Mielenkiintoisia tarinoita kollegoilla! Tässä omani.
Se maaginen eka kerta - meikä ja isä-ukon Gilera joskus -69.Ekaa kertaa olin pyörän kyydissä joskus -73 kieppeillä. Isä ajoi erään sukulaisen CB350-Hondaa. Olin kuulemma jo viiden kympin kohdalla takonut selkään, että elä aja niin lujjaa! Höh, nolo alku uralle.
Kylillähän noita kolmipuolikkaita näki ja isompiakin. Joku hehku hommasta jäi, kun Tekniikan Maailmasta piti lukea pyöräjuttuja.
Mopoksi sain hommattua
Helkama Mini GT:n heti kun ikää piisasi -82. Seuraavana kesänä kevariksi löytyi -77
DT-Jammu, mutta kone levisi, korjattiin ja vaihdoin tilalle
Honda CB 125 T:n vuodelta -82. Kevariaikoina syntyi jostakin mielenkiinto vanhoihin pyöriin, ja yritin ostaa vanhan opettajattaren Puchia siinä onnistumatta. Enpä tuolloin tiennyt, että vielä se olisi tallissani...
Ekana isona pyöränä tuli syksyllä -85
Suzuki GR 650. Pyörä oli mallia -85, mutta ostin sen käytettynä noin kymppitonnin ajettuna. Uusin ja tuloihin nähden kallein pyörä, mitä ikinä on tullut hankittua.
GR oli luotettava peli ja ihan mahdottoman pienikulutuksinen. Ehdittiin sillä rouvan kanssa ajella n. 130 tkm Eurooppaa ristiin rastiin, Alpit, Ardennit, Karpaatit...Muuri oli vielä paikallaan ja maailma entisellä mallilla. Jollain tavalla hienoa aikaa! Jotenkin on ikäväkin noita vuosia, saihan moottoripyöräilijä vielä tuolloin kuulla ”tuolla rahalla olisi saanut auton” -kommentteja.
Taisi olla -95, kun GR vaihtui
R100RS Bemariin, joka on perheessä edelleen – nyt tosin sivuvaunuveturina sattuneesta syystä. RS:n olemus ja kerrassaan mainioksi osoittautunut tekniikka herätti merkki-, tai paremminkin mallihulluuden boksereihin. Keväällä piti hommata RS:lle kaveriksi
R80GS -90
Näiden varsinaisten ajopyörien ohessa on kulkenut epälukuinen ja luetteloimaton määrä kaikenlaisia projekteja. Suurimpana rakkautena se edellä mainittu
Puch TF250 -51, joka on ainoa MR-kuntoon rakentamani peli. Mainittakoon vielä erikseen alun perin poikasen takia sivuvaunupyöräksi hankittu
IC M56 -58, joka myös on muodostunut perheenjäseneksi: toimii ihan aina! Sillä on ajettu melkeen kolmen kympin pakkasessa ja kolmen kympin helteessä, ja aina sama pärinä. Ihmeellinen kojotus!
Jo menneistä omistamistani pyöristä muistelen kaiholla varsinkin rupulikumivehkeitäni.
Yamaha DT125 -86 oli ihmeellisen kestävä ja hauska ajaa. Tuollaisia piikkejä väheksytään ihan suotta. Toinen kurapeli oli -81
Suzuki DR500. Mahtava tuuba-enduro yksinkertaisella tekniikalla. Ei olis pitänyt päästää sitäkään karkuun. Samoiten 650 cc
Moto Guzzi NTX -matkaendurostakin on hyvät muistot...
Kun uusia kokemuksia halajaa, niin ainahan sitä on vonkaamassa pyöriä kokeiltavaksi – anteeksi kaverit! On ollut onni saada kokeilla itselle outoja ajokkeja. Näistä kokeilluista ehdottomasti harvinaisin on Winha-enduro, automaatti-Husqvarna oli myös jännä kokemus.
