Kyllä se on kiva auttaa sukulaisia näissä jutuissa. Siis tuosta auton lainaamisesta pikkuveljen muuttoon kyse. Piti saada auto tankki täytettynä takaisin. Laskeskelin miten tämä homma loppujen lopuksi meni. Jäin itse vähintään 96 euroa tappiolle. Jos otetaan mukaan 70e akku, jonka tosin ostin vain omaa tyhmyyttäni, joka jää minulle, mutta joka on myös tarpeeton, on minun menot olleet 166e. Ei tuota rahaa ole liialti ylimääräistä niin kivahan näitä on maksella. Kun olisi pikkuveli vain ymmärtänyt sen verran autosähköistä, että kun se akun kuva alkaa hohtaa punaisena niin ei kantsi yrittää pitkälle... Silloin olisi todennäköisesti kympillä selvitty.
Oli myös yksi huono kokemus harrastajateatterille lainaamisesta vähän aikaa sitten. Piti saada tankki täynnä takaisin, mutta olikin vain puolillaan, ja muutama peräkonttiin jäänyt (oli kiirelaina enkä ehtinyt tyhjentää) kampekin olivat jääneet teatterille autoa palauttaessa. Autoa lainaan pyytänyt tyyppi oli lupaillut liikoja kysymättä ensin talousvastaavalta. Talousvastaava myöhemmin tankkasi vielä vähän täydennystä omasta kukkarostaan. Kovasti pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, että kun pienellä teatterilla vain ei yksinkertaisesti ole rahaa niin paljon kuin mitä tankkiin oli bensaa luvattu niin ei voi mitään. Hyvin vilpittömältä pahoittelussaan vaikutti, en usko että mistään tahallisesta huijauksesta oli kyse. Ymmärrettävää sinänsä, mutta paha maku jäi hommasta.
Voi olla, että jää jatkossa auto lainaamatta.