
Moro.
Tulihan Thermomattien ominaisuudet aikoinaan "terästettyä". Luistiventtiilistä on aloitettava. Siis aukkoa jatketaan taaksepäin. Mitta on limppujen väli, yläreuna. (osa suuremmasta aukosta jää kiertokankilimpun taakse, mutta ei haittaa). Kokemuksieni perusteella ei rautasahaa kannata käyttää ja kapea yläparras on syytä levyyn jättää. Siis jollain pyörivällä leikkurilla, hiomakinvellä tehtävä operaatio.
Kampikammioon menevää imukanavaa ei kannata suurentaa, on jo alkuaan 13mm, mutta kaasuttimen kurkku avartaa samoin 13mm kokoiseksi. Imuvaimentajassa olevat holkit voi poistaa, mutta ei välttämättä. Hiemman vauhti saattaa lisääntyä ja imuääni paljon! (Holkkien poistolla vakiokuntoinen Thermomat piristyi lievästi, mutta nyt tulevassa virityksessä imuaika ja ajoitus muuttuvat!)
Sylinterinkansi on hyvin vahvatekoinen. Olen laskenut aikoinaan niin paljon että sytytystulpalle jäi vain noin 2cm leveä "kuppi".
Mutta myös sylinterikanavien avarrus on paikallaan. Pakoaukkoon mahtui hyvin peukalo "silloin". Yläreunasta ei kannata liikaa ottaa! Siis se peukalo mitaksi ja kaareva yläreuna vähentää tuoreen seoksen virtaamisen pakokaasujen mukana. Aukon sivuilta levennystä, mutta alaosa tietenkin vain männän pään tasalle.
Ohivirtauskanavien lähtö kampikammiossa syytä tutkia. Jos on pykälää kammiossa tai sylinterissä toisiinsa nähden, on ne hiottava pois!
Itse tein "silloin" myös kolmannen ohivirtauskanavan sylinteriin. Työstetty lovi sylinterin takaosaan, männän kylkeen virtausaukko. (tyyliin M-107 Express) Sylinterin uuden ohirtauskanavan suhteen on tarkkailtava etteivät männänrenkaiden päät osu sinne! No, riipuu käytetystä mäntämerkistä. "Silloin" jouduin tekemään uudet stopparit eri paikoille.
Nyt mennään jo selvästi kovenpaa! Mutta, mutta, viimeinen lenkki, pakoputki ja äänenvaimentaja rajoittavat vielä "todellisuutta"! "silloin" lyhensin pakokäyrää ja vaimentajaksi hankin Yamaha 50/80 kevarin soittimen! Johan lähti! Kaupantekijäisiksi erittäin kaunis-sointuinen falsettiääni! (alkuun tukahtunut, mutta sahasin vaimentajan sisälabyrintti-putkesta puolet pois niin ääni awautui!)
Ketjupyörien kokonaisvälitys lopuksi mieltymyksen mukaan, mutta kierroskoneeseen ei liian suurta etuketjupyörää, eikä taakse liian pientä!
"Silloin" oli edessä 12 tai 13 piikkinen, takana 35 piikkiä. Ei kulkenut "sataa ja tuhatta", mitattiin 85km/t ystäväni Suzuki T-250 mittarin mukaan, mutta kulki sitä myös vastatuuleen tuulisuojan kera -ylämäistä puhumattakaan!
Jaa, että mitenkä kesti? Hyvin! Kierokankena irto-neulalaakeroitu DE-MI. Tosin hämmennystä herätti välillä lyhyt, terävä katkominen "ylikierroksilla", mutta korjautui katkojankärjen jousta kiristämällä (oikaisemalla).
Jore