Olemme pienehkö kansa ja syrjässä uudesta kumppanistamme- euroopasta-. olemme vaikeasti tavoitettavissa , kaikki kanssakäyminen on kallista ja aikaa vievää. meidän tulisi VÄHINTÄÄN olla jyrkkiä kuten Norjalaiset ja Tanskalaiset, heillä on vielä toivoa, mutta 46% verokortin kautta. Nämä mainitut maat ovat sentään rakentaneet tieverkostoaan lepäämättä ja aivan hurjilla budjeteilla, Tanska olemalla Eurovignetissä ja Norja öljyrahojensa (myös EU-tukia) avulla. Eiköhän nyt tulisi saada kuulla suomenkin valtiolta että mikä on suunnitelma, tuleeko eurovignetti vai ei, ja jos ei tule niin millä konstailulla ollaan nyt rakennettu E18 Salo-Hki ja edelleen rakennetaankin (loviisa-itään), eli tarjotaanko edelleen tieverkostoa ilmaiseksi ryssien käyttöön vai napataanko se 8 euroa päivältä jokaiselta yli 3500kg painavalta kulkupeliltä niinkuin länsinaapurimme?
Hyvinkin onnistuneitakin tiehankkeita ollaan Suomessa jo nähtykin, kuten Oulun ja Kemin motarit sekä Kilpilahden liittymä ja varsinkin Joroinen-Varkaus pikatie. Heinola-Mikkeli jo parempi mutta edelleen ihan paska. Nämä eivät siis riitä, pitää olla lisää sujuvia tienosuuksia, hulluja liittymiä pois ja lisää nopeutta.
Eurovignetista sen verran vielä että ruotsalainen, tanskalainen ja hollantilainen yhdistelmä ajelee kaikkialla sillä oman maan verolla joka on eurovignette, eivätkä suomeessa tai muualla käydessään maksa mitään lisämaksuja, mutta Suomalainen yhdistelmämaksaa ensin kotimaahan diesel/käyttömaksun ja sitten vielä päälle eurovignetin 8e / päivä jos sattuisi poikkeamaan mainituissa maissa. Jos ei maksa niin kilvet kontrollissa pois ja 3500kruunua sakkoa. KÄTEISELLÄ/KORTILLA paikan päällä, jepari tarjoaa kyydin pankkiautomaatille tai ojentaa kortinlukijan hanskalokerostaan.