Kirjoittaja Aihe: Motoristien kotieläimet  (Luettu 60365 kertaa)

Maaliskuu 22, 2016, 15:34:10 ip
Vastaus #90

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Meidän oma vaan poskuttaa, ei lähtemyt tehokkaammalla antibiootilla tulehdus.Pihkasalvaa joka hillitsee nuolemista, oli ja on lasten kaveri, kummitytön puolivutt ja väliin sinkkisalvaa. Elin toiminnot ihan jees mutta nukkuu paljon, kävelee ihan OK eikä tosta ovesta rosmot tule. Tiedän hyvin et viimeinen päivä jo näkyy mutta kun kipuja ei ole niin viettää eläkepäiviä. Kummitytön just konttaamista harjoitteleva poika makas lattialla, kyllä niin vahti ja koristaan kaivoi lempi lelunsa vauvalle. Rupeaa tuntumaan että tuleva kesäkin jää mökkeilemättä, loppuun asti eletään. Ikinä en saa yhtähyvää koiraa, pakko ottaa pienempi kun oma selkä ei enään kestä tommosta voiman pesää. Pinseri olis kääpiö koko dopperista, soittelin yhdelle kasvattajalle joka sanoi ettei ne ole kovin helppoja koiria. Sanoin että edellinen oli karhukoira ja nyt jaloissa Dopperi, kummatkin uroksia, meinasi et kyllä mä sitten pärjään. Sanoin saman kuin edelliselle etten mene näyttelyihin paitsi venenäyttelyyn, niitä saa hieman värivikaisia joka ei ole mikään haitta meillä. Ei me tuota nestoriakaan menneet valikoimaan vaan sanoin kiltein musta uros meille, sehän oli pienin ku naulakon alla odotti meitä, kyllä Pohjanmaalla lihapatojen ääressä kasvaa ja isoinhan siittä tuli. Jos rinnassa on valkoista niin ennen lopetettiin, eikö olis hieno pinseri jos olis valkoista mahassa, mulle kelpaa kaveriksi hyvin. Se on se karva miksi tämäkin otettiin, kerran kiinalainen tyttö kysyi millä me ollaan se pesty, sanoin et on self kliineri.

Kaikkea hyvää foorumilaisten lemmikeille, niin vaimo sanoi ettei enää koiraa johon sanoin et sitten papukaija jolle opetan kaikki kirosanat, on leppymään päin. Yksin en tänne jää päiviksi. Ei tulis ulkoiltua ja homehtuisin tänne sisälle.

Maaliskuu 22, 2016, 19:40:47 ip
Vastaus #91

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Eiku vanhusta ei voi viedä mökille, muuten tulis varmaan toimeen. Antaa olla ainokainen eläkkeellä, käyhän sillä koirokavereita kylässä.

Toukokuu 04, 2016, 18:23:58 ip
Vastaus #92

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Tässä on nestori joka kohta täyttää 12V, paino on se sama eli 51Kg, ihanku nuortus kevään tullessa.

Vaimon kanssa ollaan päästy yhteisymmärrykseen eli seuraava on pinseri, ne ei paina ku vajaa 20Kg mutta pohjanmaan lihapatojen ääressä 20Kg menee rikki. Jos koiro on laiha niin talo on köyhä, hankinta johtuu vain koiron karvoista. Soittelin jo parille kasvattajalle ja sanoivat ettei ole ihan helppo koira, sanoin et ny puhut miehelle jolla ollut karhukoira ja eläkettä viettää Amerikan mallin dopperi. Ei enään epäillyt kykyä pitää koiraa, syksyllä tulis pentue ja oma tuskin syksyä näkee niin mulle musta uros.

[ylläpito on poistanut liitteen]
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 04, 2016, 18:49:48 ip kirjoittanut Henry Eklund »

Toukokuu 05, 2016, 09:10:44 ap
Vastaus #93

Maria Hakoköngäs

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 376
Kaikenkarvaisia lemmikkejä, suurinta lukua pitää lehmät, poneja 3(vanhin jo 28v), koirat 9 ja 14v ja vielä kani :)

Toukokuu 05, 2016, 15:17:59 ip
Vastaus #94

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Voi jos olis selkä kunnossa niin Dopperin ottaisin vielä, on niin kiltti ja viisas. Siskolla iso lanseeri ja kaksi hevosta + niin paljon kissoja etteivät itekkään tiedä, tämä ns. tappajakoira pärjää hyvin noiden kaikkien kanssa, jopa kissat sitä pomottaa.

En meinaa etteikö muiden koirat olis viisaita mutta näkisitte kun otan venerepun ja se hokaa ettei pääse mukaan, sitä ei voi ottaa mökille kun kiipeää isoille kiville ja juoksunarussa ei pysy. Olis pienenä pitänyt opettaa kiinniolo, kun naapurit ei pitänyt pahana irtioloa, sovittiin vaan ettei krillistä saa antaa mitään ku on allerkiaa ja naudan lihaa saa syödä mutta sitten se pummis possua ja makkaraa. Menee hevosia katsomaan tosi matalana kun aidassa on sähkö paimen.

Toukokuu 05, 2016, 21:53:36 ip
Vastaus #95

jussi veijalainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 387
Nyt meidän nuorimmainen olisi 5 viikon ikäinen, ja vanhin täytti pääsiäisenä 20 vuotta.
Emo on aika nykyaikainen moderni emo, teki vain yhden poikasen  :D


[ylläpito on poistanut liitteen]
Kaikki menee kun sovittelee... lauloi Jope

Heinäkuu 25, 2016, 16:01:06 ip
Vastaus #96

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Meidän oma täytti eilen 12V, just käytiin eläin lääkärissä ja puntari näytti yli 53Kg. Lääkäri epäili että on suomen isoin puhdasrotuinen dopperi, kun ei voinut sanoa lihavaksikaan, vasemmassa takajalassa tulehdusta jota on ollut 10V. Vuodeksi särkylääkkeet ja antibiootti kuuri, omega3 rasvaa suositteli nivelille. Arvasi et nyt viedään johonki kun otin lyhyen remmin, 95Kg ukko ei sitä saanut autoon. Soitin vaimolle et tuu auttamaan, meni perkules itse autoon ku on mamin poika. Ketä ruokkii on pomo, vain kun paukutellaan tulee mun turvaan. Olihan sille kasvanut hännän alle jotkin patit jotka vois leikata pois mutta kun ne ei sitä haittaan niin päätettiin nukutuksen olevan sit viimeinen. Se on mailman paras koira, lääkäri ihmetteli sen hampaita/ikeniä, joka ilta syö luun ja ei tarvi hammasharjaa. Nyt kun on rääppiäiset synttäristä otin pakkasesta peuran jalasta sahatun palan, ei sotke sillä vaan menee parvekkeelle syömään sen.

Lokakuu 18, 2016, 14:05:57 ip
Vastaus #97

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Nyt pahin tapahtumassa, viedään viimeiselle piikille 16.15, kerkes elää melkein 12V4kk. Miten lapseton pari tästä selviää, vaimo ei suostu pienempään koiraa ja minen suostu kissaan. Soitin lääkärille joka lupas mun syödä Diapamia enemmän, mutta eihän se tuo mulle kaveria. Saakeli kun elämä ei ole reilua, ei sillä ole kipuja mutta kasvain hännän ja pepan välissä estää kakan pidättelyn.

Lokakuu 19, 2016, 19:36:48 ip
Vastaus #98

PenttiXS2jammuDanbom

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 357

Lokakuu 19, 2016, 19:46:18 ip
Vastaus #99

Harri Kauranen

  • Vieras
Kyllä meillä ois kissa,jätkä ja se on lutunen.Oli meillä likkakin,mutta kai sen kettu mökillä vei.Mutta tosiaan toi jätkä vielä on.

Lokakuu 19, 2016, 20:46:31 ip
Vastaus #100

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Neljä silmää, kuus jalkaa ja -ttu keskellä selkää?

ehimpäs ekana...

Lokakuu 19, 2016, 21:39:21 ip
Vastaus #101

Risto Sollo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3418
  • Mamu
Nii,ja kaks kättäkin vielä...😆

Marraskuu 05, 2016, 14:59:47 ip
Vastaus #102

Harri Kauranen

  • Vieras
Mopokaverilla,tai oikeammin hänen tyttärellään on joku lisko,noin viistoista senttinen ja ei ihan muistuta edes sisiliskoo.Joku lämpösien maiden elukka se on.

Marraskuu 05, 2016, 15:04:13 ip
Vastaus #103

juha rajaniemi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 37
Noin 4 vuotias kissapoika meillä asustelee. Aikanaan löytöeläintalosta noudettu,joten ei ihan varmuutta sen iästä.

Marraskuu 12, 2016, 13:54:22 ip
Vastaus #104

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Perjantaina haettiin koiratarhalta meille koira, reilu 10kk venäjän reskue koira. Mun piti ensin kaksi viikkoa sitä käydä taluttelemassa ja heti oli selvää että muuttaa meille, reilun vuorokauden on nyt meillä ollut eikä mitään pahaa tehnyt eikä pissannut sisälle. Nyt on ns. koeviikonloppu ja maanantaina saa emäntä mennä maksamaan, hinta 400€ josta tarha tilittää reskue järjestölle 380€ ja heille jää 20€. Sanoin heti että maksaa enemmän ja sanoo että ostavat Jouluksi herkkuja koira kavereille, olen joka Joulu vienyt ruokaa ja peittoja+leluja joista meidän koira ei piitannu, leluja meillä pikku korillinen joita nyt piilotellaan ympäri asuntoa kun varmaan pelkää jonkun ottavan ne siltä pois. Dopperin peti niin siihen kiehnaa jotta oma haju tarttuis, nyt vaimo kaupassa ja tämä uusi makaa mun jaloissa.

Oltiin varauduttu pahempaan mutta nukkui koko yön lattialla petissään mun vieressä, kun katoin eilen formuloiden harjoituksia hyppäs sohvalle ja pää mun syliin. Viikon kesti ennen kuin sain silittää pään päältä, venäjän Laikan näköinen mutta pienempi eli ei kukaan tiedä mitä rotuja siinä on. Poika on leikattu, sirutettu, rokotettu kummallakin puolta rajaa ja eläin lääkärit ovat tarkastaneet, eipä tarvi tuskailla hampaiden vaihtoa jolloin pitää kaikkea järsiä. Kova pelko jättämisestä on kun tulee mukaan vessaanki ja istuu kiltisti odottamassa, oppi jo istumaan ja antamaan tassua toki namipalan avulla. Ainakin yksi koditon on nyt saanut uuden kodin, hyvin sosiaalinen vastaan tuleville ihmisille ja koirille, vaikka toinen haukkuu niin tämä ei. Eikä vedä vaikka viipottaa ojissa ja nousee metsää sen mitä 5M fleksissä nauhaa riittää ja sinne metsään on kakkinut, näin loppui meidän koirattomana olo vaikka vaimo sanoi ettei enään koiraa vaan kissa. Vikko kun meni niin sanoi että tuntuu turhalle pukea ja hakee sanomalehti lootasta ja samalla vois kyllä koiran pissittää.