VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Kari Rautiainen - Syyskuu 11, 2017, 13:03:48 ip
-
Eikäko tuli vaan mieleen kun tossa jossain kirjoituksessa mainittiin jonkun jutun kestoksi 0,5 tuntia.
Aikahan on siitä typerä juttu että kymmenjärjestelmään mennään vasta sekunnin osissa. Pitemmissä ajoissa ollaan 60 jaollisissa järjestelmissä. No mites mennään, 0,5 tuntia on siis 50 minuuttia. Ei puoli tuntia. Tunti on 60 ei sata.
Jos sanon jonkun kestäneen 0,45 tuntia niin ymmärrämme sen olleen kolme varttia. Jos sanon jonkun kestäneen 0,5 tuntia niin se on puoli tuntia. 30 minuuttia.
No nyt sitte. Miksi 0,5 on vähemmän kuin 0,45?
Minkä ihmeen takia 0,45 on vartin enemmän kuin 0,5 tuntia.
No sitte.
Kauan aikaa sitten suomen kielessä ilmaistiin lukuja eri tavoin kun nykyisin, esim luku 32 ilmaistiin "kaksi neljättä" tai vaikka luku 56 oli "kuusi kuudetta kymmentä". Kuulostaa meistä nykysin kummalliselta ilmaisulta... Vai onko?
Hmm. Yksi toista, viisi toista, käytämme siis tuota ikivanhaa ilmaisua välillä 11-19. Olitko huomannut tätä?
Mutta miksi vain tuolla 11-19 välillä? Outo juttu.
Lähen tästä 0,3 tunniksi, eli 30 minuutiksi ruokatauolle...

tuoata ajan merkaamisesta:
0,5 h = 0:30 h
1,75 h = 1:45 h
2:15 h = 1,25 h
3:06 h = 3.1 h
eli välimerkki ratkaisee onko aika ilmaistu kymmenjärjestelmässä vai 60 järjestelmässä
-
Minkätähen toiset sanoo yhdeksäntoistasataaviisikymmentäkuusi ja toiset tuhatyhdeksänsataaviisikymmentäkuusi?
L&K.

Erikoisuudentavoittelua luulisin.
Tehtiin yks juhannus huoltohommissa ympäripyöreetä kun oli tehdas seis. Pomo tuli jälkeenpäin kysymään miksi olin laittanut tuntilappuun lauantaille 25 tuntia. Hö, määhän tein ruokatunninkin, selvä homma.

Se taitaa olla perua Germaanisista kielistä joita monessa euroopan maassa puhutaan, kuten englannissa, ruotsissa ja saksassa
( Nineteenhundredfiftysix, Nittonhundrafemtiosex, Neunzehnhundertsechs und fünfzig )
-
Se 25 tuntia vuorokauteen on mahdollista lokakuun lopussa kun vekslataan kelloja normaaliaikaan.
L&K.
-
Joo, vartin yli housun kauluksen! :laugh:
L&K.
-
Ja puolipitkää vastaa täyslyhyt.
-
Minkätähen toiset sanoo yhdeksäntoistasataaviisikymmentäkuusi ja toiset tuhatyhdeksänsataaviisikymmentäkuusi?
Erikoisuudentavoittelua luulisin.
Tehtiin yks juhannus huoltohommissa ympäripyöreetä kun oli tehdas seis. Pomo tuli jälkeenpäin kysymään miksi olin laittanut tuntilappuun lauantaille 25 tuntia. Hö, määhän tein ruokatunninkin, selvä homma.
Se taitaa olla perua Germaanisista kielistä joita monessa euroopan maassa puhutaan kutenn englannissa, ruotsissa ja saksassa ( Nineteenhundredfiftysix, Nittonhundrafemtiosex, Neunzehnhundertsechs und fünfzig )
Olen samaa mieltä; nuo "kummallisuudet" tulee ulkomaisista kielistä.
Ranska se vasta kummallisesti nuo luvut luettelee, kiinankielesta puhumattakaan.
Kiinassa ei oo miljoonaa vaan se luetellaan pieninä yksiköinä.
Kun me sanomme tulkille miljoona, se alkaa laskemaa sormillaan montako sataa se on.
Ennen tosiaan suomessakin sanottiin viisikolmatta.
Nykyään kuullostaa normaalista sanoa kaksikymmentäviisi.
Mutta aika hassulta kuullostaisi sanoa yksikymmentäviisi.
Mutta viisitoista kuullostaa asialliselta.
-
On se vaan tuo Rauzi aika matemaatikko.
Yleensä matemaatikko hallitsee matematiikkaa, vähän niisku poliitikko politiikkaa.
Vaan sitä minä en ymmärrä, että miksi politiikan, tai matematiikan taitaja ei olekaan politiikko, tai matematiikko.
Outoa hommaa...
Senverran pitää matematiikasta ymmärtää, että isompi numero on aina enemmän.
Tehtiin kerran kaverin kanssa yhtä kauppaa ja hän lupasi minulle siitä yhden kolmasosan.
En tietenkään suostunut, vaan vaadin vähintäänkin yhden viidesosan. :)
Vähän katsoi oudosti, mutta antoi periksi.
Yritti höynäyttää, muttei vanhaa matematiikkoa niin vain pee niinku issitä silmään.
Aamulla suihkussa heurekekkasin miksi Pavarotti oli Pavarotti, ja Rautiainen vaan Rautiainen.
Tosin olin sen pannut merkille jo 0,5 vuotta sitten, eli 5 kuukautta taakseppäin. Tai 6 kuukautta...
Stadissa kolme kundia lähti ostamaan pimeetä flindaria ruttopuiston reunalta. Myyjällä ei ollu kun pikkuvinetto myydä noille. Pyysi putelista 30 mk ja pojat maksoi. No sitte kävi niin että pimeen viinan myyjän omatunto kolkutteli, ja anto omalle pojalleen vitosen "juokseppa nuo pojat kiinni ja anna niille vitonen".
Poika meni, mutta ajatteli ettei vitonen mene tasan kolmelle kaverille. Sujautti 2 mk omaan taskuun ja vei vaan 3 mk. Näin jokainen sai takas markan.
No, lopputulema on se että kukin sälli oli maksanut putelista kympin per ukko, mutta saatuaan kukin markan takaisin, oli kukin maksanut pullosta vain 9 mk.
3X9=27 mk ja juoksupojalla se 2 mk taskussa eli just tasan 29 mk on loppusaldo. Niinkun matematiikassa kuuluukin olla.
Näin tuumaili Rautiainen, vaikkei tuumailu sinänsä SI järjestelmään kuulukkaan.
Kuka helevetti on keksiny rengaskoot. Esim 165/13/70.
Umpi-idioottimainen renkaan kulutuspinnan leveys milleinä, vanteen koko tuumina, ja renkaan sivun korkeus prosentteina kulutuspinnan leveydestä.
Englanti on kuulunut SI järjestelmään jo vaikka kuinka kauan. Montako stonea painat? Mites ruåttisa, montako mil on autollasi ajettu? Käsittääkseni ruåttisa on kilometrijärjestelmä käytössä mutta silti mil on peninkulma. Ehkä. Suunnilleen. Tarvittaessa pikkasen muutakin.
-
Minkätähen toiset sanoo yhdeksäntoistasataaviisikymmentäkuusi ja toiset tuhatyhdeksänsataaviisikymmentäkuusi?
Erikoisuudentavoittelua luulisin.
Tehtiin yks juhannus huoltohommissa ympäripyöreetä kun oli tehdas seis. Pomo tuli jälkeenpäin kysymään miksi olin laittanut tuntilappuun lauantaille 25 tuntia. Hö, määhän tein ruokatunninkin, selvä homma.
Se taitaa olla perua Germaanisista kielistä joita monessa euroopan maassa puhutaan kutenn englannissa, ruotsissa ja saksassa ( Nineteenhundredfiftysix, Nittonhundrafemtiosex, Neunzehnhundertsechs und fünfzig )
Olen samaa mieltä; nuo "kummallisuudet" tulee ulkomaisista kielistä.
Ranska se vasta kummallisesti nuo luvut luettelee, kiinankielesta puhumattakaan.
Kiinassa ei oo miljoonaa vaan se luetellaan pieninä yksiköinä.
Kun me sanomme tulkille miljoona, se alkaa laskemaa sormillaan montako sataa se on.
Ennen tosiaan suomessakin sanottiin viisikolmatta.
Nykyään kuullostaa normaalista sanoa kaksikymmentäviisi.
Mutta aika hassulta kuullostaisi sanoa yksikymmentäviisi.
Mutta viisitoista kuullostaa asialliselta.
Just. Saksalainen sanoo 25, että viisi ja kaksikymmentä.
-
Entäs venäläinen kolmen linjan kivääri, paljonko on piipun pikkukaliperi?

En tiedä mitä tarkoitat pikkukaliberilla mutta 1 linja on 2,54mm ja kolme linjaa 7,62mm.
-
Kyllä, linja on tuuman kymmenesosa. Pikkukaliperi on piipun pienin mitta.
Isokaliperi on piipun suurin mitta rihlauran pohjalta.
L&K.
-
Voiko olla selkeempää?
-
Entäs venäläinen kolmen linjan kivääri, paljonko on piipun pikkukaliperi?
L&K.
En tiedä mitä tarkoitat pikkukaliberilla mutta 1 linja on 2,54mm ja kolme linjaa 7,62mm.
Merkintä voi olla myös .30 , .303. 30-30 jne. .38 pidetään samana kuin 9mm mutta ei ole. Kaliiperi voi olla myös putken pituusmitta, tai kaliiperimerkintä ei olekaan sama milleinä ja tuumina. Samaa patruunaa löytyy myös täysin erilaisilla merkinnöillä. Mikään ei ole niin sekavaa kuin aseiden kaliiperimerkinnät koska niissä kerrotaan aika erikoisia asioita alkaen vuodesta jolloin patruuna on kehitetty, esim. 30-06 joka on kuitenkin kaliperiltaan sama kuin vaikkapa .300 Win.mag.
-
No onhan tässä tapahtunut sentään kehitystä 120 vuoden aikana!
Kuva kirjasta "Metri-järjestelmä", WSOY 1991
Siellä oli ennen syltä, tuoppia, nelikkoa kannua yms. Sitten tietysti ne virstat, niitäkin oli kahta sorttia, venäläisillä oli omansa niissäkin.
Kuulemma brititkin siirtyvät SI-järjestelään tuuma tuumalta.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Samoin gallonoita on ainakin kaksi,briteillä ja jenkeillä omat. Paljonkos se on poron kusema? Tai p.llu karvan verran? Tai sitten tuhannen p.llun päreinä? Se on varmaan paljon? No,optimistilla on aina lasi puoliksi täynnä.
-
"Himpun verran" on kuulemma se, mitä jää viimeisen keitinveden pinnalle kun p..lunkarva keitetään seitsemässä vedessä.
Asia pitänee paikkansa kun sen kertoi ent, työkaverini jonka kotipaikka oli Sallassa, lähellä Vitunviheltämänaapaa.
-
Noita nimiä on kyllä ennen kylän koiranleuat vääntääneet miestä vahvemman kanssa. Onhan se matkamitta hevonkuusessa,kaukana ja hevon v.tun kuusessa,onkait jo tosi kaukana?
-
Samoin gallonoita on ainakin kaksi,briteillä ja jenkeillä omat. Paljonkos se on poron kusema? Tai p.llu karvan verran? Tai sitten tuhannen p.llun päreinä? Se on varmaan paljon? No,optimistilla on aina lasi puoliksi täynnä.
Pillun päreet eli vitukkeet on niitä katontekoon liian kapeita haavan päreitä. Niitä käytettiin saunassa suojaamassa lauteita. Puun (haavan) kokoa arvioitiin pillun päreitten mitalla.
Ja ei lasi ole puolitäysi, tai puolityhjä. Se on väärän kokonen lasi jos näin on.
-
Tuossa Oulun ja Kemin välillä, perämeren rannikolla on "Seljänperä" - niminen paikka, alunperin sen nimi on ollut "Perse" mutta TVH ei ollut semmosta kylttiä suostunut asentamaan aikoinaan, joten nimeä on hiukan muutettu, toki merkitys on pysynyt samana :P
-
Mites sitte ku sanotaan että perse on leviä ku seittemän leivän uuni. Kuinkas leveä se sitten tarkalleen on?
En tiiä kuinka leviä, mutta yks emäntä sanoi hänen peräpäästään jotain tuonsuuntaista maininneelle miehelle, että voi ollakin muttei sitä kannata yhden nakin takia lämmittää..... ;)
-
.38 wcf oli alunperin nimenomaan .38" mutta halkaisijaa pienennettiin myöhemmissä variaatioissa valmistustekniikasta johtuen, merkintä pysyi samana. Rasvattu lyijykuula ei pesittynyt kunnolla tasapaksuun pesään.se oli alunperin vähän samantyyppinen rakenteeltaan kun .22 patruuna eli luoti ja hylsy yhtä paksut. Vasta kun .38 spl:ää jalostettiin 357 magiksi niin otettiin oikea halkaisija käyttöön kaliberimerkinmässä, .357".
Karkeesti näin. Nimellismittoja aika usein. Ohkonen on .308 kuulakin 308::n piippuun...
-
Eihän siihen mene kuin v***n aivastus. Sekin kuulemma aivastelee keväisen päivän.
Onkohan tuo lyhyt vai pitkä aika, sitä minä oon kotvan miettinyt.
L&K.
-
nuorena poikana kun olin ovitehtaalla töissä ja tehtiin kappale urakkaan niin siellä oli kellokorttikoneessa tunnissa 100 minuuttia, oli kuulemma helpompi laskea urakat siihen aikaan taskulaskimet tms vasta tulossa . . .

Vai olikos ne TMU:ja?
Menetelmätekniikassa (työnmittaistekniikka) minuutti jaetaan 100:n osiin, ei 60:n.
Siis1/100 minuuttia muistaakseni on 1TMU.
Tämä kai siksi, että olis hieman hieroglyyfisempää. 😝
-
Asteet suorassakulmassa ja kiehumispisteessä on aika liki toisiaan, mutta jos ne sekottaa niin torppa on vino ja munat raakoja.
Miksi tekstin korkeus on esim 8p. Miksi cicero on 12 pistettä, ja ameerikoissa pica pisteitä jotka on tietty hieman erilaisia.
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500. Jos kirja on kerran 25 arkkia, niin montako kirjaa Päätalo kirjoitti.
Vesi kiehuu 100 asteessa noin suunnilleen, riippuen ilmanpaineesta jne. mutta kiehuu se muissaki asteissa.
100 celciustahan on
80 reaumur
212 fahrenheith
373,15 kelvin
Yhtään en tiä paljonko se on delisle tai leiden asteina.
Onneksi lämpötila-asteikkoja on nelisenkymmentä, että jokainen voi valita mieleisensä.
-
Onhan se tämä "Prunella modularis" varsinanen saivartelija, liekö jossakin savolaista sukujuurta vaikka "kierosilimä lappalainen" onkin ;D
Paskantaa eri kohtaan mihin kyykistyy!
PS. Ei millään pahalla, mutta oli pakko "lohkasta"
30-((30-5)+3*1)=2

Ei saa väheksyä kierosilmäsiä. Ne on hyviä munankeittäjiä. Toinen silmä vahtii kelloa ja toinen kattilaa...ykssilmänen on hyvä pujottaan langan neulaan... Kaikilla on hommansa.
Harrin kaava on hieno, ja totta sekin. Tavallaan.
-
Taas paha ! Kumpaan suuntaan se lappalainen kiertää tunturia, kumpi jalka lyhyempi ?
PS. Ei saa loukkaantua, tämä ei ole henkilökohtaista
PS2. Tämä ei ollu sarkastista huumoria, tosikot elkää vaivautuko :angel:
Hiljanen savolainen
-
Standardit on hienoja!
Saksalaiset kuulemma rakastavat standardeja, koska niitä voi keksiä aina lisää.
-
nuorena poikana kun olin ovitehtaalla töissä ja tehtiin kappale urakkaan niin siellä oli kellokorttikoneessa tunnissa 100 minuuttia, oli kuulemma helpompi laskea urakat siihen aikaan taskulaskimet tms vasta tulossa . . .
Vai olikos ne TMU:ja?
Menetelmätekniikassa (työnmittaistekniikka) minuutti jaetaan 100:n osiin, ei 60:n.
Siis1/100 minuuttia muistaakseni on 1TMU.
Tämä kai siksi, että olis hieman hieroglyyfisempää. 😝
TMU = 1/100 000 h, eli yksi tunti on 100 000 TMU (=time measure unit)
-
Lainaus Rautsilta: "... montako kirjaa Päätalo kirjoitti?"
Kaks. Tässä on ne molemmat: https://drive.google.com/open?id=0B0J8AG9J9zofeE9iVWdaUjBXb0k
jv
-
Asteet suorassakulmassa ja kiehumispisteessä on aika liki toisiaan, mutta jos ne sekottaa niin torppa on vino ja munat raakoja.
Miksi tekstin korkeus on esim 8p. Miksi cicero on 12 pistettä, ja ameerikoissa pica pisteitä jotka on tietty hieman erilaisia.
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500. Jos kirja on kerran 25 arkkia, niin montako kirjaa Päätalo kirjoitti.
Vesi kiehuu 100 asteessa noin suunnilleen, riippuen ilmanpaineesta jne. mutta kiehuu se muissaki asteissa.
100 celciustahan on
80 reaumur
212 fahrenheith
373,15 kelvin
Yhtään en tiä paljonko se on delisle tai leiden asteina.
Onneksi lämpötila-asteikkoja on nelisenkymmentä, että jokainen voi valita mieleisensä.
Ent, SMP,n Ministeri Eino Poudiainen sanoi kerran että "Suorakulma on 100 astetta", sitten hän korjasi : "Anteeksi Veten kiehumispiste on 100 astetta"
-
...
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500.
...
Tehtaalla kun pakkaamma paperia riiseihin, niin riisi voi olla 125, 250 tai 500 arkkia, riippuu minkälaisia riisejä asiakas milloinkin haluaa.
Kaikki on täysiä riisejä, ei 1/4, 1/2 tai 1/1 kokoisia riisejä.
-
Ja riisipaperihan on sitten ihan oma juttunsa.
-
Maapallolla oleva ja käytettävä aikamuoto on olemassa vain meillä. Aurinko, maapallo ja kuu määrittelee ajan. Ihminen on taas keksinyt tähän järjestelmään sopivat aikanimikkeet ja laskenut pituudet.
Ei pidä turhaan ajatella että miksi ja miten näin on sanottu, koska mielenkiintosempaa on tutkittavana.
Mm Jupiterin päivän mitta on maan tunneissa laskettuna 9 tuntia ja n. 56 minuuttia.
Vaikka jupiterilla on 67 luonnollista satelliittia eli "kuuta" (vain 4 isoa pyöreää), niin vuorovesivaikutus on vain kolme miljoonasosaa kuuhun verrattuna.
Ainut tunnettu oikea aika mikä löytyy muualtakin on valonnopeus. N. 9.5 biljoonaa kilometriä vuodessa helpoimmin sanottuna.
Kaikki muu aika on suhteellista.
Todellisuudessa mikään ei tapahdu tässä ja nyt. Jos katsomme vieressä puhuvaa ihmistä, katsomme menneisyyteen. Samaan tapaan kun katsomme vaikka aurinkoa, näemme sen sellaisena niinkun se oli n. 8 minuuttia sitten.
Sirius joka on auringon jälkeen taivaan kirkkain tähti n. 8.7 vuotta.
Rigel n. 770 vuotta
Ja kaukaisin kohde jonka ihminen paljain silmin näkee on Andromeda naapurigalaksi. Tämä näkyy meille sellaisena niin kuin se oli 2.5 miljoonaa vuotta sitten.
Oikeastaan siis kaikki mihin valo osuu on aika.
Jos taas lennetään avaruudessa kovaa vauhtia, matkustajan kello näyttää reissun mitaksi 10 vuotta, mutta takaisin palatessa maapallolla aikaa on kulunut paljon enemmän.
Jos taas pystyttäisiin rakentamaan raketti joka kulkee valonnopeudella tai mielellään karvan nopeammin, isolla kaukoputkella me pystyttäisiin näkemään itsemme syntyminen.
Hyviä esimerkkejä ajasta saa paljon.
Maanpäälliset ilmaukset ja tottumukset on taas toinen juttu.
Masentaa ajatella että kohde jolla on massa, ei pysty kulkemaan valonnopeutta.
Tämä on este miksi ei olla vielä löydetty jonkinmuotoista elämää muualta.

Näin. Massa, joka siis on kykyä vastustaa liiketilan muutoksia, kasvaa myös nopeuden kasvaessa. Valonnopeudessa kyky vastustaa olisi kasvanut äärettömäksi...
Aika on tärkeä ja mielenkiintoinen. Mä tykkään 5 min munista...
-
Tämä on este miksi ei olla vielä löydetty jonkinmuotoista elämää muualta.
Aiheet eikun kevenee. :)
Joku avaruuden tutkija oli päätellyt että on ollut ja tulee olemaan elämää myös maapallon ulkopuolella. Maailmankaikkeuden aikajänteellä maapallon elollinen elämä on olemassa mitättömän lyhyen aikaa. On ollut elämää muuallakin mutta sen aika on jo ollut ja mennyt. Ihmisen kaltainen olentokin on luultavasti jossain eleskellyt mutta meidän kaltaisilla on paha tapa tuhota oma elinympäristö tai sotia itsemme sukupuuttoon. On kuulemma erittäin pieni todennäköisyys että ihmisen havaittavissa olevassa sektorissa olisi elämää samaan aikaan kuin maapallolla.
Kun tuota ajatuskulkua saunan jälkeen pohtii sen viidennen kaljan jälkeen, niin noinhan se varmaan onkin. Toisaalta ihan hyvä näin, avaruuden hemmot ei välttis tulisi tänne päätä silittämään. Ehkä ne olisi kuluttaneet omat raaka-aineet loppuun ja veisi meidän kaljat ja bensat, sitte kyllä harmittais.
-
...
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500.
...
Tehtaalla kun pakkaamma paperia riiseihin, niin riisi voi olla 125, 250 tai 500 arkkia, riippuu minkälaisia riisejä asiakas milloinkin haluaa.
Kaikki on täysiä riisejä, ei 1/4, 1/2 tai 1/1 kokoisia riisejä.
Näin vanhana, entisenä kirjanpainajana voin kyllä kertoa että kirja on 25 arkkia. Riisi ON 500 eli 20 kirjaa. Pakka on 10 riisiä eli 5000 arkkia. Tarkista wikihelvetistä.
-
Hmm, Nikkanen, jos mun auton oma massa on 1000 kiloa. Niin missä nopeudessa se on sitä. Perävaunun kanssa ymmärrän kyllä kytkentämassan. Kuka sitä muulia alkas tukka suorana valonnopeudessa kytkemään...
Ei pojjaat nyt meni vaikeeks ton IFA RT massan kanssa. Kokonaismassa on siis suhteellista, varsinkin jos on mamma kyydissä.
Onhan se selvää että rt on suhteellisen hidas, mutta kasvaa senkin massa kun kahvaa kääntää. Tai siis ei aina, mutta joskus.
Äkkiseltään ulkomuistista kaapelihan on kymmenesosa meripeninkulmasta eli noin 185,2 metriä. Riippuu nopeudesta tietty, metrikin lyhenee nopeudessa mutta suhteessa kaapeliin pysyy samana. Samalla nopeudella siis...
-
Tässä helppo laskutetävä
M N
JOS _______ > WC Mikä on vastaus ?
C
-
Tässä helppo laskutetävä
M N
JOS _______ > WC Mikä on vastaus ?
C
Rusinasopan vaikutus skandinaavisen kaksijalkanisäkkään toimintoihin.
-
Ei voi olla näin vaikeeta.
Vuodessa on 12 kuukautta. Ei siis mene kymmenjärjestelmän mukaisesti. Jos menisi niin 0,5 vuotta olisi puoli vuotta ja koko vuosi siis 10.
No ei, kun 0,5 vuotta on tietysti toukokuu, puoli vuotta olisi 0,6. Onhan tää päivänselvää tämä. Ei vuosi voi olla 10 kuukautta.

Mielenkiintoinen aihe pitkästä aikaa.
Kari on aika veijari. En uskaltais käydä kauppaa tollaisen matemaatikon kanssa ;D
Siis vuosi on 1 vuosi. 0,5 vuotta = 1/2 vuotta on siis puoli vuotta jne.
Kari osaa hyvin sekoittaa pään yhdistämällä kaksi eri käsitettä ;D
-
...
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500.
...
Tehtaalla kun pakkaamma paperia riiseihin, niin riisi voi olla 125, 250 tai 500 arkkia, riippuu minkälaisia riisejä asiakas milloinkin haluaa.
Kaikki on täysiä riisejä, ei 1/4, 1/2 tai 1/1 kokoisia riisejä.
Näin vanhana, entisenä kirjanpainajana voin kyllä kertoa että kirja on 25 arkkia. Riisi ON 500 eli 20 kirjaa. Pakka on 10 riisiä eli 5000 arkkia. Tarkista wikihelvetistä.
Lienekkö kirjapainossa sitten eri riisi mitta, kun paperitehtaalla ???. Nykyisenä arkittamon työntekijänä tiedän, että meiltä lähtee päivittäin, kolmessavuorossa 125, 250 ja 500 arkkisia riisejä ja juurikin painotaloille, ympäri maailmaa.

Tarkistappa juttu vaikka paperitehtaalla sanottas mitä vaan. Riisi on 500. Ymmärrän kyllä että pakettia sanotaan riisikai, se on helpompaa. Tosin totta se ei ole.

Totta, jos vuosi olisi kymmenjärjestelmän mukainen niin 0,5 olisi puoli vuotta. Enkä sekoita kahta eri käsitettä, enkä jaa senttejä tuumilla. Ihan oikeesti, puoli vuotta on 0,6 !
Vuosi on 12 järjestelmä eikä sitä pidä siis jakaa kymmenjärjestelmän mukaisesti. Puoli vuotta on edelleen 6 kuukautta.
Kymmenjärjestelmä vain on niin syvällä meissä että ymmärrämme 0,5 vuotta puoleksi vuodeksi. Mutta kun 0,5 vuotta ei ole puolivuotta.
-
Tämä on este miksi ei olla vielä löydetty jonkinmuotoista elämää muualta.
Aiheet eikun kevenee. :)
Joku avaruuden tutkija oli päätellyt että on ollut ja tulee olemaan elämää myös maapallon ulkopuolella. Maailmankaikkeuden aikajänteellä maapallon elollinen elämä on olemassa mitättömän lyhyen aikaa. On ollut elämää muuallakin mutta sen aika on jo ollut ja mennyt. Ihmisen kaltainen olentokin on luultavasti jossain eleskellyt mutta meidän kaltaisilla on paha tapa tuhota oma elinympäristö tai sotia itsemme sukupuuttoon. On kuulemma erittäin pieni todennäköisyys että ihmisen havaittavissa olevassa sektorissa olisi elämää samaan aikaan kuin maapallolla.
Kun tuota ajatuskulkua saunan jälkeen pohtii sen viidennen kaljan jälkeen, niin noinhan se varmaan onkin. Toisaalta ihan hyvä näin, avaruuden hemmot ei välttis tulisi tänne päätä silittämään. Ehkä ne olisi kuluttaneet omat raaka-aineet loppuun ja veisi meidän kaljat ja bensat, sitte kyllä harmittais.
Meidän kotigalaksilla linnunradalla on ehkä jopa 400 miljardia tähteä.
Galakseja tällä hetkellä taas tiedetään olevan ainakin 2000 miljardia.
Heitetään siis karkeasti 100-400 miljardia tähteä yhteen galaksiin. On niitä sekä pienempiä että ehkä vähän suurempiakin.
Jokaisella tähdellä voi olla planeetta tai useampi plus kuut joilla elämää voi olla melkein yhtä hyvin. Mekin vasta emmitään että onko tuossa meitä lähinnä olevalla tähdellä planeetta vai ei, eli tiedon määrä on vielä erittäin pieni.
Näihin lukuihin perustaen uskon että elämää jossakin muodossa on paljonkin.
Pitäisin jopa mahdottomuutena että maapallo olisi jotenkin harvinainen paikka.

Luin juuri mietelmän: "Se ettei mistään ulkoavaruudesta kukaan ole ottanut yhteyttä meihin, ei todista, ettei siellä olisi älykästä elämää, päinvastoin!" :embarassed:
-
Tämä on este miksi ei olla vielä löydetty jonkinmuotoista elämää muualta.
Aiheet eikun kevenee. :)
Joku avaruuden tutkija oli päätellyt että on ollut ja tulee olemaan elämää myös maapallon ulkopuolella. Maailmankaikkeuden aikajänteellä maapallon elollinen elämä on olemassa mitättömän lyhyen aikaa. On ollut elämää muuallakin mutta sen aika on jo ollut ja mennyt. Ihmisen kaltainen olentokin on luultavasti jossain eleskellyt mutta meidän kaltaisilla on paha tapa tuhota oma elinympäristö tai sotia itsemme sukupuuttoon. On kuulemma erittäin pieni todennäköisyys että ihmisen havaittavissa olevassa sektorissa olisi elämää samaan aikaan kuin maapallolla.
Kun tuota ajatuskulkua saunan jälkeen pohtii sen viidennen kaljan jälkeen, niin noinhan se varmaan onkin. Toisaalta ihan hyvä näin, avaruuden hemmot ei välttis tulisi tänne päätä silittämään. Ehkä ne olisi kuluttaneet omat raaka-aineet loppuun ja veisi meidän kaljat ja bensat, sitte kyllä harmittais.
Meidän kotigalaksilla linnunradalla on ehkä jopa 400 miljardia tähteä.
Galakseja tällä hetkellä taas tiedetään olevan ainakin 2000 miljardia.
Heitetään siis karkeasti 100-400 miljardia tähteä yhteen galaksiin. On niitä sekä pienempiä että ehkä vähän suurempiakin.
Jokaisella tähdellä voi olla planeetta tai useampi plus kuut joilla elämää voi olla melkein yhtä hyvin. Mekin vasta emmitään että onko tuossa meitä lähinnä olevalla tähdellä planeetta vai ei, eli tiedon määrä on vielä erittäin pieni.
Näihin lukuihin perustaen uskon että elämää jossakin muodossa on paljonkin.
Pitäisin jopa mahdottomuutena että maapallo olisi jotenkin harvinainen paikka.
Toki elämää on muuallakin mutta maapallon tuhouduttua seuraavan kerran elämää syntyy jossain ehkä miljoonan vuoden kuluttua mutta maailmankaikkeuden aikajanalla se on melkein samaan aikaan kuin nyt.
-
Moro
Onneksi kaikki eivät ole olleet paperimäärä mittojen kanssa tekemisissä.
-
Minä en nuista riisilöestä enkä ryynilöestä ymmärrä hevon hunppoo, vuan kahen kertotaulussa oun yhä aeka haka. :-\
Kun meillä poeka täytti 25 vuotta, ni minä täytin samana päevänä 50, eli poejan ikä kerrottuna kahella.
Ja kun poeka täyttää 50, ni minä täytän sillon omijen laskujeni mukkaan, poejan ikä niinikkään tuas kahella kerrottuna, tasan 100 vuotta.
-
...
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500.
...
Tehtaalla kun pakkaamma paperia riiseihin, niin riisi voi olla 125, 250 tai 500 arkkia, riippuu minkälaisia riisejä asiakas milloinkin haluaa.
Kaikki on täysiä riisejä, ei 1/4, 1/2 tai 1/1 kokoisia riisejä.
Näin vanhana, entisenä kirjanpainajana voin kyllä kertoa että kirja on 25 arkkia. Riisi ON 500 eli 20 kirjaa. Pakka on 10 riisiä eli 5000 arkkia. Tarkista wikihelvetistä.
Lienekkö kirjapainossa sitten eri riisi mitta, kun paperitehtaalla ???. Nykyisenä arkittamon työntekijänä tiedän, että meiltä lähtee päivittäin, kolmessavuorossa 125, 250 ja 500 arkkisia riisejä ja juurikin painotaloille, ympäri maailmaa.
Tarkistappa juttu vaikka paperitehtaalla sanottas mitä vaan. Riisi on 500. Ymmärrän kyllä että pakettia sanotaan riisikai, se on helpompaa. Tosin totta se ei ole.
Näkyypä olevan myös 100 arkkista riisiä menossa maailmalle. Riisihän ei tarkoita, ainakaan tehtaalla, erillispakattua paperinippua, vaan yhdessä palletissa voi olla esim. 100 x 100ark/riisi, eli 10 000 arkkia.
Näkyy olevan riisistä monenlaista käsitettä
http://www.graafinen.com/tietopankki/sanasto/ (http://www.graafinen.com/tietopankki/sanasto/)
-
joo terminologia vaihtelee, tossa juuri korealainen tuttu sanoi juosseensa busanissa maratoonin hiukan alle tuntiin, sitä siinä ihmettelin niin sanoi olleensa 10 km maratoonilla . . . .
-
Minä en nuista riisilöestä enkä ryynilöestä ymmärrä hevon hunppoo, vuan kahen kertotaulussa oun yhä aeka haka. :-\
Kun meillä poeka täytti 25 vuotta, ni minä täytin samana päevänä 50, eli poejan ikä kerrottuna kahella.
Ja kun poeka täyttää 50, ni minä täytän sillon omijen laskujeni mukkaan, poejan ikä niinikkään tuas kahella kerrottuna, tasan 100 vuotta.
Pena on tullunna jo siihen ikkään, että se aika kulukeepi ihan eri tahtiin. Nyt se on matemaattisesti totistettu!
Meillä penskat alkaa olla jo vanhempia kuin minä. Niin se aika rientää.
-
...
Lisää kirjapainoista: miten kiinalaiset mittaa riisiä. Riisi on 500.
...
Tehtaalla kun pakkaamma paperia riiseihin, niin riisi voi olla 125, 250 tai 500 arkkia, riippuu minkälaisia riisejä asiakas milloinkin haluaa.
Kaikki on täysiä riisejä, ei 1/4, 1/2 tai 1/1 kokoisia riisejä.
Näin vanhana, entisenä kirjanpainajana voin kyllä kertoa että kirja on 25 arkkia. Riisi ON 500 eli 20 kirjaa. Pakka on 10 riisiä eli 5000 arkkia. Tarkista wikihelvetistä.
Lienekkö kirjapainossa sitten eri riisi mitta, kun paperitehtaalla ???. Nykyisenä arkittamon työntekijänä tiedän, että meiltä lähtee päivittäin, kolmessavuorossa 125, 250 ja 500 arkkisia riisejä ja juurikin painotaloille, ympäri maailmaa.
Tarkistappa juttu vaikka paperitehtaalla sanottas mitä vaan. Riisi on 500. Ymmärrän kyllä että pakettia sanotaan riisikai, se on helpompaa. Tosin totta se ei ole.
Näkyypä olevan myös 100 arkkista riisiä menossa maailmalle. Riisihän ei tarkoita, ainakaan tehtaalla, erillispakattua paperinippua, vaan yhdessä palletissa voi olla esim. 100 x 100ark/riisi, eli 10 000 arkkia.
Näkyy olevan riisistä monenlaista käsitettä
http://www.graafinen.com/tietopankki/sanasto/ (http://www.graafinen.com/tietopankki/sanasto/)
No näkyy olevan. Sillon kauan sitten, esihysteerisellä kaudella se oli aina sen 500. Mutta tiedä näistä mitoista nykysin. Meeppä torilla siltä 16 vuotiaalta tytältä ostamaan pikkukappa perunoita... Ikinä kuullukkaan vaikka sillä on kappa kädessä.
-
Vähän geometriaa.
Kuvia ei niin tavallisista Rubikin kuutioista.
Pari monirivistä joita en tuon pidemmälle ole saanut.
Rubik Suomi-malli ja Rubik Italia-malli.
Ainuttakaan kuutiota ei kuvauksissa vahingoitettu,eikä purettu. :)Ei myöskään käytetty minkäänlaisia ohjeita eikä Googlea.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Joo
Puoli vuotta on 0,6y ja siitä seuraapi, että kaks vuotta on 2y eli neljä kertaa puoli vuotta joka on tietysti numeroilla 4 x 0,6y = 2,4y
Lookillista.

Just näin. 0,1 vuotta on tietty kuukausi. 0,2 vuotta on 2 kuukautta. Miten voisi 0,5 vuotta olla muuta kuin 5 kuukautta.
Vai onko jonkun mielestä 0,1 vuotta muka 36 ja puoli päivää ?
Engelsmanni voisi merkitä puoli vuotta esim 1/2 tai 6/12...
-
Eiks vuosi ole a?
-
Moro
Mites jos vuodesta on kulunut 25 %:ia?

Hello!
Mielenkiintoista, mutta ei mene minulle läpi. Onpa Kari veijari ;-)
Vuosi on yksikkö ja sillä on arvo 1 vuosi. Sen arvo voi olla myös 12 kk, niin siitä huolimatta laskennassa käytetään yhtä yksikköä tai yksikkö muutetaan toiseen. Siis yksikkö kertaa jokin määrä on saatu määrä samaa yksikköä.
0,5 eli 1/2 on puolet yhdestä vuodesta tai puolet kahdestatoista kuukaudesta. Siis 1 vuosi jaettuna kahdella on 0,5 vuotta. Ihan sama vaikka vuosi merkitään 12 kk, niin 12kk/2 = 6 kuukautta tai 12kk * 0,5 = 6 kuukautta
Desimaalipilkun jäljessä ensimmäinen numero merkitsee kymmenesosia. Eli kun käsitellään kuukausia vuodessa niin luku on 12 ja tässä tapauksessa viisikymmenesosaa siitä on 0,5 eli 6 kuukautta. Kun käsitellään vuotta, niin luku on 1 ja viisikymmenesosaa siitä on 0,5 eli puoli vuotta.
Lisään: Juuri tätä tarkoitin kun kirjoitin sekoittamisesta. Joko käsitellään vuotta 1 tai kuukausina 12. Ei molempia sekaisin. Huomioitavaa on myös, että kyseessä on kymmenjärjestelmä.
Näin ymmärrän.
Lisään vielä: Vuosi on lukuna yksi. Siitä 25% pois ja jäljelle jää 0,75 = kolme neljännestä vuotta jäljellä.
Toinen tapa lähestyä asiaa olisi merkitä luvuksi 12 (kk) ja siitä 25% pois. Eli 3 (kk) pois ja 9 (kk) jäljellä.
Mites vuorokausi? Sama juttu. Asiaa käsitellään joko yhtenä vuorokautena tai 24 tuntia sekä kaiken kaikkiaan kymmenlukujärjestelmänä.
-
Moro
Entä jos se riisi on Uncle Ben'siä® onko se silti se sama 1725 pieces.

Voipi hyvinniin olla noinki. Mulla kesti 1,75 minuuttia ymmärtää tuo. Ja 1,75 minuuttiahan on tietysti kaksi minuuttia ja viistoista sekuntia. Kaksi minuuttia on joko 2 tai 1,60... Ollaanhan 60 järjestelmässä. Ollaanhan?
Mutta vuosi ei ole kymmen vaan 12 järjestelmässä.
Aprikoos... 8 bittiseen mennäkseni, kilo on tietystikkin 1024. Joku luulee että kilo olis tuhat. Tai siis makkaraa onkin mutta kyllä kilo on enemmän. Sehän on vaan niin että kaheksan bittisellä voi osoittaa vaan 256, tai siis 255 ja tyhjä. Siksi kilo on 1024.
Noin binäärimielessä ihmisiä on 10 laisia, niitä jotka ymmärtää binäärilaskentaa, ja sitten niitä jotka ei. Näin kahella bitillä kertoakseni.
-
Eiks vuosi ole a?
On.
Monesti se on jotakin muutakin.
-
Taidanpa hakea huomenna 1111101000/bit grammaa makkaraa kaupasta,vois lihatiskiltä pyytää 3E8 grammaa..ottaskohan muutaman pullon 11 binääristä kyytipojaksi,lentäisinkö Alepasta ulos..en tiedä
No nyt päästiin veroluokkiin. Tottakai kolmannen veroluokan bissee.

Minkähänlaista se kolmannen luokan olut onkaan, kun ykköslaatukin on semmoista kuraa.
-
jep jep, tonni on tonni mutta longton on 1016 kg ja juuri siitä syystä täyden kontin ISO max paino 30.480 kg . . . .
-
Sentti jakautuu 10 milliin. Sellanen on kymmenjärjestelmä. Vuosi jakautuu 12 yksikköön...
Leasingmaailma tuntee kalenterin. Kuukausi on 30 korkopäivää. Vuodessa 360. Kun jälkikäteen lasketaan...
-
No nyt tuli vastaan noi prosentit.
Oletetaan että kylässä asuu 200 henkeä ja työttömyys on 10% eli 20 henkeä. No sitten lehti kirjoittaa että työttömyys pieneni 5%.
Okei, työttömiä oli siis 20 ja pieneni 5% niin se tarkoittaa että 1 on saanu töitä. Hyvä sille.
Mutta pienenikö työttömyys 10% tista viiteen tolla yhellä. Tässä ero prosentilla ja prosenttiyksiköllä.
Ketuttaa ihan oikeesti tuo vero %. Kun sanotaan että eläkkeen % on jotain, niin miksi rangaistus% siitä että on tienannut eläkettä "liikaa" on pitänyt keksiä? Umpihullua. Jos eläke vuodessa ylittää 47000€ niin rangaistaan 5,85% lisäverolla ylittävältä osalta. Miksi?
Ei helevata, eihän se noin voi mennä. Umpihullua touhua. Jos on tehny paljon, ansainnu sopivasti, maksanu veroja pirusti, niin keksitään tällainen rangaistusvero. Kuitenkin jokainen eläkeläinen on eläkemaksunsa tienannu.
Sanotaan että nyky työssäkäyvät maksaa eläkeläisten eläkkeet. Paskan pamaus.
Valtion velka on reilu 100 miljardia. Eläkevakuutusyhtiöitten sijoitukset ulkomailla on 190 miljardia.
Hiphurraa, suomi on nettovelaton ja mitä suomi tekee, ruikuttaa.
-
Taidanpa hakea huomenna 1111101000/bit grammaa makkaraa kaupasta,vois lihatiskiltä pyytää 3E8 grammaa..ottaskohan muutaman pullon 11 binääristä kyytipojaksi,lentäisinkö Alepasta ulos..en tiedä
No nyt päästiin veroluokkiin. Tottakai kolmannen veroluokan bissee.
Minkähänlaista se kolmannen luokan olut onkaan, kun ykköslaatukin on semmoista kuraa.
Juu, en tiä kolmannen luokan oluesta, en kolmannella luokalla vielä harrastanut lajia. Mutta kolmannen veroluokan olut on ihan jees. Minusta patempi kun neljännen. Kolmosta voi saunan terassilla lipittää, nelonen heittää kännin puolelle. No ei sekään vakavaa ole mutta tulee nukkumaan lähtö aikasemmin...
-
Jatkan asiaankuuluvien asioiden käsittelyä kuten muutkin täällä näkyvät tekevän.
Atomi ( joista kaikki koostuu ) on muuten käytännössä tyhjää täynnä, ihan niinkuin munkit joskus ovat ( ne syötävät ) siis tyhjän päälle on tehty kuori, sitä kuka sen teki en tiedä.
Vetyatomin yhdestä protonista muodostuvan ytimen halkaisija on vain 1/145 000 koko atomin halkaisijasta, Uraaniytimen halkaisija on noin 10 kertaa suurempi, mutta aika tyhjää sielläkin on hurjasti kiitävistä elektroneista muodostuvan kuoren ja painavan ytimen välillä,
-
Kuinka apinaa koijatan ?
Karii !!!
ja kuinka hullua pidetään jännityksessä ... no kerron se huomenna

Juu, jäi mieleen hiljaiseen kun joskus koulussa fysiikan tunnilla laskettiin "atoomi-aineen" tiheydestä esimerkinomaisesti että vaikkapa öljytankkeri lasteineen mahtuisi pesäpallon kokoiseen tilaan jos ottaa välistä tyhjät pois. Melkoisen tiukka paketti olisi.
-
Vetyatomin tilavuudesta 99.9999999999996% on tyhjää täys, siitä laivajutusta luin jo pikkupoikana, ja taisi olla niin että niitä laivoja sai olla 100 kpl ( vai oliko paljon enemmänkin ? ) ennen kuin pesäpallonkokoinen murikka saadaan aikaan, tosin se murikka painaisi yhtä paljon kuin ne 100 ( tai mitälie) laivaa.....
Jos Empire state Buildingille tehdään sama temppu, niin sen aine mahtuu vehnänsiemenen kokoiseen palaseen
Mistä taas tämmönen kouluttamaton maalaistollo päättelee että kaikki aine on muodostunut enimmäkseen energiasta joka mm, pitää atomin elektronit kiertoradalla ytimen ympäri, sitä ihtiänsä ( siis "ainetta") on häviävän vähän missään mitä me näemme tai kosketamme, lähes kaikki on energiaa, ja silti meijän pittää maksaa energiasta isot rahat ties kelle huijareille ja kauppamiehille.
Vaikkei maailimassa muuta olekaan ku enerkijaa .... >:( >:( Ei jummarra
-
Kuinka apinaa koijatan ?
Karii !!!
ja kuinka hullua pidetään jännityksessä ... no kerron se huomenna
Nyt jänskättää 😀
-
Pituusmittoja välillä. Kummat virstanpylväät ovat harvemmassa, venäläiset vai suomalaiset?
L&K.
-
Kuinka apinaa koijatan ?
Karii !!!
ja kuinka hullua pidetään jännityksessä ... no kerron se huomenna
Venytetäänkö sitä hullua,eli pidetään "pännissä"?
Seinähullua pidettiin ennen seinään kahlittuna,siitä nimi seinähullu.
-
Jos vaihteeksi numeroiden pariin ,niin mikä auttaa tähän . 051E51E.
-
Pituusmittoja välillä. Kummat virstanpylväät ovat harvemmassa, venäläiset vai suomalaiset?
L&K.
Suomalaiset, ero oli kai joitakin metrejä tai kymmeniä metrejä.
-
Jos vaihteeksi numeroiden pariin ,niin mikä auttaa tähän . 051E51E.
Taskulaskin tai Viagra.
-
Vanha venäläinen virsta 1066,80 m, suomalainen 1068,80 m.
L&K.
-
Entä sitten kun toinen on puolta pienempi ja toinen puolta isompi?
Niin tai kaks kertaa isompi tai kaks kertaa pienempi.
-
Maalaisten matematiikkaa kotopuolessa: jos joku hankki kympin ja toinen kaksi niin se toinen sai puolet enemmän.

Hyvin yleinen ilmaus nykymediassa.
:'(
-
Entäs lukuarvot.
Mikä ero merkitykseltään on lukuarvoilla 1 ja 1,0 ja 1,00 ja 1,000? Ymmärtämistä voisi lisätä, kun lukuarvon perään lisättäisiin vaikkapa mittayksikkö mm (millimetri)...
Kysymys on siis merkitsevästä desimaalista, joka joskus on unohdettu (?) merkitä.
Tämä ei ole tietenkään aikamatematiikkaa, mutta matematiikkaan liittyvää...
Joskus näkee hinnastoja, esimerkiksi kahviloissa, kun hinta on merkitty vaikkapa "1,5 €" kahville. Hassu merkintätapa mielestäni.
-
hyvin yleinen lasku prosessoreissa:
100 / 2 = 80

Eurovaluutta toi esim pensan hintoihin kolmannen desimaalin. Korkolaskennassahan se on ollutkin tapana jo aiemmin...
-
Aivan,1,5€ kahvi on väärin kirjoitettu.Pitää olla 1,49€... :police:
-
Entäs Ruotsalaisten ögon blick joka on noin 10 minuuttia, miten pitkä on tuumaustauko. Armeijassa oli aamupesu, hampaiden harjaus ja aamupisu 3 minuuttia tasan, komento kusi katkee ja hanat sammuu tuli silloin.

Ruåttalaasilla on kalenterissaki vaaleenpunasia päiviä. Jos viikolla on punanen päivä eli joku pyhä, niin edellinen on vaaleenpunanen. Sillon lähetään puolilta päivin kotiin. Jos punanen päivä on viikonloppuna, ei hätää, perjantaina lähetään puolilta päivin. Ei perustu mihinkään, mutta käytäntö on tämä.
-
Ruåttalaiset ei oo niin sairaan luterilaisia tuon työn perään kuin me.Sentakia niillä on paremmat palkatkin.
-
Sen takia naurattaakin kun työhaastatteluissa kysytään miksi haluat juuri meille töihin? No en välttämättä juuri teille halua enkä ylipäätään yhtään mihinkään jos ei olis pakko mutta tarvitsen rahaa nykyisen elintason säilyttämiseen.
No tuo on täyttä totta. Kuka p...rkele noita töitä haluaa tehdä jos elintaso säilyisi jollain muulla tavalla? Raha on lähes kaikilla se liikkeelle paneva voima. Harrastuksena työ on aika huono ajanviete.
Mitäpä tuota edes kyseleen? Vai saako siitä se kyselijä jonkinlaisen itsetyydytyksen, kun saa jotain ympäri pyöreetä ja teennäistä liirum laarumia vastaukseksi?
Minä en viitsi tuommosia edes kysellä. Mielummin kysyn että mitä osaat tarvittavaan tehtävään, ja paljonkos pyydät tuhlatusta vapaa-ajasta korvausta, suoralla ja rehellisellä vastauksella. Selittäjiä ei tarvita käsityö ammattiin. Mielummin tarvitaan tekijöitä. :-X
-
Sellasiakkii käsityöammatin harjottajia saattaa olla. Tarviivat hyvinkii mestarillista selittäjäntaitoo, että miks siitä tuommonen tuli...
Ruottalaisten työmoraalista on miulla kaks kokemusta elämäni varrelta. Ennen varusmieheks pääsemistä olin hetken Tukholmassa porraamassa kassakonneen akseleihin reikiä. Urakalla. Melko tiiviiseen tahtiin sai painaa, jos meinas alkuperäskansasten porraajien vauhissa pyssyy. Ja urakkapalkkauksesta huolimatta kellokortti leimattiin mennen-tullen, eikä lähetty perjantaisin eikä aattoina yhtään minuuttia liian aikasin kottiin.
Seitkytluvulla olin maansiirtokonneen kuskina sellasessa ruotsalaisessa firmassa, mikä tonki Imatralla Ovakon kuonakassaa ja erotti sieltä vielä malmia. Kolme konetta ja kolme työntekijää, tuntipalkalla kaikki. Ei kettään pomoa ees Suomessa missään, yks Ruotsiin jo lapsena muuttanut suomalainen kävi ehkä nelisen kertaa vuodessa paikalla. Ne kaks muuta konneenkuskia olivat ruotsalaisia. Olivat joka taatanan aamu 10 vaille seittemän konneen vieressä, rasvasivat joka ainoan nipan, ja tasan seittemältä uppos kauha kuonakassaan. Ja heti neljän jälkeen, ko oli viiminen kauha tyhjennetty, ajettiin kone asianmukaseen paikkaan yöks tai viikonlopuks. Ikkunanpesut - ei oo muuten ihan pilipalihomma se kuonakasalla riehuvassa konneessa - tehtiin omalla ajalla. Liksa oli miullakin kohtalainen ja ehkä noilla arbetskamraattenilla vielä parempi. Tai olivat muuten poikkeusyksilöitä.
En oo kuitekaan tiukempaan työmoraaliin törmänny missään, tai ehkä opettajat ja isot pomot käyttää vielä enemmän ommaa aikaa kaiken maailman jonninjoutavaan, mutta työhön liittyvään, ilman eri korvausta.
jv
-
Moro
Mä olin kuus vuotta Ruotsissa Göteborgissa,Torslandassa Volvolla viis ja parissa autoverstaassa sen viimesen vuoden.Aikalailla samanlaisia kokemuksia paitsi että siellä Volvolla oli varmaan vähemmistö ruotsalaisia muttei muistaakseni kukaan marissut että tämä sa...nan riistop...ari sun muuta mitä usein kuulee täällä,siellä tehtiin työt ja sillä siisti.Kai ne ymmärsi siellä että ilman niitä sa...nan riistäjiä ei näitä työpaikkoja olisi,no olen jo ollut hyvän tovin pois työmarkkinoilta joten en tiedä nykyistä tilannetta.
-
Voi kait sen noinkin laskea syntymävuoden !
77 pulloo viiniä, miinus tämänhetkinen ikäsi, plus 40 euroo = syntymävuotesi !
tane
77 askia kessua, miinus ikäsi, plus 40 sammakkoa tuottaa saman lopputuloksen. Paitsi keväällä mutalammikossa paljon enemmän. No, kuulemma naisen euro työelämässä on vaan 63 senttiä. Ja 0,63 X 40€ onkin vaan 25,2€.
Siksi mä laitan kauppareissulla vaimon maksamaan. Selvästi edullisempaa, ja vaimokin on nuorempi.
-
Voi kait sen noinkin laskea syntymävuoden !
77 pulloo viiniä, miinus tämänhetkinen ikäsi, plus 40 euroo = syntymävuotesi !
tane
Mistäs tuo tulee, piti meinaan paikkansa, paitsi ne viinit on vielä juomatta..