Tämänperän miehilä on sisäsyntysenä semmonen nuuskamuikkusuus. Niilä on mettisä monennäkösiä kömmättejä, minne net pakenee perhettä, töitä ja ressiä, muutamista päivistä kuukausia kestäviksi ajoiksi. Kömmätit voipii olla ihan pieniä, misä lähinnä voipii maata ja ryypätä, tai hienompiaki huviloita, laavuja, misä tulistella tai turvekammeja. Kuhan kukhan ei tijä misä se on, paitti kaverit, jokka voi tua lissää viinaa. Net on sielä aikansa, käyvät kalala ja salahirvesä, ja ko sukat ja kalsarit on liian paskasia, ja tukka kipiä, niin ryömithään kotia, pyyethään pomolta ja vaimolta antheeksi, ja kaikki on taas hyvin-määrittelemättömän ajan. Net ei kärsi sitten pöörnauteista eikä tule avioerotus jos vaimo on viksu, son vain miesten keino hengittää.
Mie ymmärrän semmosta kyllä. Minun mies ei ymmärrä että mie ymmärrän. Eikä se tijä, että sen vappauvenkaipuu on sisäsyntynen nuuskamuikkusuus. Mutta mie tijän senki. Ja siksi varten mie olenki hyvä vaimo, ko se vain hoksaa sen.