Oli elämäni pisin parisatakilometrinen... Ja sit se Renu jääty mahan alta.
Seuraava päivä olikin sitte toisenlaista kivaa Turusta Tampereelle...
Minun elämäni pisimmät reilut 1000 kilometriä osuivat marraskuun loppuun 2006 kun haimme 2 koiranpentua Rovaniemeltä, samalla tuli käytyä Haaparannassa kun sielläpäin kerran oli liikkeellä. Pimeää melkein koko ajan ja vettä ja räntää tuli taivaan täydeltä. Kelin kanssa olisin pärjännyt kyllä muuten ihan hyvin mutta lainamersun tuulilasinpyyhkijä päätti lopettaa toimintansa aika pian kotoa lähdön jälkeen... Silmät olivat reissun jälkeen kipeät ja niska sekä hartiat notkeina kuin rautakanki. Ilman edelläajavaa autoa ei yksinkertaisesti voinut ajaa kun märän tuulilasin läpi ei nähnyt mitään. Oli vaan pakko seurata edelläajavan takavaloja, ne kun nippanappa erotti epämääräisenä mössönä. Katuvalojen valaisemat alueet olivat tervetulleita, silloin pystyi edes hieman rentoutua. Valitettavasti niitä alueita on tuolla pohjoisessa kovin harvakseltaan.
Jos edelläajava kääntyi sivutielle oli pakko ajaa tiensyrjään parkkiin ja odottaa seuraavaa veturia jota lähteä seuraamaan. Koskaan en ole niin stressaavaa reissua tehnyt. Liukasta ei varsinaisesti ollut, sohjoa senkin edestä. Piti yrittää pysyä ajolinjalla vaikkei mitään nähnytkään, tarkasti etuautoa seuraamalla ajolinja pysyi suht hyvin hallussa.