Omista kokemuksista lähtien joku sana trialin suojavarustuksesta ja turvallisuuvesta.
Kypärä tietysti. Helposti tullee ajatelluksi, että ei oo vauhtia, ei voi sattua. Kyllä voip. Ihan aluks, kun ei olla missään korkeella, ei niin pahasti, mutta voip kuitenkin. Yritän kertoo:
Ajat ihan juurakossa tai pieniä kiviä on polulla. Nollavauhti, etupyörä luiskahtaa 10 senttiä sivvuun. Tasapaino hukkuu, sutaset jalan maahan. Maa sillä puolella vähän alempana, eli jonkun verran mennee sille jalalle painoa heti. Etkä varmasti ehi kattoo mihin sen jalan laitoit. No juuren tai kiven päälle, ja nilkka ympäri. Venähtänneet nivelsitteet, ja usseemman viikon ajan on mettätyöt tekemättä. Eli laita sellaset kengät, mitkä estää sen nilkan pyörähtämisen. Mielellään kuitenkin jonkun verran notkeet, ja mukavat kävellä. Niiko esimerkiks trialsaappaat. Niitten kanssa tuo kuvattu tapaus, ja jatkat vaan ajamista, mittään ei käyny. Krossisaappaat antaa vielä paremman suojan, mutta on kolperot ajaa ja varsinkin kävellä. Ja trialsaappaan pohjassa pittää olla mahollisimman hyvä pito, päinvastoin kuin enskassa tai rossissa.
No sitte oot vähän jo eistyny, alkaa olla yritystä pienille kiville. Vaikka vajjaan metrin korkeille, eikä pystysuorille. No sitte ei oo ihan kytkimen käyttö ja jalkojen ponkasu synkroonissa tai suunnassa, ja pyörä on pystyssä takiksella siellä kiven reunalla. Hyppäät taaksepäin maahan metrin korkeudesta, ehkä vielä tangosta pitäen suojellakses pyörää. No taas ponnistus jääp vajaaks, tuut maahan jaloilles mutta painot auttamatta takana ja vielä liikesuunta taaksepäin. Kaavut siitä selälles, seisovilta jaloilta suunnilleen paikalleen. Vaan sattuu alle kivenmurikka, kanto, juuri. Sattuu selkään. Vaan jos on kevyt ja ohut panssari, ei satu. Polvet ja kyynärpäät ja helposti aluks työntää ensimmäisenä osumaan. Jos on sammalta alla, ei satu, vaan jos on kivi tai kallio, sattuu. Paikaltaan kaatuissakin jos pää ossuu kiveen, voip sattua pahasti, eli kypärä ilman muuta.
Samoista syistä jääkiekkoilijan tai -palloilijan kevyet polvisuojukset, ja ihan aluks rullaluistelijan kyynärsuojukset.
Vakavien loukkaantumisten mahollisuus on trialissa aika pieni. Pieniä, ikäviä muutaman päivän töistä pois pitäviä iskuja, kolhuja ja nirhaantumia on helppo hankkia. Ja just niitä vastaan nuo asialliset suojukset antaa melkein sataprosenttisen suojan.
Eikä niihin montaa sattaa mee, vaikka hankkii ihan oikiat lajiin suunnitellutkin.
Korostan vielä, että vaikka vauhtia ei oo, se ympäristö on aika vihamielinen, kun ollaan kivillä ja kallioilla.
Oikeitten kuskien ajopaikat on sitte luku sinänsä. Ko puotaan neljästä tai kuuvesta metristä kalliolta, on iso riski sattua pahasti. Lajin turvallisuus sillä tasolla perustuu siihen, että vaikka kuski ois täysin holtiton tai ilman itsesuojeluvaistoa, ei hän pääse sinne kuuven metrin seinälle ilman kuuden vuoden lajiharjottelua, ja sitte on jo opittu selkäytimeen sekin, mitä sillon tehhään kun ei ihan päästä ylös jostain, paljon matalemmilla kivillä opeteltuna.
jaakkovaakko
PS. Vielä yks mahollinen kustannuksia säästävä asia piti mainita. Kun ajat jyrkkää mäkeä ylös, ja pyörä lakkaa menemästä etteenpäin, se saattaa alkaa mennä taaksepäin, jos mäki on tarpeeks jyrkkä. Ko siinä hylkäät pyörän tahtomattas, ja se kaatuu oikeelle kyljelleen, kaasukahva maata vasten. Liukuu taaksepäin, ja maa rullaa kaasun selälleen. Sen ei tarvi montaa sekuntia kylellään laihoilla seoksilla huutaa, kun ei ennää sammuttimesta sammu. On tullu vauhtipyöriä kopasta läpi sitte siinä vaiheessa, ko se leikkaa kiinni... Vaan jos jaksaa väsätä rannelenkkisammuttimen, mikä nykäsee koneesta syttyvirrat poikki heti, kun mies ja pyörä erkanee toisistaan, säästy konerempparahat. Se sammutin on pakollinen varuste kisoissa muuten, ja sen historiasta ois joku sana, mutta jätetään toiseen kertaan.
