Kiitos vinkeistä, ilmeisesti pärjätään ilman kiristintä. Ketjussa on suht koht sopivasti väljiä.
Sen puolesta homma on kunnossa, mutta en saa konetta millään käymään. Nokka-akseli oli remontin aikana irti ja ajoitusmerkit on suhteellisen epäselvät kampiakselilla. En ole 100% varma onko prikan alta pilottava piste oikea ja siten onko ajoitus kohdallaan. Oireet on kuitenkin sellaiset, että aivastelee kaasarista ulospäin kun yrittää käynnistää eikä tulppa edes kastu. Kaasarista ennemminkin lentää bensaa ulospäin.
Tulpan reiästä kun lorauttaa bensaa, tyrskähtelee käymään, mutta ei hyvin. Kärkivälin ja sytkän ajoituksen säädin yleismittarilla, kärjet avautuu kun mäntä on muutaman millin ennen yläkuolonkohtaa, puristustahdin kohdalla (kumpikaan venttiili ei ole liikkeessä). Olen kyllä koittanut sytytystä 180 astetta toisinpäin, sekä kaikkea siitä väliltä. Akkuakin koitin jo toisinpäin, mutta eiköhän se plussa kuulu olla maissa (ainakin pyörän amppeerimittari toimii silloin oikein). Venttiilitkin säädin ja laitoin työntötangot paikoilleen tarkistusluukun kautta kun olivat pudonneet nokka-akselin irrotuksen yhteydessä.
Pyörä on tosiaan appiukolta ostettu, 20 vuotta lämpimässä käyttämättömänä seissyt museopyörä ja alsvaltti kun on kuivaa niin alkaa ajohalut nousta.

Käyvänä se on seisomaan kuitenkin jäänyt.