Olen lukenut Panu Kailan kirjoituksen, jossa hän väitti vanhojen tiilitalojen, niiden joissa on seinät lähemmäs metrin paksuiset, menevän seiniensä puolesta matalaenergiatalosta. Itse asustan semmoisessa, vuonna 1939 tai 1940 rakennetussa (lähteet vähän vaihtelevat) entisessä tehtaan asuntolassa, ja ei ole ollut mitään kosteusongelmia. Kyllä se lämpökin taitaa ihan kohtuullisesti sisällä pysyä, esimerkiksi talon katolla ei ole jääkerrosta ollenkaan. Hyvä sisäilma on (ei tosin niin kelpo kuin 1910-luvulla tehdyssä hirsitalossa jossa aiemmin asuin). Eikä vuoda katto.
Asunto ja rakennus ovat funktionalismia parhaimmillaan: yksinkertainen, kaunis, valoisa, lämmin, kohtalaisen vedoton. Materiaalit ovat laadukkaat ja ikääntyvät kauniisti. Rapatut, valkoiset seinät ja katot sekä lautalattia. Yksinkertaisia, mutta sopusuhtaisia muotoja. Talossa ei ole mitään ylimääräistä materiaalitemppuilua ja -hienostelua. Paitsi tietysti pensselillä sudittu öljymaali ovissa, sehän taitaisi olla nykypäivänä hyvinkin eksoottista. Päälle seitsemänkymmentä vuotta on talolla ikää ja ilman mitään mittavaa peruskorjaustakin on varsin oiva koti. Jotkut tosin säikähtäisivät sitä, ettei ole omaa suihkua vaan pitää mennä naapurirapun kellariin peseytymään. Kaiken lisäksi nämä talot on suunniteltu sellaisena aikana, jolloin pyrkimys ei ollut eristää ihmisiä kokonaan naapureistaan, ja tässä talorykelmässä onkin tullut tutustuttua naapureihin paremmin kuin missään muussa kodissa aiemmin. Ei se sekään tee pahaa elämänlaadulle missään nimessä.
Miksei rakennuksia voisi tehdä nykyäänkin näin? Suhteellisen yksinkertainen ja toimivaksi todettu rakenne. Toimivat materiaalit. Sisällä laadukkaat mutta yksinkertaiset ja hienostelemattomat materiaalit, jotka vanhentuvat arvokkaasti ja ovat helposti korjauskelpoisia. Yksinkertainen, kaunis ja sopusuhtainen näöltään. Luulisi teknologisen kehityksen myötä olevan entistä helpompaa ja halvempaa tehdä hyviä, toimivia ja kauniita rakennuksia. Niin, no, varmasti osattaisiin. Eri asia on, että tehdäänkö.
