Kirjoittaja Aihe: Pohjois-Korea antautunut!  (Luettu 9061 kertaa)

Huhtikuu 01, 2013, 07:55:50 ap
Luettu 9061 kertaa

ARI JUMPPANEN

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1595
  • Kylkivankkurinkuljettaja Lumiukko
Pohjois-Korea on luvannut lopettaa sotatoimet ja antautunut Suomelle ehdoilla.
Maan keulakuvaksi noussee Kim il Räikkönen, pääministeriksi vaadittiin Paavoa- Arhinmäkeä tai Väyrystä tai Lipposta.
Keskusrikospoliisin päälliköksi valittaneen Heidi Hautala.
Antautumisen ehtona oli myös, että Suomi järjestelee samanlaiset tai paremmat talouselvytykset, kuin euroopassa.
Ja että Katainen ja Urpilainen lähetetään maanpakoon Kyprokselle ilman palautusoikeutta.
Suomen uuden maakunnan viralliseksi kieleksi tulee "kimitys", ahvenanmaalaisittain murtaen.
Pohjois-Korean vanhentunut sotakalusto lahjoitetaan huttuhousussa vapiseville Ruotsalaisille.
(Paremmin ne 60-luvun Migit ilmassa pysyy, kuin Jas gripenit)
Parasta aikaa suunnitellaan nopeaa luotijuna yhteyttä Joensuusta Pjongjaniin, Ryslandian ja Chinan kautta.
Matka-ajaksi on nopeimillaan (kesäkelissä) veikkailtu noin kolmea kuukautta. Junat tulevat tietysti Italiasta.
Kaikki kuuluisat Pohjois-Korealaiset tehtaat ja tuotantolaitokset siirretään Suomeen, työllisyystilanteen parantamiseksi.
Suomalaisille lapsille ruvetaan koulussa opettamaan "harakan varpaita", että osaavat kommunikoida uuden maakunnan
ystävien kanssa. Silmiä ei tarvitse kasvattaa viiruiksi, ihan saavat olla pyöreinä kuten aina ennenkin.
Eläköön suuri ja mahtava Suomen-Pohjois-Korean-liitto
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 01, 2013, 08:10:21 ap kirjoittanut ARI JUMPPANEN »
MC PÖLHÖLÄ President
"mcPölhölä,pakoputkien ja henkseleiden paukuttelua vuodesta 1997"

Huhtikuu 01, 2013, 22:48:03 ip
Vastaus #1

Stefan Holmström

  • Vieras
Niih! Tässä aikaisempi uutispläjäys Kim Il-Räikkösestä  :P

Kimi Räikkönen on North Korean tv news

Huhtikuu 05, 2013, 09:18:50 ap
Vastaus #2

jussi koskinen

  • Vieras

Huhtikuu 05, 2013, 09:26:20 ap
Vastaus #3

Ilkka Sihvo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 479
Tuo "tyhjät kupit" kuva on kyllä osuva.
Hattu päähän ja hyvästi.

Huhtikuu 05, 2013, 14:49:28 ip
Vastaus #4

Timo Junno

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3166
  • Jäsen 5192 (toistaiseksi)
Saapa nähä kellä menee hermot ekana ja kuka painaapi nappulaa ekana. Nyt siellä on jo kuulemma tötteröt jalustalla sojottamassa kohti amerikkalaisia tukikohteita. ..oiskoo Japanissa lähimmät viholaistukikohat.

Mitä veikkaatta, joko on sukellusvenneet paikalla?
MC Röklä – www.rokla.net ''Oisko ehkä Suomen kuuluisimpia pyöräkerhoja. Meni minne meni, niin aina joku puhuu Röklästä.''

Huhtikuu 05, 2013, 15:01:03 ip
Vastaus #5

Reijo Huhtakangas

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5289
  • Tulin nain ja voitin
Saapa nähä kellä menee hermot ekana ja kuka painaapi nappulaa ekana. Nyt siellä on jo kuulemma tötteröt jalustalla sojottamassa kohti amerikkalaisia tukikohteita. ..oiskoo Japanissa lähimmät viholaistukikohat.

Mitä veikkaatta, joko on sukellusvenneet paikalla?

Onkohan niissä alumiinitötteröissä jotain sisälläkin, vai onko vain tyhjät kuoret ?


http://www.dailymail.co.uk/news/article-2135727/Missiles-paraded-North-Korea-fake-say-scientists.html


Alfa Romeo 159 Berlina 2.4 JTDm  -07


Autojen, Moottoripyörien ja Työkoneiden välitys Euroopasta :  


http://en-gb.facebook.com/people/Reijo-Huhtakangas/100000803162781

Huhtikuu 05, 2013, 15:07:30 ip
Vastaus #6

Stefan Holmström

  • Vieras
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2013, 15:10:04 ip kirjoittanut Stefan Holmström »

Huhtikuu 05, 2013, 15:22:18 ip
Vastaus #7

ARI JUMPPANEN

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1595
  • Kylkivankkurinkuljettaja Lumiukko
.

[ylläpito on poistanut liitteen]
MC PÖLHÖLÄ President
"mcPölhölä,pakoputkien ja henkseleiden paukuttelua vuodesta 1997"

Huhtikuu 05, 2013, 15:46:18 ip
Vastaus #8

Stefan Holmström

  • Vieras
Ettei ne "ohjukset" vaan olis niitä venäläisiä pers…

Tässä pohjoiskorean ohjustestien koe-eläimiä







Vanhaa tekniikkaa!!

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2013, 15:59:55 ip kirjoittanut Stefan Holmström »

Huhtikuu 05, 2013, 15:54:19 ip
Vastaus #9

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Ettei ne "ohjukset" vaan olis niitä venäläisiä pers…

Vai saadaanko tuosta uusi arvoitus: Mikä ei surise eikä mahdu /CC:n?

- Pohjoiskorealainen mannertenvälinen ydinohjus.

Eipä silti, MiG 21:n kyljet olivat kuin perunapussissa, kuprua ja lommoa täynnä, mutta ei kai sillä niin väliä jos on ketteryyttä ja potkua koneessa sen verran että pääsee ameriikkalaisia ohjuksia karkuun ;)

STOP PRESS! Nyt se alkaa...

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/ohjus_tomahti_tapiolaan_katso_kuvat/
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2013, 15:56:26 ip kirjoittanut Kari Sillanpää »
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Huhtikuu 05, 2013, 16:01:26 ip
Vastaus #10

ARI JUMPPANEN

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1595
  • Kylkivankkurinkuljettaja Lumiukko
Eräs tuttava, hävittäjälentäjä evp. sanoi migistä, se on kuin kuuraketti! Moottori jos sammuu, niin lentää
yhtähyvin kuin silitysrauta. ;D
MC PÖLHÖLÄ President
"mcPölhölä,pakoputkien ja henkseleiden paukuttelua vuodesta 1997"

Huhtikuu 05, 2013, 18:09:42 ip
Vastaus #11

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Eräs tuttava, hävittäjälentäjä evp. sanoi migistä, se on kuin kuuraketti! Moottori jos sammuu, niin lentää
yhtähyvin kuin silitysrauta. ;D

Lentäähän se silitysrautakin kun vaan on potkua koneessa ;D Ohessa video todisteeksi, tosin tuo näyttää enempi sellaiselta muurarin käyttämältä työkalulta:

Flying Iron Victoria RC Modelers Society
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Huhtikuu 06, 2013, 08:07:03 ap
Vastaus #12

Markku Hakola

  • Vieras
On se hyvä tässävaiheessa vielä naureskella ja irvailla tuon Pohjois-Korean touhua kohtaan, ja latailla kaikenmaailman pilakuvia ja naureskella touhulle.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että maa, jossa asevoimat on sitä luokkaa jaa aatteella varustettuja, ett' kaikki ulkomaat on vihollisia.
Johtaja kun on, mikä on ja hänellä tarve näyttää mahtavuutensa, niin kansalle, asevoimille, kuin muulle maailmalle, niin tuollainen johtaja ja maa on valmis vaikka mihin, varsinkaan kun sillä ei ole paljoo menetettävää.
Ei epäillystäkään siitä, etteiköheillä olisi arsenaalia pommittaa naapureitaan tai muita kohteita, riippumatta siitä onko
ydinkärjiksi sanotuissa oikeasti ydinlatausta tai ihan jotain muuta.
yhtälailla se tappaa, vaikka olisi tavalliset ohjukset.

Se on vaikea kuvitella, mitä tuollaisen johtajan päässä liikkuu, kun ei ole samaa aatteellisuutta ja sitoutumista.

En yhtään pidä mahdottomana, että laittavat ohjukset lentoon, sillä johtajahan pian menettää kasvonsa kansa ja asevoimien edessä, ellei tee, mitä uuhkaa ja tuonsuunnan aatteessa on kasvojen menetys se kaikkein pahin.

Mikäli alkavat pommittamaan ympäriinsä, mitä en tosiaankaan toivo, niin irvailijoiden kannaattaa silloin pitää turpansa kiinni, sillä silloinhan ovat saaneet "mitä haluavat". Tarkoitan sitä, etä saavat vähättelylleen n'ytön.

Ei se ole yks eikä kaks rähinäää, mikä on saanut alkunsa pienestä uhittelusta ja näytötarpeesta.

Ainakin itse toivon parasta, mutta pelkään pahinta.

Mikäli toteuttavat uhkauksensa, niin saavat jenkit taasen uuden paikan testailla aseteollisuutensa tuotteita todellisissa olosuhteissa, sillä sitähän noi jenkkien sodat oikeasti ovat olleet.
Aseteollisuus kun tuolla on melkolailla määräävässä asemassa ja vähään aikaan ei kunnon testitilaisuuksia ole avautunut.
Odottanevat vaan, koska pääsisivät tuonne "maailman poliiseina pelastamaan".

Noh, tämä nyt on mun mielipide ja jollain mennee papu nokkaan, mutta siellähän on jemmassa.




Huhtikuu 06, 2013, 08:20:54 ap
Vastaus #13

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Huomenta!

Tuollanen rakettiperseinen kissa olisi mukava olla-sitä
voisi käyttää johonkin...


Mutta luulen,että rähinä siellä Koreoiden liepeillä on mahdollinen
suhteessa 7/3...  ei oo hyvä homma.

t. Markku

Huhtikuu 06, 2013, 10:06:36 ap
Vastaus #14

Ilkka Sihvo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 479
Toivottavasti emme tule näkemään mitään aseellista yhteenottoa.Eiköhän tuota sotimista ole jo nähty ihan tarpeeksi tähän päivään asti >:(
Hattu päähän ja hyvästi.