Jos Suomen moottoriurheilun tulevaisuus on kiinni jostain likuntaseteleistä, niin joutaa kuoleen,
sillä loppujenlopuks aika heikolle perustalle lajiliituo / palveluja tarjoavat yritykset on perustettu.
Kuuluu samaan sarjaan jos konserttien ja teattereiden pääsääntöinen tulo on kiinni kulttuuriseteleistä.
Ei oo bisnes terveellä pohjalla.
Muuten tuo suunnitelma itsessään on ihan sieltä ja syvältä ja kuvaa valtionhallinnon,
mihin verotuskin kuuluu, järjenkäyttämättömmyyttä tai järjen puutetta.
Asiantuntemattomuuttakin tuo on ja kaikkea muutakin puutetta, mitä hallintoviranomaisella suinkin voi olla.
Sen ymmärrän jos rajoitus koskee katsojana olemista, niin toisaalta ok, mutta vain osittain, sillä ensin katsojana,
niin siitä saattaa herätä kipinä harrastajaksikin ja sitten se on liikuntaa.
Mikäli rajoitus koskee katsojana olemista, niin ei silloin kulttuurisetelilläkään pitäis void mennä konserttiin, leffaan tai teatteriin vain katsojana.
Eihän tuo suunntelma muuta kuvaa, kuin sitä kuin huonoissa käsissä tän yhteiskunnan hallinto on.