Indiana Jones tutkimaan Helsingin katakombeja!
Helsingin ortodoksisella hautausmaalla piilee
valtava verkosto katakombeja eli hautakammioita. Lapinlahdessa sijaitsevalla hautasmaalla on tiedetty olevan katakombeja, mutta tällä viikolla aloitetut tutkimukset paljastivat verkoston olevan selvästi laajempi kuin on ajateltu.
"On tiedetty, että niitä on, mutta luulimme, että paljon pienempi määrä", toteaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.
Katakombi on maanalainen hautakäytävä tai -alue. Suurimman tutkimuksissa löydetyn kammion sivun pituus on viisi metriä.
Lapinlahdessa jopa 1800-luvulta peräisin olevia maanalaisia katakombeja kartoitettiin tiistaina ensimmäistä kertaa maatutkan avulla. Tutkimusalueeksi rajattiin viisi hautakorttelia hautausmaan vanhasta osasta, jossa katakombeja tiedettiin olevan. Osa kammioista on tutkimuksen mukaan vain 20 senttiä maanpinnan alla. "Arvioisin, että siellä on 20–30 potentiaalista kohdetta", sanoo tutkimuksissa mukana ollut Aalto-yliopiston lehtori Tero Hokkanen.
Katakombien paikantamista vaikeuttivat maan alla olevat isot kivet ja puun juuret, joita voi virheellisesti tulkita katakombeiksi. Aikaisemmat tiedot hautakammioista ovat perustuneet perimätietoon tai sortumiin.
Nyt on päätetty hankkia paras mahdollinen asiantuntija,
Indiana Jones, tutkimaan katakombien kätköistä mahdollisesti paljastuvia aarteita ja muita aikaisemmin tuntemattomia salaisuuksia. Kun tieto Lapinlahden maanalaisista katakombeista tuli julkisuuteen aiemmin tällä viikolla, kerrottiin, että suurimman maanalaisen hautakäytävän pituus olisi sivultaan viisi metriä. Hokkasen mukaan vaikuttaa siltä, että hautausmaan alla on toinenkin suuri hautakäytävä, jonka sivun pituus on noin viisi metriä.
Jones lähtee pujottelemaan pienen maatutkan kanssa hautojen väleihin. Pieneltä työkoneelta näyttävään maatutkaan kiinnitetty tietokone lähettää antennilla maan alle impulssin ja vastaanottaa heijastuksia hautakammioiden katoista.
Jonesin kokemus mm. Egyptin pyramideista ja niiden alla piilevistä salaisista käytävistä ja aarrekammioista on ainutlaatuinen alallaan, ja ortodoksisen seurakunnan seurakunnan kirkkoherra onkin varovaisen toiveikas. "Tulosten saamisen jälkeen teemme arvion, tarvitsemmeko lisää hautausmaata", kertoo Salminen.
Lisää aiheesta:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1373425016597http://www.hs.fi/kaupunki/Katakombien+salaisuus+tarkentuu+pikkuhiljaa/a1373947632425?ref=hs-art-new-1http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/ortodoksiselta_hautausmaalta_loytyi_yllattava_maara/