on aikanaan ollut tyttäreni miehen isoisän omistama. Hän ajoi pyörällä vuodesta 1952 aina 80-luvun alkupuolelle saakka, jonka jälkeen se "arkistoitiin suoraan ajosta" johonkin kuivaan varastoon. Minulle pyörä tuli keväällä 2014, jolloin kokeilin ainoastaan onko mäntä sylinterissä jumissa. Ei ollut, joten siitä päätös, että saatetaan pyörä ajokuntoon. Melkoinen määrä puhditustyötä ja saksalaisesta nettikaupasta (
www.motorrad-stemler.de) löydetyt varaosat saivat aikaan sen, että viime kesänä pyörä oli jo ajokuntoinen. Sen enempää en ole "räpeltänyt"

.
No entisöinti vai konsevointi? Wikipedia sanoo aiheesta näin:
Entisöinti eli entistäminen, restaurointi tarkoittaa esineen, rakennuksen tai muun vastaavan kohteen saattamista alkuperäistä muistuttavaan kuntoon.
Konservointi on esineen tai rakennelman käsittelemistä niin, että sen säilyminen turvataan. Konservoinnissa voidaan konservoida ennalta ehkäisevästi tai keskeyttää tuhoutumisprosessi erilaisilla menetelmillä ja tekniikoilla.
Jos suositustenne mukaisesti päätän konservoida pyörän, niin mitä se käytännössä tarkoittaa. Mitä saan tehdä ja mitä en? Ainakin tuo etulokasuojan tökerö paikkamaalaus harmittaa. Mieleni tekisi maalauttaa koko pyörä.
t. Woodpecker