Toisenlainen lähestymistapa.
Osa kirjeestäni johtokunnalle 8/2015.
"Aluekerhosihteeri toi esiin myös suositun teeman: nuorisotyö. Tästä aiheesta on puhuttu vuosikausia, myös JS:n taholla, saamatta oikein mitään näkyvää aikaiseksi. Kirjoituksessaan hän toi esille myös ajatuksen ”onko nuorisotyö edes klubin tehtävä”. Tämä näkökanta on varsin osuva. Mielestäni ”kannettu vesi ei kaivossa pysy”.
Se osa nuorisosta, joka on kiinnostunut moottoripyöristä, on kautta aikojen ollut kiinnostunut enemmänkin pyörien rakentelusta kuin entisöinnistä. Tämän huomasin mm. MP-14 messuilla jutellessani mopoikäisten kundien kanssa. He olivat kiinnostuneita ”petroolisirkuksen” modatuista harrikoista yms. Meidän entisöidyt japsipyörät olivat kyllä heidän mielestään ok, mutta ei lähellekään niin hienoja ja näyttäviä kuin modatut harrikat.
Nykyisin nuorisolle suunnatut eri harrastekerhot joutuvat kilpailemaan nuorten suosiosta todella laajalla sektorilla - rasvaisin käsin duunaaminen jää väkisin vähemmän suosituksi vaihtoehdoksi. Ne nuoret, jotka kiinnostuvat duunaamaan vanhoja prätkiä tai mopoja, saavat siihen kipinän kotoaan tai tuttavapiiristä. Enää tähän harrastukseen ei kasveta mopoilun ja siitä moottoripyöräilyn kautta. Moottoripyöräily on entistä enemmän suuntautumassa aikuisten ”snobismin” tyydyttämiseen kuin sen syvällisempään harrastamiseen. Yksistään jo uudet moottoripyöräajokorttivaatimukset rajaavat varsin tehokkaasti nuorisoa tämän harrastuksen ulkopuolelle.
Olisiko kuitenkin syytä kiinnittää huomiota enemmän ikääntyvään jäsenkuntaan kuin nuorisoon? Jäsenistön hallussa on huomattava määrä todella arvokkaita liikennehistoriaan liittyvää kalustoa. Mikä on sen kohtalo omistajiensa ikääntyessä, jolloin kaluston huolehtimiseen ei enää pystytä. Tai mikä on kaluston kohtalo, kun aika jättää harrastajista? Historiallisesti arvokkaat pyörät jäävät perikuntien haltuun, joilla ei ehkä ole sen suurempaa kiinnostusta asiaan. Suuri mahdollisuus on, että ko. kalusto pikku hiljaa rappeutuu tai siirtyy ”kiertopalkinnoiksi” markkinoille niin kauan kuin pysyy kunnossa - lopputuloksena pahimmillaan tuhoutuminen."
Klubin jäsenten keski-ikä lähentelee 60v. Joten minkäikäiset katsottais nyt nuorisoksi?
IK.