Kirjoittaja Aihe: Raskaan kaluston Ajo / Lepo-ajat  (Luettu 2913 kertaa)

Tammikuu 27, 2015, 07:20:27 ap
Luettu 2913 kertaa

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Ensi sunnuntaina kun kutsun lehdistön Naantalin satamaan niin katsotaan että kuinka monella viikkolepo kondiksessa. Edellinen viikonloppu kuuluu samaan asiaan. eli sieltä pitää löytyä 24h lepo ja seuraava viikonloppu pitääkin olla 45 tuntia pitkä.

Viikossa ei missään nimessä saa ylittä 56 tunnin ajomäärää ja kahdessa viikossa maksimissaan 90 tuntia.

Nämä lukemat on tehty itäeurooppalaisia ajatellen joilla ei aivoja eikä kehoa.

Pohjoismainen lumipenkkaan syntynyt kuski vetäsee helposti vaaraa aiheuttamatta 77 tuntia viikossa eli 154 tuntia kahdessa viikossa. Näin siis minimissään, itse pysyn tolpilla noin 16tuntia vuorokaudessa eli voisin päästellä noin 1300km vuorokaudessa sairastumatta.

Tästä on näyttöä.

Mutta se ei ole laillista. Keskon, Inexin ja muitten esim Lääketukkujen tavaraa kun ajelen niin en voi lähteä sääntöjen vastaan seikkailemaan, tavara pitää olla perillä aikaisintaan/viimeistään sovittuun aikaan. Voisivat olla perillä jo edellisenä päivänä mutta se on lainvastaista. Minun pitää iskeä 4 kilon leka omaan kalloon jotta nukahdan digitaali-piirturia hyväillen ja yhdeksään tuntiin ei pirssiä siirretä, oli sitten +32 kesäpäivä auringossa tai -37 talviyö.

Mikään biologinen alkuperäinen henkilöön kohdistuva poikkeama ei päde, on vain laissa määritelty digi-maailma.

Ristus varjelkoon terveyskeskuksia ja kuntia jotka aina vaan jaksavat raaputtaa uuden B-sairastodistuksen.

Oisko parempi toimia niinkuin ahvenanmaalla, ei piirturia (paperi tai digiä) ollenkaan? Kappas kun sieltä ei löydy yksikään digikorttiin sairastunut kuski.

Kunnan, kaupungin tai valtion hommissa oleva henkilö on tyhmä, siis aivan henkisesti persaukinen ja sitäpaitsi psyykkisesti sairas, jopa yhdyskunnalle vaarallinen. Todellinen täysin kalsareissa seisova pilkunnussija jota ei mihinkään muuhun tomintaan kelvuuteta.

Tämä koskee kaikkia mainittuja, ei poikkeuksia.

Uudessa laajennetussa (venäjä/eesti mukaanlukien) pohjolassa ei digipiirtureita ole. Siksi ei myöskään sairaslomalla olevia pohjolan/kaukoliikenteen kuskeja.

Mutta ensin EU:sta pois, vasta sen jälkeen Stora Enson lakkautetut tehtaat käynnistetään uudelleen.

Rajatulli ei noin vain vain päästä Kiinassa valmistettuja kännyköitä maahamme, paperit pitää olla pilkkuja myöten kunnossa.

Maahamme tulee päivittäin Eestistä rekkoja joissa lähes kaikissa vähintään yksi lava (noin 1000 litraa) Viron Lonkeroa tai viinaa etuseinässä, asia joka ei tullia kiinnosta, -ainakaan toistaiseksi-.

Mutta koittaa uusi aika, ja se on nyt hyvinkin lähellä.

On valitettavaa että Maamme kaikki alkoholisoituneet suurteollisuuden trukkikuskit eivät jatkossa pääse asemansa väärinkäyttöä soveltamaan.

Katsotaas esim. viikolla kuinka Vaasan suurteollisuus ei yhtäkkiä valvonnan alaisena pura Eestin trailerista sitä viimeistä lavaa. 

Tulli voi suurella todennäköisyydellä kokea asian erittäin mielenkiintoisena.

On hauskaa että Tullilla ei sähköpostiosoitetta, mutta sehän taitaa olla siksi että lukijan paikat on lakkautettiu ja sitä myöten salakuljetus kirjallisesti / avoimesti myöntämättä hyväksytty.

Mutta tuleva viikko tulee silti olemaan pelkkä painajainen sekä Wärtsilän että Rompan laitureissa.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2015, 07:37:04 ap kirjoittanut Rainer Grandell »
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Tammikuu 27, 2015, 09:31:16 ap
Vastaus #1

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Just oli lehdessä juttua kun yks rikollinen kuski sai polliisilta kirjoitusnäytteen. Oli kesken lepoajan ajanu auton satamasta lauttaan. No lepoaika keskeytyi eikä määreet toteutuneet. Hullua.

Tammikuu 27, 2015, 09:35:07 ap
Vastaus #2

Hannu Hartikainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3447
  • Honda 350Twin
Ensi sunnuntaina kun kutsun lehdistön Naantalin satamaan niin katsotaan että kuinka monella viikkolepo kondiksessa. Edellinen viikonloppu kuuluu samaan asiaan. eli sieltä pitää löytyä 24h lepo ja seuraava viikonloppu pitääkin olla 45 tuntia pitkä.

Maahamme tulee päivittäin Eestistä rekkoja joissa lähes kaikissa vähintään yksi lava (noin 1000 litraa) Viron Lonkeroa tai viinaa etuseinässä, asia joka ei tullia kiinnosta, -ainakaan toistaiseksi-.

Mutta koittaa uusi aika, ja se on nyt hyvinkin lähellä.

On valitettavaa että Maamme kaikki alkoholisoituneet suurteollisuuden trukkikuskit eivät jatkossa pääse asemansa väärinkäyttöä soveltamaan.

Katsotaas esim. viikolla kuinka Vaasan suurteollisuus ei yhtäkkiä valvonnan alaisena pura Eestin trailerista sitä viimeistä lavaa. 

Tulli voi suurella todennäköisyydellä kokea asian erittäin mielenkiintoisena.

Mutta tuleva viikko tulee silti olemaan pelkkä painajainen sekä Wärtsilän että Rompan laitureissa.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miten käy.

Tuli muuten mielenkiintoinen ohjelma"uusi huumesota" Ukrainasta,kuinka kaikki viranomaiset kieltävät maansa läpi Afrikasta ja E.-Amerikasta eurooppaan uitettevan,suurimman osan euroopan käyttämistä huumeista.
Odessan satama on lahjottu,samoin eurooppaan tuovat rajanylityspaikat.Kukaan viranomaisista ei kysyttäessä myönnä mitään,valehtelevat vain päin naamaa hymyssä suin  :)

Oisko pienemmässä mittakaavassa samanlaisia manöövereitä meilläkin vielä nykypäivänäkin?

Tammikuu 27, 2015, 09:46:28 ap
Vastaus #3

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Taitaa olla, ulkokentällä trukkia ajavat kylmässä kuin lämpimässä kertovat johdolle mitkä autot ovat hyviä purkaa/lastata ja sen mukaan niitä rahtisopimuksia se johto sitten tekee. 33 lavaa puretaan varastoon ja se 34:äs lava menee suoraan kolleegan pakettiautoon josta sitten jaellaan laatikkokaupalla erilaisia juomia. Se että itäisen pressutrailerin tulo/lähtö aika on noin 1,5 tuntia suomalaiseen sivusta aukeavan koppirekan 32 minuuttiin verrattava ei merkitse mitään eikä hyvistä puolista kerrota lainkaan johdolle.  On eri asia jos suomen kilvissä oleva yksikkö tulee saksasta. Silloin onnistuu jostain syystä pyhäpurkukin.  Siihenkin löytyy aina hyvä syy.
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"