Kirjoittaja Aihe: Lasten suojelu  (Luettu 10543 kertaa)

Maaliskuu 12, 2015, 08:22:00 ap
Vastaus #15

Hannu Hartikainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3447
  • Honda 350Twin
Haluan tutustua vielä tarkemmin ja tämmöinen poika jonka äiti nukkuu kännissä katsoo kyllä TV:stä kaikkea joten näyttäminen sitten joskus että Suomessa aseita käytetään vastuullisesti eikä niillä uhata ihmisiä ei millään voi olla vahingollista vaan kasvattavaa. Mutta annetaan pojan kasvaa,

Hieno homma,Henry,että olet ottanu pojan suojiin ja kasvatusvastuun-joka ei ihan pieni vastuu olekkaan.Toki kaikki on epävirallista mutta kai näin voi sanoa..Meinaan että vastuu kuuluisi äidille mutta kun ei kykene niin ei.
On varsin haastavaa puuhaa joskus tuo,minkäs ikäinen tämä poika on ja kuinkas koulussa menee?

Maaliskuu 12, 2015, 08:35:50 ap
Vastaus #16

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
On juuri aloittanut koulun, käsittääkseni poika pantiin vuodeksi kasvamaan. En ole kehdannut kysyä kuinka koulussa menee mutta kertoo tykkäävänsä koulusta ja koulu ruuasta, kotona tuntuu olevan vain valmisruokia.

Maaliskuu 12, 2015, 16:05:44 ip
Vastaus #17

Lauri Puirola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3857
Toisille sana ase on kauhistus.


L&K.

Maaliskuu 12, 2015, 16:21:47 ip
Vastaus #18

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Toisille sana ase on kauhistus.


L&K.

Mutta on niistä joskus ihan oikeaa hyötyäkin. Isokin lihas tottelee kylmää terästä. Aikoinaan meillä oli evakossa eräs nainen tyttärensä kanssa kun mies ryntää meille, repii naista tukasta samalla karjuen että nyt akka kotiin, siellä koulutus jatkuu. Hyppäsin äijän kimppuun kunnon viidakkoveitsen kanssa, painoin terän kurkulle ja kysyin lähdetkö suosiolla vai vedänkö kurkun auki. Lähti suosiolla ilman vaimoa ja lastaan. Mulla pimahtaa jos näen naisten tai lasten kaltoinkohtelua.

Maaliskuu 12, 2015, 16:59:52 ip
Vastaus #19

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Joo ja nyt nuijittava uusi aselaki on huippu, ase on kotelossa tai pussissa ja farkulla kuljetus ei enään käy vaikka olisi viltti päällä. Äänenvaimennin tarvii luvan jos henkilöllä ei ole aselupaa, siis en voi lainata kummipojalle ilma asetta jossa äänenvaimennin. Joku luulee että vaimennin ilma aseessa on turha, no ei ole koska ääni kovempi kuin pienoiskiväärissä ja tehokin tupla piekkariin verrattuna. No nämä hieman erilaisia ilmakoita, täytetään sukellus pullosta. On mulla 9mm ilmakkokin ja sillä kaatuisi hirvikin.

Nuorille pitää opettaa vastuulinen aseiden käyttö, lataamaton ase on se kaikista vaarallisin. Ei ole radalle asiaa jos ammunnan johtaja sanoo aseet pöydälle niin lipas irti ja liikkuvat taakse eli heti näkee ettei aseella voi ampua. Taululle kun kävellään jää valvoja katsomaan ettei kukaan pääse käsiksi aseisiin. Niin ilman suoja laseja ei pääse lähellekkään, itse ulkoilutan myös jalkajousta, samat säännöt myös sielä vaikka olen usein  yksin.

Metsästys on mahtava harrastus, oma terveys ei siihen enään riitä, nuoria kyllä kannustan. Siinä on sekin hyvä puoli että pitää olla kaikessa nuhteeton että saa aseluvat. Tunnen muutamia jotka ovat jättäneet alkoholin kokonaan pois eikä edes niitä ylinopeus sakkoja ole tullut, aselupa ja sen menettäminen on syynä.

Maaliskuu 12, 2015, 18:25:49 ip
Vastaus #20

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Niin enmä ole kovinkaan asemyönteinen mutta en myöskään ase vastainen, mulla on mökillä hyvä paikka ampua jopa poliisit on asian todenneet kun ex naapurit valittivat. Rinne jossa monen kuution kiviä on suoja josta millään armeijan vehkeellä ei mennä läpi. Luotiloukut kunnossa kun serkku niitä ihan työkseen tekee, tämä lähinnä siksi mulla ettei lyijyä keräänny luontoon.

Nyt vähenee kun siskon lapsien lapset vipeltää tontilla, kyllä isoeno saa aikansa ampua mutta palaan uimaopettajaksi. Kummipoika pienenä ei saanut mennä rantaan/laiturille ilman liivejä kun oli usein meidän kanssa mökillä. Kysyi multa koska ilman liivejä niin sanoin et mun ankkapoiju pitää uida kahdesti ympäri. Olin vahdissa kun harjoitteli ja syvyys noin 1,6M, kyllä siinä itkukin tuli kun poika harjoitteli eikä jaksanut. Nyt vahtii siskonsa lapsia samoilla säännöilla, minä en ota vastuulleni yhtäkään hukkumista. Kummipoika on todellinen hylje, tässä taannoin olin veneellä vieressä ja ui vastarannalle 1,4Km ja takaisin. Silti liivit päälle veneilessä, vähän irvistelee mun paukkuliiveistä ja lupasin ostaa toisetkin paukkuliivit. Kummityttö synnyttää ihan pian toisen pojan joten kyllä mulla hommaa riittää ja vielä lainalapsi lisäksi, samat säännöt kuten serkun uusioperheen lapset. Me ei lipsuta

Maaliskuu 12, 2015, 18:54:48 ip
Vastaus #21

Kari Vähäkainu

  • Vieras
"Mulla pimahtaa jos näen naisten tai lasten kaltoinkohtelua".

Lisätään vielä vanhukset, vammaiset ja henkisesti muuten vaan toistaitoiset eli kehityksessään syystä tai toisesta vähän alempana kuin kaltoinkohtelija. Ainut vaan että jos pimahtaa kunnolla, niin erottavat seurasta jos syy on ollut minussa.

"Isokin lihas tottelee kylmää terästä"

Tuokin totta, mutta muistetaan sekin että aika kätevästi se puukkokin lähtee sohijalta jos kohde on reenaillut asiaa ja ennenkuin huomaa niin se törröttää sohijan perseessä. Ellei se sohija sitten oikeasti sitä osaa käyttää ja olla taitavampi. Sitten ollaan tappo/murha hommissa ja sitten saa jo puolustautuakin lain suomin oikeuksin.

http://cdn3.volusion.com/cnse6.7h3ad/v/vspfiles/photos/S00082-2.jpg?1393859757

Jos ottaa aseen mukaan niin sitä pitää olla myös valmis käyttämään, muuten se voidaan viedä sinulta ja käyttää sinua vastaan jos yhtään epäröit. Tottakai tiedän riskit ja seuraukset mutta en välitä niistä jos raivo iskee. Kohdalleni on tullut tilanteita joista ei välttämättä olisi selvinnyt ehjänä tai edes hengissä mutta hulluus ja/tai kättä pidempää tarjoaminen on tähän asti tehonnut. Kaikenlaista hullua on liikkeellä, täytyy vaan pitää huoli että on heitä hullumpi. Hullu ei pelkää muuta kuin toista vielä hullumpaa. Helpointahan se olisi kävellä tilanteesta pois mutta luontoni ei anna periksi tehdä niin, varsinkin jos heikompaa sorretaan. Tämä hankaloittaa elämää mutta saanpa puhtaan omatunnon kun olen ainakin yrittänyt auttaa enkä kääntänyt raukkamaisesti selkääni. Joskus voi vielä käydä itselle huonosti mutta eipä tänne kukaan ikuisiksi ajoiksi ole jäänyt.

Juu, myös vanhukset, vammaiset, henkisesti vajavaiset tai muuten vaan heikommat pitää jättää rauhaan myös. Heikompaa ei saa sortaa tai kiusata, se on raukkamainen teko. Maailma hukkuu paskaan, jos voin auttaa heikompaa niin en näe siinä mitään väärää. Kaltoinkohtelijan pitää tietää että teoilla voi olla seurauksensa jota ei välttämättä käräjäsalissa ratkaista. Karma voi iskeä välittömästi.
 

Maaliskuu 12, 2015, 21:02:55 ip
Vastaus #22

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Noin eläen jota kunnioitan kyllä lähtee luvat äkkiä, jos mummoa potkitaan ja meet sanomaan että lopettakaa. Potkijalla yhteiskunnan varoilla hommaa hyvän juristin ja sulla ei ollut asetta mutta laiton uhkaus ne kyllä vie, pitää vaan kävellä äkkiä kulmantaakse soittamaan 112.

Me eletään Suomessa jossa viher vasurit hyökkää kimppuusi, edes nakkikioskin jonossa kannattaa lähteä kun sama lokiikka toimii sieläkin ja tästä on ihan omaa kokemusta kaveripiiristä. Täällä ei saa auttaa eikä edes puolustautua, itse ollut tilanteessa mukana ja taskussa oli linkkuveitsi jota en ottanut edes taskusta pois. Lakimies piti hommata, aseita ei voitu takavarikoida kun vaimolla rinnakkaisluvat, laiton uhkaus mutta ei sanktioita.

Veljeskansamme Viro myöntää aseluvan itsepuolustukseen ja ehto on että aseen pitää olla ladattu jos sitä kannat mukana.