Minun maailmankuvassani ei sota ja sotasankarit ole ylimpinä, kunnioitus yhteisvastuun kantaneita kohtaan on silti korkea. Päällimmäisenä toivon, ettei kukaan enää joutuisi. Meidän viimeisestä sodastamme olen lukenut, että rintamastamme vihollista vastaan vastasi rinnallamme vierasmaalainen aseveljien joukko kahdelta kolmasosalta rintaman pituudesta, itsekkäistä syistä kyllä varmasti. Kun sodan lopputuloksen jo ymmärsivät kaikki, saimme vielä osasto Kuhlheimin suojaksemme, hintana lupaus olla irtautumatta sodasta. Tuolla lisäavulla taisi olla vaikutusta siihen, mihin kohtaan raja vihollisen ja maamme välille jäi. Annettua lupausta emme pitäneet. Minun mielestäni suureen uhoon ei meillä ole varaa vieläkään.
Suurvaltapolitiikan jalkoihin pieni, itsenäisyyttään jääräpäisesti varjellut maamme jäi. Suurta kunniaa noista kaikista käänteistä ei minun mielestäni ansaittu. Siksi suosittelen Rainerillekin historian kiihkotonta opiskelemista suuren uhon sijalle. Suurin sotien mahdollistaja on aivoton kansa, joka jakaa ihmiset apinoihin ja meihin, noihin ja meihin, ja on pähkähullujen päättäjien talutusnuorassa.
jv