Kirjoittaja Aihe: Gsx 750 e käynti vikaa.  (Luettu 10218 kertaa)

Helmikuu 26, 2015, 21:49:42 ip
Luettu 10218 kertaa

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Gsx 750 e vm. 81:ssä käyntivikaa.
 Kone rytkyttää ja käy tosi huonosti, aivan kuin jako tai sytytys olisi sekaisin. Ajoitusmerkit on tullut tarkastettua jo pariinkin kertaan, ja venttiilien välykset myös. Siellä on kaikki ok?
 Eli vasemman pulssianturin ja syttypyörän T merkki on kohdillaan, ja nokka-akselin päiden urat oikealla puolella on keskellä ja vastakkain kannen plaanissa. Pakonokan nuoliviiva on myös kannen plaanissa pakoputkiin päin, ja imunokan nuoliviiva kymmenennen ketjulenkin oikealla kohdalla. Oli tuohon joskus manuskakin, mutta se meni aikoinaan entisen läppärin mukana. Muistaakseni ajoitusmerkit oli juuri nämä em.?
 En onnistunut nyt löytämään netistä tuohon nyt tähän hätään manuskaa, tai tietoa jakomerkeistä että olis voinut vielä tarkistaa lopullisesti tuon jakoasian.

  Tulpan johdot saattaa myös olla "sekaisin", 1:n ja 4:n välillä, sekä 2:n ja 3:n välillä?
Sen verran tuli tätäkin asiaa jo testattua että 1 ja 4 johtojen paikkaa vaihtamalla ei tapahdu oikeastaan mitään muutosta käyntiin, ja 2 ja 3 vaihtamalla käynti ehkä hieman huononee vielä entisestään. On uudet tulpat, hatut, yms...

 Käyntiääni kuulostaa joka tapauksessa joltain jako- tai sytytysjärjestyksen vialta.
 Nyt meinaa oma älli alkaa loppumaan että mistä etsiä vikaa.

Helmikuu 26, 2015, 23:13:52 ip
Vastaus #1

Pekka Puoskari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2024
  • naavaparta
Mulla ei ole seiskapuolikas vaan GSX 1100 S Katana mutta siinä pitäis olla samanlainen sytkäsysteemi.
Eli kaksi kaksoispuolaa jotka präiskäsee kipinän molempiin tulpanjohtoihinsa samanaikaisesti.

Katanassa toinen puola antaa kipinän 1 ja 4 sylinterille ja toinen puola 2 ja 3 sylinterille.
Näinhän sen pitääkin olla että kone käy kaikilla.

Puolien primääripuolen resistanssi 3 - 5 ohm. ja sekundääripuolelta tulpanjohdoista 31 - 33 k ohm.
Pulssianturin resistanssi on 290 - 360 ohm.

Onnea vianetsintään.

Helmikuu 27, 2015, 08:06:58 ap
Vastaus #2

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Moi. Puolat on kunnossa ja ne on mitattu.
Jotenkin vika vaikuttaisi siltä että sytytys järjestys on nyt sekaisin, eikä kokeillen vaihtamalla kumminkaan parane.

 Onko mitään keinoa millä sais tarkastettua että kipinät tulee oikeassa järjestyksessä? Kampuran päästä käsin pyörittämällä ei antanut kipinää, eli ei saanut sillein katsottua. Mutta startilla pyörittämällä tulee kaikkiin kipinät, mutta eipä siinä pysy silmä enää perässä missä järjestyksessä ne tulee.

Helmikuu 27, 2015, 15:32:11 ip
Vastaus #3

Pekka Puoskari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2024
  • naavaparta
Moi Tuomo.
Laitoin sulle Yksityisviestin.

Helmikuu 27, 2015, 19:44:36 ip
Vastaus #4

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
 Ok. Vastattu.
 Ja vikakin tais jo löytyä tarkemman tutkimisen jälkeen, kaasareista. Neulat vuotaa ja tulvii 1. ja 2. kaasarissa, ja 4. käy jonkin takia kuivillaan.
 Että semmosta.  :embarassed:

Helmikuu 27, 2015, 22:25:36 ip
Vastaus #5

Pekka Puoskari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2024
  • naavaparta
Tässä Vuennonkoskella matikkaa pyydellään, mutta kerroppa Tuomo mistä vika löytyi.

Katanan starttasin tänään ja lähti heti tulille kaikilla. Siinä on tuo hanassa Prime asento ja laitan aina talviseisonnan viimeiseen tankilliseen n. 1% 2Töljyä.
Eipä ole ollut kohokammion neulojen jumittumisia.

Helmikuu 27, 2015, 22:59:47 ip
Vastaus #6

Rauno Perämäki

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 299
Neloskaasarissa saattaa olla tyhjäkäyntisuutin tukossa, tai sitten neulaventtiilit vaan on joka kaasarissa tahmassa pitemmän seisonnan takia. Oletkos säätänyt moottorin venttiilit ja mitannut sen jälkeen puristuspaineet?

Helmikuu 28, 2015, 10:16:06 ap
Vastaus #7

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Neloskaasarissa saattaa olla tyhjäkäyntisuutin tukossa, tai sitten neulaventtiilit vaan on joka kaasarissa tahmassa pitemmän seisonnan takia. Oletkos säätänyt moottorin venttiilit ja mitannut sen jälkeen puristuspaineet?
Kaasarit tuli putsattua huolellisesti pari vuotta sitten, ja olihan ne silloin p...skaiset. Sisältä ja päältä. No semmosta voi hyvinkin olla että tankista irtoo pintaruostetta yms. törkyä, kun se on ollut niin pitkään kuivillaan. Laitoin bensaletkuun heti alun alkaen suodattimen kun ajattelin että sitä törkyä irtoo varmasti tankista, tuosta pitkästä ja kuivillaan seisonnasta johtuen.

 Konetta kasatessa läppäsin venttiilit hiomatahnalla ja testasin sen jälkeen vuodot dieselillä. Ei vuotoa. Siellä päässä pitäis olla kaikki kunnossa?
 Välykset tarkistin vielä eilen uudestaan, samalla kun ihmettelin että onko se jako todellakin kohillaan. Kaikki oli edelleen kohillaan, jako että välykset.

 Puristeita ei ole mitattu, mutta meinasin vielä mitata nekin tässä viikonlopun aikana. Pytyt ja männät oli hyvässä kunnossa, eikä mainittavia kulumia näkynyt missään. Tuskin puristeista löytyy ihmeellisyyksiä, mutta tarkistetaan vielä varulta nekin. Itselläni ei ole mittaria, mutta käyn lainaamassa sen kaverilta tässä jossain vaiheessa.

 Kohopintojen korkeudet saattaa olla hyvinkin päin p...tä, ja ne neulatkin lopussa? Niiden kohopintojen säätöihin minä en ole koskenut ollenkaan, pelkästään eilen tarkastin  kaasarin rungon pohjasta kohon pohjaan, sen sulkemis koron. Kaikki oli 20 mm.
Minulla oli joskus tuohon tallennettuna huoltomanuskakin, mutta se meni entisen läppärin mukana. Eikä ole enää pienintäkään muistia että mitä ne kohopinnat piti olla, ja mistä ne mitattiin.

 Löytyisköhän joltakin noista vielä tietoa kohopintojen korosta, ja sen mittauskohdasta?

Helmikuu 28, 2015, 11:42:17 ap
Vastaus #8

Rauno Perämäki

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 299
Jos se suodatin on paperisuodatin, heitä se huitsin nevadaan. Se aiheuttaa jo uutena enemmän käyntiongelmia kuin poistaa niitä. Kyllä hanan suodatin on riittävä. Älä mene säätelemään niitä bensan pintoja, ellet ole 100 prosenttisen varma että syy on siinä.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 28, 2015, 11:46:54 ap kirjoittanut Rauno Perämäki »

Helmikuu 28, 2015, 13:19:14 ip
Vastaus #9

mikko laitinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 56
Bikecliffiltä taitaa löytyä manuaalia tuohon.

http://members.dslextreme.com/users/bikecliff/

Helmikuu 28, 2015, 15:12:54 ip
Vastaus #10

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
 Kiitoksia. Puuttui vaan just tuo malli noista manuskoista. Gsx 750 e vm. 79-81, eli gs75x moottoriset.

 Puristukset näytti olevan ok ja tasaiset. Tuolla mittarilla näytti n. 8 baria kaikki. Seokset on näköjään päin p..tä. 1:s ja 2:s tulpat aivan mustat ja nokiset, 3:s ok, ja 4:s valkoinen. Eli ne 1 ja 2  vuotaa, 3 ok ja 4 laihalla.
Luistin neulat näytti silmämääräisesti hyviltä ja kalvot on ehjät, mutta niiden venymistä ei taas ole tietoa?
  Kaasareiden neulan vaihtoa on nyt seuraavana ohjelmassa, ja sitten taas uutta testausta.

 Sittenpä alkaakin olla jo vaihdettuna kaikki käymiseen tarvittavat hilut, kipinä ja bensa puolelta.  >:(

 Jos nyt sais kaasarit pitämään ja sitten käymään jotensakin neljällä, niin vois alkaa joutokäyntiseosten säätöön ja synkkaus hommiin.
 Eiköhän sitten ala olemaan tuonkin mopon käynti jo voiton puolella.

Tuohon omaan käyttöpyörään gsx 1100 g:n on saanut näköjään vaihtaa neulat n. 20 tkm. välein kun siinä on sähköpumppu, mutta kumminkin kaasarikoneella. Siinä ei kärsi olla yhtään kulumia niissä neuloissa. Se tukehtuu bensoihin muuten saman tien.
 Niissä on jotain kumia se neulojen kärki, varmaankin sen ehdottoman tiiveyden takia? Samat kaasarit löytyy gsx 1100 r:stä.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 28, 2015, 15:19:30 ip kirjoittanut tuomo jylha »

Helmikuu 28, 2015, 15:38:01 ip
Vastaus #11

mikko laitinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 56

Helmikuu 28, 2015, 16:47:53 ip
Vastaus #12

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Eikös tuo EX ole juuri -81 -malli?

http://www.mtsac.edu/%7Ecliff/storage/gs/GS750_16valve.pdf
Kyllähän se oikea on. Eipä tullut ensin katsottua tarpeeksi hyvin niitä mallistoja. Kiitoksia.

Helmikuu 28, 2015, 22:47:17 ip
Vastaus #13

Jouni Rautio

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 16
Omastani vaihdoin jakoketjun ja pistin ajotuksen kohilleen ku oli hampaan pielessä. Saattaapi pelata vähä paremmin ku ennen.  :) Venttiilit tuli myös säädettyä ja kaasarit synkkasin. Nyt lähtee tosi hyvin käyntiin ja käy tasasesti.

https://www.youtube.com/watch?v=7QBWQjSXjto

Maaliskuu 01, 2015, 00:02:21 ap
Vastaus #14

Frank Nylund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 971
Moi,

Voisko toinen puola olla huono?

Mulla oli joskus -85 750 GSX-R (kiva pyörä!) joka kävi miten sattui, puolat mitattiin ja kaikki arvot oli ok, kaasarit irrotettiin monta kertaa ja putsattiin ja säädettiin, kokeiltiin toisilla sytkäbokseilla ja mikään ei tuntunut auttavan.

Sitten kun teki vanhanaikisen testin ja laittoi rautanaulan tulpanhattuihin ja kokeili miten pitkälle kipinä jaksoi hypätä, niin selvis samantien, toinen puola oli aivan hengetön, eikä se kipinä jaksanut montaa milliä hypätä. Uus puola ja toimi kun ihmisen mieli.

En tiedä miten tuossa on, pystyykö puolat heittämään ristiin että näkee siirtykö vika?

//Frank