Vuosittainen työterveystarkastus oli vähän aikaa sitten ja tälläkertaa kokeiltiin myös kuulo koska ilmoitin varmaan etten oikein saa puheesta selvää.Olinkin todella yllättynyt kun vain 4 aluetta korkeasta päästä puuttui,eli terv.hoitajan suullinen lausunto puolsi normaalia kuuloa.
Kerroin niinkun asia on,en ole enää ainakaan 20 vuoteen saanu baarissa ja kovassa melussa juurikaan selvää toisten puheesta-joskaan en nykyään enää käy baareissa mutta se on ollu todella kiusallista kun saa kysyä monta kertaa mitä sanoit, ja lopulta ei enää kehtaa.
Kerroin sitten että se on tuo moottorikorva koska ennen ei käytetty kuulosuojaimia niin yleisesti ja oikea korvahan ensin pimenee oikeakätisiltä.
Kaikki poltto-tai sähkömoottorilla pyörivät käsityökalut mitkä pitää kovaa ääntä,Esim Pionjeer,KTM-oikea korva altistuu vasenta enemmän.
minun kohdalla.
Sitten sanoin vielä ellei kuulossa vikaa niin sitten kai päässä ja ehdotti josko hän tilaa ajan kaupungin psykiatrille

Tuossa pari esimerkkiä vanhoille tutuille työkaluille,70 luvun lopulta 80 luvun alkuun vielä käytössä.Kiviporasta en viittiny kuvaa laittaa kun silloin pidin jo suojaimia.
[ylläpito on poistanut liitteen]