Formaatti tosiaan kuulostaa hyvältä ja touhu muutenkin "suuren maailman" malliin. Mainospuheet ovat kyllä kovia, mutta ikävä kyllä asiallisen informaation saanti tuntuu olevan varsin vaikeaa. Olen muutamia e-maileja laittanut järjestävälle taholle ja Petri Ravi lähestynyt fb:n kautta.
Lisenssi asiaan ei ole saatu mitään vahvistusta, eli FORR ei ole ilmoittanut minkä FIM:n alaisen liiton alaisuudessa se järjestää kisoja, eli mistä lupa kilpailulle tulee. Jos lupaa ei FIM:tä niin kyseessä villi kilpailu ja lisenssit eivät ole voimassa. FORR myös ilmoittaa että kertalisenssi käy heillä, muuten kiva muttei sitä vaan saa mistään. Kertalisenssi mahdollinen vain SML:n alaisuudessa järjestetyissä kisoissa.
En tiedä millaisia rahoittajia touhulla on, mutta kun katsoo kuljettajien listaa sivuilta niin siellä 38 nimeä. Näistä osa löytyy Botniaringin osallistujalistoilta ja osa on vain varannut kilpailunumeron, kuten minä ja Petri. Ei tarvitse olla kummoinen talousnero tajutakseen ettei yhtälö voi toimia, motoparkin vuokraaminen kolmeksi päiväksi tuskin on ihan ilmaista vaikka ei listahinnoilla mentäisikkään. Kyseessä kuitenkin yritys jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa, toisin kuin muita kisoja järjestävien yhdistysten.
Jos sään haltiat ovat yhteistyökykyisiä, niin täytyy käydä ajelemassa pe. vapaat ja samalla vähän katsella mikä tämä juttu on...
keke#409