Kirjoittaja Aihe: "Navettalöytö" Jupiter 50  (Luettu 19075 kertaa)

Heinäkuu 07, 2013, 18:31:24 ip
Luettu 19075 kertaa

Pasi Kyönsaari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
Hei,

Näin uutena forumin jäsenenä lienee asiallista esitellä oma projekti.

Rouvani isän entinen Jupiter 50 löytyi varastoituna noin 50 vuoden ajottoman vuoden jälkeen. Rippikouluikäisenä on mopedi hankittu ja kaikki ajot ajettu sillä kunnes ajokortti on saatu. Sen jälkeen mopo on ollut käyttämättä. Löydöstäni riemastuneena päätin heti että tuohan on saatava ajoon! Osiltaan mopo on lähestulkoon täydellinen ja alkuperäinen, ilmeisesti puolipuristimen käyttövipu ja ohjauslukon avain puuttuu.

Ajan patina näkyy kyllä voimakkaasti, ruostetta piisaa! En halunnut lähteä urakoimaan museomopoksi tai muutenkaan alkuperäistämään laitetta sen kummemmin, kunhan tekniikka pelaa hienosti ja tietenkin asianmukainen pesu suoritetaan ja pakolliset korjaukset tehdään. Mielestäni tällainen navettalöytö-look on huomattavasti kiinnostavampi ja päitä kääntävämpi kuin huippuunsa entisöidyt mopot. Tästä tietysti moni on toista mieltä. ;)

Tarkkaa vuosimallia en ole saanut selvitettyä, veikkaukset ovat kumminkin vuodelle 62. Joku tietävämpi varmasti osaa minua valaista.

Ajoviimajäähdytteinen kaksivaihteinen Sassi oli täysin loppuun ajettu, sylinterissä pykälää niin paljon että melkein kynsillä sai moottorin siitä nostettua, sekä petilaakerit oli väljyydeltään huippuluokkaa, samoin kiertokangen laakeri. Lisäksi kampiakseli oli aika reippaasti kierossa, mitä lie sillekin tapahtunut. Koneen sisältä ei juurikaan öljyä löytynyt. Bensatankista löytyi sen sijaan oksia, hiekkaa, kiviä ja jotain ruskeaa mönjää. Pari reikää myös löytyi, mutta paikkasin ne Plastic Paddingilla ja epoksiliimalla. En tiedä korjauksen kestävyydestä, mutta kokeillaan... Käytössähän se selviää.

Muunmuassa valkosivukumit, uudet hammasrattaat ja kettingin tuohon hankin, sekä sylinterin porautin. Parempaa koneen alakertaa juuri metsästelen ja jokunen hyvä tarjouskin on sellaisesta tullut.

Jos joku osaa tarkempia tietoja tällaisesta mopedista kertoa, niin kiitollinen olen.

Ohessa kuvia löytöhetkiltä:





« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2013, 12:34:02 ip kirjoittanut Pasi Kyönsaari »

Heinäkuu 07, 2013, 20:56:57 ip
Vastaus #1

Petri Nippala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1424
oisko 59-60 mallinen.. Vanhat tangonkiinnikkeet vielä ja lampunkorvakkeet etupäässä kiinteenä..

Heinäkuu 07, 2013, 21:10:46 ip
Vastaus #2

seppo savolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1075
  • Osapuilleen kasassa....
Vuosimalli ehkäpä -60.

Tuon kuntoisena tänäpäivänä harvinaista herkkua, silloisen norjalaisten valmistama suomeen tuotu
mopo joka hakkaa mennen tullen kotomaiset tunkat ja soltut, vaikkapa vaan ihan laadultaan.

Heinäkuu 07, 2013, 21:14:10 ip
Vastaus #3

Lauri Puirola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3857
Pitäisin tuollaisena, tekniikka kunnossa ja ajoa.



L&K.

Heinäkuu 07, 2013, 23:28:49 ip
Vastaus #4

Hannu Suominen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
Hieno laite. vastaavalla vehkeellä taitoin vkl aikana matkaa 80km mökille ja takasin. ehdottomasti liikenteeseen :D

Heinäkuu 08, 2013, 07:29:48 ap
Vastaus #5

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 633
Kilvestä päätellen  on -59.Minulla on samanlainen ,täysin alkuperäiskunnossa oleva  -58.Värikin on sama.Kuva on valitettavasti läppärin ottamana peilikuva.

[ylläpito on poistanut liitteen]

Heinäkuu 08, 2013, 12:31:40 ip
Vastaus #6

Pasi Kyönsaari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
Niinpä tuo vaikuttaisi vuodelta 59 olevan, satula tuossa projektissani on kumminkin erilainen kuin Teuvon super-hienossa Jupiterissa. Liekö tähän sitten vaihdettu joskus erilainen jakkara, vai vaihtuiko vuosimallissa satula? Satulan takana olevassa lätkässä lukee Denfeld. Asialla ei sinällään ole minulle merkitystä, tällaisena sillä on ajoja aikoinaan suoritettu niin se kyllä riittää minulle.

Ehkä nuo "iskunvaimentimet" voisi vaihtaa joskus paremman näköisiin, mutta kasataan nyt ajokuntoiseksi ensin, niin projekti etenee oikeaan suuntaan helpoiten. Jenkkiautoharrastuksen myötä opin (kantapään kautta) että ajokuntoon saaminen on ensisijainen tähtäin projektissa, jos alkaa keskittymään liikaa "entisöintiin" niin lopputuloksena on läjä osia tallissa ja projekti lojuu atomeina, huonossa tapauksessa loputtomiin. Harrastevirta pysyy yllä kun on ajokuntoinen peli, mitä voi sitten halutessaan välillä ehostella mikäli sopivaa palikkaa sattuu vastaan tulemaan.

Rompetoreja tänä kesänä kierrelleenä olen huomannut että Jupiter on nykyään sellainen vähemmistömopo, osatarjonta on suorastaan olematonta kun vertaa Pappa Tuntureihin, joiden osia pöydät suorastaan notkuvat. Syitähän tähän varmasti on monia, mutta Jupitereja muistan kyllä nähneeni 80-luvulla runsaasti. Jopa meidän tuppukylällä oli niitä monia. Valtaosa on varmaan päätynyt 90-luvulla ja miksei aiemminkin poikasten raiskaamaksi. Tulihan sitä itsekin yksi peltilokarinen pappis kustomoitua ihan ääliömäisesti. Ja nythän se kyllä harmittaa kovasti. :/ Ehkäpä syntini tulee kuitatuksi kun tämän kulkineen saatan taas tulille. :)

Kiitoksia kaikille kommenteista! Latailen myöhemmin vielä lisää kuvia kunhan projekti etenee. Toivottavasti mahdollisimman nopeasti.

« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2013, 12:54:21 ip kirjoittanut Pasi Kyönsaari »

Heinäkuu 08, 2013, 12:48:34 ip
Vastaus #7

Teppo Vuorenmaa

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 866
Kilvestä päätellen  on -59.

Niin, ainakin on tyyppikatsastettu v. -59. Sitä vanhempi siis ei ole, mutta tuskin sitä paljon nuorempikaan.
Arvelisin että vuosimalli on -59 tai -60. Ei ainakaan uudempi kuin -61.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2013, 13:41:09 ip kirjoittanut Teppo Vuorenmaa »
Moottorin pärinää ja pauketta jo 40 vuotta!
Kalusto: Husqvarna 4342 vm. 1963 (kunnostettu, rekisterissä), Tunturi Super Sport vm. 1987 (kunnostettu, rekisterissä)

Heinäkuu 08, 2013, 12:50:58 ip
Vastaus #8

Teppo Vuorenmaa

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 866
Niinpä tuo vaikuttaisi vuodelta 59 olevan, satula tuossa projektissani on kumminkin erilainen kuin Teuvon super-hienossa Jupiterissa. Liekö tähän sitten vaihdettu joskus erilainen jakkara, vai vaihtuiko vuosimallissa satula?

Minä uskon, että tällä välillä malliston satula malli oikeasti vaihtunut.
Moottorin pärinää ja pauketta jo 40 vuotta!
Kalusto: Husqvarna 4342 vm. 1963 (kunnostettu, rekisterissä), Tunturi Super Sport vm. 1987 (kunnostettu, rekisterissä)

Heinäkuu 08, 2013, 13:09:13 ip
Vastaus #9

Pasi Kyönsaari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
Tästä vähän fiilistelykuvaa tallista pesun ja renkaiden vaihdon jälkeen. On se hiano!
Taitaa nuo lommot tankissa olla melkeinpä vakiovarusteita. :D Tuo ohjauksen rajoitinsysteemi on aika löysää tekoa tainnut olla 60-luvun menoihin!

« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2013, 13:16:32 ip kirjoittanut Pasi Kyönsaari »

Heinäkuu 08, 2013, 17:16:39 ip
Vastaus #10

Pasi Kyönsaari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
Ja kone löytyi, torstaina päästään ajelemaan. :)

Heinäkuu 08, 2013, 18:14:03 ip
Vastaus #11

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 633
Tuossa linkissä"Suomen Kuvalehti 16/63" on kuva Jupiter 50 moposta,jossa on jo lampunalusta ummessa ,mutta satulana on kuitenkin vielä"norsunkorva"Onpas Pasin Jupiter muuttunut pienillä töillä.Ei muuta kuin moottori kiinni ja baanalle.Miten bensatankki,onko ruosteessa sisäpuolelta.?
Sitruunahappokylpy auttaa siihen.

Heinäkuu 08, 2013, 18:32:40 ip
Vastaus #12

Pasi Kyönsaari

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 12
"Onpas Pasin Jupiter muuttunut pienillä töillä.Ei muuta kuin moottori kiinni ja baanalle.Miten bensatankki,onko ruosteessa sisäpuolelta.?
Sitruunahappokylpy auttaa siihen.

Kummasti ulkoasu muuttui kun putsasi kaiken maailman liat pois, vanteet oli säilyneet tosi upeassa kunnossa, valkosivurenkaat sopivat myös tällaiseen tosi hienosti. Toki tuo mustavalkokuvakin vähän kaunistaa. :)

Tankissa on kyllä ruostetta sisällä ja päällä. Tarkoitat ilmeisesti samaa sitruunahappojauhetta mitä käytetään kotitaloushommissakin? Minkähänlaisella seossuhteella pitäisi käyttää?


Heinäkuu 08, 2013, 18:47:15 ip
Vastaus #13

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 633
Olisikohan ollut jotain 5-7  tilavuusprosenttia happoa jauheena.Vesi mielummin laittaessa lämmintä,alkaa tehota paremmin.Sitten liemet pois,huuhdonta,pieniä muttereita tai kiviä sisään,ravistelua ja kunnon huuhtominen.Sitten olisi hyvä saada joku kevyt öljykäsittely sisäpintaan.Jos hapotus onnistuu,on pinta täysin paljas rauta ja se saa helposti uuden ohuen ruostepinnan käsittelemättömänä.
Sitruunahappo on halvinta maatalouskaupoissa(Agrimarket tai vastaava)

Heinäkuu 08, 2013, 18:52:42 ip
Vastaus #14

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 633
Taisi olla kuitenkin painoprosentteja.Muistin juuri kun vaakan kanssa mittailin(emännän keittiövaaka salaa lainassa).Pari vuorokautta liottelet.Ota alumiininen pensahana pois ,ettei liukene.