Jeps!
Olin yhteydessä Allrightiin kyseisen filmin johdosta. Sain Heidän vastauksen ja luvan sen julkaisemiseen tarkennukseksi.
Allright vastaus alla:
Lainaus alkaa
Hei,
viestistäsi kiittäen.
Tuemme StuntFreaksTeamin toimintaa paikoissa ja tapahtumissa, jotka
ovat liikenteen ulkopuolella ja siten suljettuja paikkoja. Esimerkkeinä Hemmon Päivät (Suomen suurin mp-alan ulkotapahtuma päämyymälämme pihalla Vantaalla), ajokauden avajaiset ympäri Suomea jälleemyyjiemme tapahtumissa sekä stunt-kilpailut ja -näytökset.
Mainitsemasi videolla näkyvä n 2 minuutin jakso (kohdassa 16.40 -
18.40), ei ensinnäkään tue millään tavalla AllRightin toimintaa eikä ideologiaa. Me emme missään nimessä kannata / kehota / suosi tämänkaltaista ajotapaa normaaliliikenteen keskuudessa. Kuten yllä sanon, on suljetulla alueella tapahtuva toiminta kokonaan toinen asia. Se, että nämä ajajat ovat vielä täysin toisesta porukasta (MAD Kuusaa), ei välttämättä selviä kaikille katsojille ==> AllRight näkyy sekä videon alussa että lopussa ja on siten "mukana" tässä paketissa.
Olemme jo olleet yhteydessä videon tekijöihin tästä asiasta ja
ilmoittaneet, että jatkossa me edellytämme aina esikatselumahdollisuutta ennen julkista levitystä ja käytämme veto-oikeutta poistaa kohtia, jotka ovat ristiriidassa AllRight:n arvojen kanssa.
> Ystävällisin terveisin,
> Vesa Alhoranta
> toimitusjohtaja / managing director
> AllRight Europe Oy
> Antaksentie 4, FI-01510 Vantaa
Lainaus päättyy
(loppu viesti omaa tekstiä)
Jatkakaamme siis ostamisia vanhaan malliin
Myös filmin tekijöihin on oltu useista tahoista yhteydessä = negatiivisen palautteen muodossa ja heillekin on selvinnyt että kyseinen MAD KUUSAAN pätkä oli virhe valinta!
Lisäksi viranomaiset ovat olleet yhteydessä kyseiseen ryhmään ja tilanne tällä hetkellä: Syyte on nostettu
Ja Allrightin puolesta Hyvää alkavaa ajokautta 2013!
lisätty lainatun tekstin alku/loppu kommentti