Kirjoittaja Aihe: Onkos se mp-ajokausi jo alkanut?  (Luettu 33619 kertaa)

Huhtikuu 17, 2015, 09:29:20 ap
Vastaus #30

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
Iiseteleily ja kaliottelu ei sovi yhteen, tietäähän tämän, erillään ne on otettava.  :police:

Tottahan toki. Ne tehdäänkin peräkkäin: iiseellä sinne saakka mihin pääsee ja kalialla sitten perille.

Vaikka huumorhan tässä oli kantava voima, emmää sinne mittään kaliaa ees aio mukkaan ottaa.
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Huhtikuu 17, 2015, 11:38:03 ap
Vastaus #31

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Kannattaa ottaa varman päälle ajokauven alotus.  Mie en ottanu. 

Kuten jo aiemmin kehuin, viime maanantai-iltana olin paikallisen kurapyöräporukan - siis ei oikean enduron vaan ns. makkaranpaistoenduron harrastajien - kanssa ajoreissussa.  Puoltoistasattaa kilometriä enimmäkseen hiekkateillä.  Yks pikkutien ylämäkikinkama oli luminen ja jäinen, siinä piti muutamaa - mm. minua - vähän toisten tuupata mäen päälle.  Mutta ei varsinaisesti tullut hiki pintaan siinäkään. Enkä kylmäksikään tuntenut oloa missään vaiheessa. Makkarat kärryytettiin yhellä laavulla, ja mukavaa oli.  Lopun matkaa kotiin (Mikkelistä Anttolaan - 25 km) ajoin iteksein sitten isoa tietä, kun alko jo hämäräkin pakkaamaan päälle, mutta en siinäkään palellut merkittävästi.  Kahvanlämppärit piti kädet lämpiminä, ja tuntu että pukeutuminen oli sattunu kohalleen.  Ja lämmin sauna kotona oottamassa.

Vaan tiistaina sitten ihmettelin oloa, kun ei mikkään pienikään askare sujunut oikein mitenkään.  Ja seuraavana yönä alko sitte nostaa kuumetta ja nenä valuttaan ja kurkku karhenemaan ja yskittään... sitä onkin sitte piisannu.

Ossaa eläkeläisenkii sairastuminen sattua pahhaan rakoseen. Eilisehtoona oli nimittäin Werner Bros'n - kuuluisa kihvelimusiikkiporukka - konsertti Mikkelin teatterissa.  Pitkään pähkäilin olotilan kanssa, mutta kun oli ne kalliit liputkin ostettu.  Kova lääkitys päälle - kuumeen alentajjaa ja nuhatippaa - ja kurkkupastillia mukkaan ja sinne vaan. Käytävänreunuspaikat ja ihan oven kohalla onneks, pääsee luiskahtaan pois jos mennee olo tukalaks. Hyvin meni, kesti olo pari tuntia siedettävänä eikä tarvinnu siellä köhiä eikä kakoa eikä aivastella eikä niiskuttaa.

Onneks lähettiin kuitenkin, oli miun mielestä sellanen hyvän mielen konsertti. Pari encorea vaati yleisö (täys tuvallinen), etten vissiin ollut ainoa viihtynyt.  Suosittelen, jos sattuu kohalle.  Porukassa on kuus henkeä (viis veljestä ja yks ulkopuolinen), soittavat pyykkilautaa ja narubassoa ja matkalaukkurumpua muutaman oikean soittimen lisäksi, omia sanoituksia ja sovituksia osa ja vähän stand-up komiikkaa kuulutuksiin.  Mutta pääjuju on siinä, että vaikka tuo välineistö on erikoista ja iso paino lavaesiintymisellä, niin lisäksi soittavat ja laulavat erinomaisesti! Sano kumppani, mie en musiikista mittään ymmärrä.

Taas tais livetä topiikista...

jv

Huhtikuu 17, 2015, 14:21:06 ip
Vastaus #32

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
 Älkäähän nyt palelluttako itteenne tuolla kylmässä, jos ajelette. Imaisee katkaravun tuppeen, ja se pysyy siellä ainakin juhannukseen asti.

 Näistä ajovermeistä.
 Itse luovuin nahkahanskojen käytöstä muutama vuosi sitten kokonaan. Kesällä ne on kuumat ja hiostavat, viileällä ilmalla kylmät, eikä niitä meinaa saada märkänä edes käsistä pois.  :embarassed:.
 Nykyään oon käyttänyt kaksia tekstiilisiä ajohanskoja, pitkävartiset tourinkiin ja viileämmän kelin ajeluihin, sitten ne lyhytvartiset kaupunki ajeluihin.
 Noi tekstiiliset kuivuu myös ihan muutamassa minuutissa jo pelkästä ajoviimasta läpensä, jos sattuu kuurossa kastumaan. Ei ole kuumat, ei ole kylmät, eikä pikkusade mene niistä edes läpi. Richan hanskat, en muista mistä lie materiaalista on tehdyt?

 Ajoasun housut pitäis varmaan uusia. Jotenki on alkanut tuntuun että niiden vedenläpäisy on alkanut huonontumaan viime vuosina. Kuluvatko ne jotenkin tai niiden ominaisuudet muuttuu vuosien saatossa? Ennen ne piti pikkusateet ulkona, mutta ei pidä enää. N. 10 vuotta vanhat. Nyt joutuu vetäämään sadepukua niskaan heti pienenkin sateen tullessa, jos aikoo pitää jalat kuivana.
 Uusi ajotakki tuli ostettua muutama vuosi sitten, ja se pitää taas yllättävän hyvin vedet ulkona ilman sadeasuakin. Pikku sateella ei tartte käyttää kuin pelkästään sadeasun housuja.

Huhtikuu 17, 2015, 17:22:28 ip
Vastaus #33

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
Vähän toista sataa kilometriä tuli matkaa tehtyä. Nuotiolla kävin sopat ja kahvit vetämässä naamaan ja takaisin.

Viimeksi kun kävin Petäjävedellä niin pyörä jäi Virtasen pyöräliikkeen pihaan ja pakulla jouduin hakemaan. Tällä
kertaa hiukan pelotti että miten tässä käy. Hyvin lähti Virtasen pihassa käyntiin ja karautin bensa-aseman pihaan.
Joku ukko tuli jututtamaan tankatessa. Jawan kuulemma omistaa itse. Siinä turistiin viitisen minuuttia ja aloin tehdä
lähtöä. Pyörä käyntiin, kytkin pohjaan ja ... kytkinvaijeri napsahti poikki. Talutin pyörän sivummalle ja miekkonen, jonka
kanssa olin jutustellut, tuli siihen myös. Todettiin, että vaijeria vielä riittää mutta nipan juuresta juuri katkesi.
Onneksi oli laukussa vaijeritarvikkeita. Sain mieheltä kyydin Virtaselle, josta ostin pihdit korjaushommaan.
Laitettiin vaijeri kuntoon ja sain autokorihuollon käyntikortin. Pitäisi kuulemma tulla joku päivä käymään niin
hän hitsaa odotellessa ns. samaan hintaan IC:n etulokasuojan jonka huomasi revenneen hieman. Niin kait se
on tehtävä.

Ei mitään ylimääräisiä ääniä kuulunut IC:n koneesta. Nätisti kävi ja tyhjäkäynti pysyi lämpimänäkin säädössään.
Mäet nousi nelosella, sekä päällystetyllä että mutaisella hiekkatiellä. Vastatuulikaan ei hidastanut menoa!
Seihtemisen kymmentä tuntui kulkevan vielä ihan mukavasti, mutta kahdeksaan kymppiin jos nostaisi niin
huudattamisen maku alkaisi jo hommassa olla. Pitää pari piikkiä isompaa eturatasta kokeilla. Toisin sanoen
pakkohan tuolle on jotain tehdä kun niin nätisti kulkee.

Pirun hyvä mieli jäi kyllä reissusta. Parempi kuin museoetiikkaseminaarissa istumisesta olisi tullut.
Tuntui että nyt pääsi juuri siihen hommaan minkä vuoksi tuon rohjon hommasinkin: kylmää tuulta, liejuista
hiekkatietä ja kahvinkeittoa nuotiolla.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 18, 2015, 10:26:51 ap kirjoittanut Martti Korhonen »
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Huhtikuu 17, 2015, 18:28:04 ip
Vastaus #34

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Noita vaijereita ennenaikaan piti usseesti laitella.  Jos vaijeri irtoo tinatusta nipasta, on jääny juotos kylmäksi.  Jos vaijeri katkee nipan vierestä - oli sitten juotettu tai ruuvinippa - saattaa johtua heikkoudesta tai siitä, että ei oo voiteluainetta sattunu menemään siihen nipalle; senhän pitäs samalla pesässään vähän pyörähtää kun vedetään.

Vaan noilla vanhoilla vehkeillä aina pääsee ihmisten kanssa juttusille reissussa.  Uusilla ei pääse sillälailla - minäki ajoin ite uutena ostamallani Yamahalla kymmenen kesän aikana 110 000 km.  Alkuperäsillä vaijereilla meni vielä seuraavallekin omistajalle.

jv

Huhtikuu 17, 2015, 19:52:05 ip
Vastaus #35

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
ei oo voiteluainetta sattunu menemään siihen nipalle; senhän pitäs samalla pesässään vähän pyörähtää kun vedetään.


Näin minä siinä Metsäkulman reittiä ajellessa järkeilinkin. Oli nimittäin sen verran nätisti katkennut juuri nipan vierestä. En tätä hommaa ollut lainkaan huomioinut ja rasvatta olivat nipat jääneet.
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Huhtikuu 17, 2015, 20:04:31 ip
Vastaus #36

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Kantapään kautta mennee monissa asioissa oppi parhaiten perille.  Tiijän sen hyvin; isä korjasi näitä kakspyöräsiä työkseen, ja ois auliisti tietojaan miulle jakanut.  Jottain saatto sieltä jäähäkin, mutta helposti ne keskenkasvusena jätti ommaan arvoonsa, ukon horinat.  Sitte ko ois ollu vastaanottavaisempi mieli, ei ollu ennää ukkoa keltä kyssyy.  Ja on pitäny kanssa monta asiaa oppia - ja tiijän että pittää vieläkin - pitkän kaavan kautta. Sekä moottoripyörien kanssa, että elämisessä yleensä.
jv
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 17, 2015, 20:15:20 ip kirjoittanut Jaakko Latvanen »

Huhtikuu 17, 2015, 20:09:21 ip
Vastaus #37

Harri Kauranen

  • Vieras
Kun tossa reilu viikko sitten oli vähän lämpimämpää,tuli skodella muutama kilsa ajettua.Nyt on kyllä niin kylmää ja muutonkin kurjaa,ei tule edes mieleen.

Huhtikuu 17, 2015, 21:02:41 ip
Vastaus #38

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Noita vaijereita ennenaikaan piti usseesti laitella.  Jos vaijeri irtoo tinatusta nipasta, on jääny juotos kylmäksi.  Jos vaijeri katkee nipan vierestä - oli sitten juotettu tai ruuvinippa - saattaa johtua heikkoudesta tai siitä, että ei oo voiteluainetta sattunu menemään siihen nipalle; senhän pitäs samalla pesässään vähän pyörähtää kun vedetään.

Vaan noilla vanhoilla vehkeillä aina pääsee ihmisten kanssa juttusille reissussa.  Uusilla ei pääse sillälailla - minäki ajoin ite uutena ostamallani Yamahalla kymmenen kesän aikana 110 000 km.  Alkuperäsillä vaijereilla meni vielä seuraavallekin omistajalle.

jv
Tuo käyttöpyörä kerää juttu seuraa, kun on varmaankin sen verran harvinaisempi malli. Luullaan yleensä rakennelluksi, tai vanhemmaksi mitä se on. Uus tuotanto "retropyörä".

[ylläpito on poistanut liitteen]
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 17, 2015, 21:04:13 ip kirjoittanut tuomo jylha »

Huhtikuu 18, 2015, 15:42:59 ip
Vastaus #39

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Tuomo kirjotteli noista asuista.  Miun mp-harrastus alko uudestaan - ja oikeestaan maantiellä ajelu vasta - 90-luvun puolenvälin jälkeen.  Sen jälkeen oon ajanu noin 150.000 km tiellä pyörillä - varmaan moni ajanu enemmänki, mutta on siinäkin jottain kokemusta kertynyt.  Kankaisiin ja sadekalvollissiin asuihin menin silloin heti, eli jotain Goretex tai muun merkkistä kalvoa jossain päällikankaan sisäpinnassa tai jossain muualla rakenteessa.  Kolmas asukokonaisuus taitaa olla menossa, ja uutta on tarvittu sekä "kutistumisen" että veden läpimenon takia.

Noissa kalvollisissa kait on sellanen periaate - niinku kaik varmasti tietääkin - että ohut muovikalvo on rei'itetty niin pienillä rei'illä, että vesi ei mee pisaroina sissäänpäin läpi, mutta kuvitellaan hikihöyryjen tulevan ulospäin läpi.  Kaikki, mitä miulla on ollu, on pitäny uusina erinomaisesti veden ulkopuolella kovallakin sateella. Jos pyörällä ajaa aamusta iltaan maantievauhdilla kovassa sateessa, alkaa ympärillä kieppuva vesi kuitenkin löytää reittiään pikkuhiljaa kauluksesta ja hihansuista sisäpuolelle.  Muutaman tunninkin voi uusilla asuilla ajella ja on aivan kuiva, mutta iltapäivän loppupuolella ei ennää oo.  Kastuneet tai kostuneet paikat on kuitenkin aukkojen lähellä ja niihin voip jonkunverran vaikuttaa huolellisella järjestelyllä kauluksessa ja hihansuissa.

Noijen kalvollisten kangasasujen saumat ommellaan - ainakin osaksi - kalvon läpi.  Ja neulan reiät ei vettä enää pidäkään.  Saumat joko liimataan tai teipataan ompelun jälkeen.  Tää taitaa olla se pointti, missä laatu sitten näkyy, eli kuinka huolellisesti on tuo tiivistämistyö tehty.  Mutta kun sitä kangasta taivutellaan ja käännellään aikansa, ja se ikääntyy, niin ne liimaukset tai teippaukset alkavat hajota.  Takki alkaa vuotaa olkapäistä ja hihoista, ja vielä ikävämmin housut haarukoista.  Kalvollisten kangashanskojen veenpito ei miun kokemuksen mukkaan oo kun yhen kesän - korkeintaa kahen - ilo; saumoja on paljon ja niitä rutistellaan koko ajan käyttäissä.  Hanskoja miulla on ollu aina kolmet, ja reissussa mukanakin enemmän ko yhet. Periaatteessa kuumalle, kylmälle ja satteelle. Housuissa alkaa muutaman kymmenen tuhannen kilometrin istumisen jälkeen istumaan niinku ammeessa päivän satteessa ajon loppumetreillä, pienistä vuotokohdista vesi pikkuhiljaa imeytyy sisempiin vaatekerroksiin.  Parhaat kotimaiset valmistajat taitavat tarjota korjauspalveluja vuoto-ongelmille.

Sen sijaan tuo hengityspuoli ei kovin loistava ole ollut missään minun asuissani, kyllä ne kesähelteessä on aika nopeasti pysähtymisen jälkeen saatava riipaistuksi päältä.  Viimeeksi asua uusiessani kiinnitinkin suuresti huomiota - laadukkaan ja tunnetun valmistajan lisäksi - siihen, miten siinä on aukaistavia tuuletusräppänöitä hellekeliä varten.  Pitkässä reissussa kun usein on laukut sen verran täynnä, ettei se asu matkatessa muualle mahdu kuin päälle.

Jos paljon pyörällä matkaa tekee, laatuun joutuu panostamaan, eivätkä ne ikuisia ole silti - tämä on minulle syntynyt käsitys ajokamppeista.  Erillisseen sadeasuun en oo koskaan mennyt, se on pynttäämistä pahimmoillaan vettää satteessa bussipysäkillä kortsua päälle...

Taas vähän lipsutaan topiikista.

Mikä se muuten on tuo Tuomon retropeli?

jv

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 18, 2015, 15:47:09 ip kirjoittanut Jaakko Latvanen »

Huhtikuu 18, 2015, 17:32:47 ip
Vastaus #40

Ilkka Eronen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 838
  • 8 SPEED
77 km tänään 18.4 Alastarolle, ja takas, Paronin poikien perinteinen rata päivä, vanhoja mustakilpisiä oli jokunen parkissa mm hieno BSA, Jawa..
Mutta kiinnostavin oli Seppo Järvisen ROTAX

Huhtikuu 18, 2015, 18:07:39 ip
Vastaus #41

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Retropeli on suzuki gsx-g vm. 96. Viimeistä vuosikertaa.
 Piti etsiä edellisen, ja hyvin ( n. 10v. ) palvelleen suzukin gsx 1100 f:n tilalle välillä jotain vaihtelua, varmatoimista ja mielellään keppivetoista naku pyörää.

Vannoutuneen suzuki miehen silmään pisti aikanaan tuollainen moottoripyörän näköinen pyörä, raiskaamaton, siistissä ja vieläpä alkuperäisessä kunnossa oleva yksilö. Moottorina noissa on se kunnon GV74A kone, eli sama perusmoottori mikä löytyyy vanhasta gikseristä, f:stä ja vanhemmista i/ö banditeista.

 Tämmöstä tekstiä siitä löytyy: http://www.bikez.com/motorcycles/suzuki_gsx_1100_g_1996.php

 Näihin eurooppaan tuoduihin malleihin on laitettu kuristukset joilla teho on pudotettu n. 100 hp:n. Ne kuristukset saa melko kivuttomasti poistettua, ja niillä muutoksilla sen saa vastaamaan us-vientiin tarkoitettua versiota, 140 hp.
 Niillä muutoksilla sen ominaisuudet muuttuu huomattavasti ja parempaan suuntaan. Vääntökäyrä paranee alakierroksilla, eikä kone tukehdu enää yläkierroksillakaan siihen alkup. 8000 rpm.

 Hyvin tuo on itselläni palvellut jo monta vuotta, ei ongelmia. Voin vilpittömästi suositella tuollaista peliä niille, jotka pitävät varmatoimisista ja "retrohenkisistä" pyöristä.
 Ei ole todellakaan mikään ratapeli, mutta hyvä peruspyörä. Hyvin vääntävä, riittävän tehokas ja todella luotettava peli.

 Sitten ne miinukset. Kaupunkiajossa se ei ehkä ole ihan parhaimmillaan = painopiste korkealla, raskas ja hieman kömpelö.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 18, 2015, 18:10:54 ip kirjoittanut tuomo jylha »

Huhtikuu 18, 2015, 20:31:48 ip
Vastaus #42

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Retropeli on suzuki gsx-g vm. 96. Viimeistä vuosikertaa.

 Yritin eilen etsiä pyörän mallia, mutten löytänyt. Oisko ollu joku VZ 800, jossa samannäköisyyttä, mutta kone...

 Toi lie aika harvinainen suomestassa. Oletan.

 Mulla on iso bandiitti ja se ei guttaperkkapyöränä juuri keskustelua herätä, mutta joka sellaisella on ajanut, tietää mikä siinä on hyvää.  ;)

 Just tollanen ilme on kypärän sisällä, ku ekan kerran sillä ajaa.

 Tai oikeestaan ne ilmeet menee näin;  ???   ::)   :-\   8)

 Hyvin pitkän päälle saman oloinen kuin 1200 i/ö bandiittikin kaikilta ominaisuuksiltaan, ja myöskin osiltaan. Hieman retrommassa ulkoasussa ja keppivedolla. Ei kai tuo G:tä taida kovin yleinen olla. Muutamia on tullut vastaan tässä vuosien varrella.

 Sopivan retro mp. Yksin kertainen, ei turhia muoveja eikä lärpyttimiä. Vähän niinkuin minäkin?
 Hieman janoinen, mutta luotettava ja pelkistetty perus jamppa. :)

 No, näköjään  juutuupista löytyy ainakin selkeämpää kuvaa: https://www.youtube.com/results?search_query=suzuki+gsx+1100+g
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 18, 2015, 20:42:37 ip kirjoittanut tuomo jylha »

Huhtikuu 18, 2015, 21:11:33 ip
Vastaus #43

Vesa Salmu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2692
Takarenkaan vaihto, öljynvaihto, ketjun rasvaus ja pensaa tankkiin. Sitte lähettiin ja ajelin riiattavan kans n.70 km lenkin Transalpilla.

Ilma oli n. kuus astetta lämpimän puolella ja puolipilvinen keli.

Huomenna pitäs kuulemma mennä uuestaan.
Kommentteja uuninpankolta.

Toukokuu 02, 2015, 22:16:55 ip
Vastaus #44

Antti Mäki-Paavola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 283
  • Yamahamaha
Torstaina oli töiden jälkeen pakko tökätä TZR vakuutuksiin ja lähteä kokeilemaan uutta ajotakkia ja kenkiä tositoimissa 80km verran.

Perjantaina sellasen n.100km lenkin kävin heittämässä. Tää päivä menikin sitten Lahdessa. Jos huomenna kävisi taas hieman nautiskelemassa. :)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 02, 2015, 22:19:32 ip kirjoittanut Antti Mäki-Paavola »
Yamahat YZ125K '83, YZ125L Enduro '84, TZR250 '90, RD125LC '86
Hondat CB125 K5 '73 ja Monkey '85
Kawasaki KS125 '74
Tunturi Sport '73
Lusifer-Suzuki S Supermotard