2004 minäkin ostin Kuvan MP-Palvelusta Yamaha TDM:n, huhtikuun lopussa sen sain ja laitettiin kilpiin uusi peli. Huolloissakin käytin ohjelman mukaan, ja aina kun alkoivat kankaat paistaa renkaista hain uutta kummia Kuvalta alle. 40 000 km huoltoon kuitenkin vein Jämsään, Huolto-Kaksikkoon, kun sitä maan mainioksi paikaksi kehuivat. Vein Yamahan Jämsään kärrillä, pois haku sovittiin seuraavaksi päiväksi. Seuraavana aamuna soitti Jämsästä huoltomies, sanatarkasti sanoi näin: "Minä purkaessani rikoin siitä keinuhaarukalta yhden puslan, ja nyt sitä joudumme odottamaan päivän." Siis ei sanonut, että siitä meni rikki, siitä oli rikki, siihen tarvitaan, vaan sanoi "minä rikoin". Ajattelin silloin, että tuo mies huoltaa minun pyöräni tästä päivästä alkaen niin kauan kun minä moottoripyöräilen. Kohtalo päätti toisin, tuo ammattinsa osaava ja tekemisistään vastuun ottava huoltomies kutsuttiin taivaallisiin huoltojoukkoihin liikenneonnettomuuden seurauksena. Tuo pusla-episodi jatkui niin, että sen saman päivän iltana sama huoltomies soitti uudelleen ja kertoi, että sitä puslaa jouduttaisiin odottamaan, hän sorvaa siihen samanlaisen samanlaisesta aineesta, jos minulle sopii. Minulle sopi, jotenkin minulle jäi noista puheluista 100 %:n luottamus asentajaan. Pyörän hain seuraavana päivänä.
Kun Yamahaan sitten tuli 80 000 km kelloon, vein sen tuohon lähemmäs Kuvan Moottoripalveluun huoltoon. Tuo keinuhaarukan irroitus ja voitelu kuuluu siis 40 000 km:n välein huolto-ohjelmaan. Kun hain pyörän huollosta, hinta oli huolto-ohjelman mukainen, ei ihan halpa. Huollon tehnyt asentaja sattui olemaan paikalla ja kysyin tuosta puslasta ja keinuhaarukan irroittamisesta. Huoltomies kertoi suureen ääneen, että siinä oli joku itse tehty sätös, ei hän uskaltanut sitä purkaa ollenkaan! Laskuttaa uskalsivat kyllä, eikä olisi takuuvarmasti asia tullut esille kysymättä. En ole tuon kokoisista rahoista ilman leipää, enkä viitsi oikein riidellä. Samalla hetkellä syntyi kyllä päätös, että tuon huollon palveluita en tule enää tarvitsemaan. Pyörän käytin myöhemmin Huolto-Kaksikossa, missä keinuhaarukka irroitettiin. Pusla oli varmasti yhtä hyvä kuin alkuperäinen, purkuun ei liittynyt mitään ihmeellistä, eri värinen se pusla kyllä oli.
Näin se on pienestä kiinni joskus asiakassuhde; kun kerran jää kiinni tekemättömästä työstä, saattaa luottamus mennä ikuisiksi ajoiksi.
Renkaita olen kyllä hakenut tuosta naapurista, se oli helppoa kun vei irtopyörän ja sai saman tien takaisin. Ja vielä viime viikolla kävin leikkienduroon hakemassa kaksi pulttia seitsemällä eurolla, mutta ei sitten sekään yritystä pelastanut.
Ja Yamahan vaihdoin (vähän päälle 109 000 km mittarissa) trialpyörään samana päivänä kun Kuvan MP-Palvelu hakeutui konkurssiin.
Jaakkovaakko