Herra Hitchcockilta tulee tilailtua aika ajoin Rojalin osia ja yleensä ne tulee tänne Raision GLSn terminaalin kautta, mistä siirtyvät Hitellalle joka kuljettaa ne tuosta 200m päästä ohi Tampereelle ja tuovat sitten takasin ja suttaavat yhden päivän lisää kun kuulema ei kuulu palveluun, että kysyisivät olenko kotona kun ovat tuomassa pakettia.
Surkein oli kun herra Hoo siirtyi käyttämään FedExiä ja sen putiikin toimitusehdoissa lukee että paketti tulee 96 tunnissa minne vaan Euroopassa. Kun paketti oli ollut matkalla 10 päivää soitin ja kysyin, että missäs se kulkee. No, oli käynyt Pohjanmaalla ja olisi sitten tulossa firman X tuomana perille. Googletin firman ja totesin, että en ole jakoalueella, joka on Pirkanmaa. Soitin sitten taas asiakaspalveluun ja totesin, että kun kerran on niin vaikeaa toimittaa sitä mitä on luvattu, niin jos paketti ei seuraavana päivänä, joka oli perjantai, ole perillä niin en kuittaa sitä vaan saavat viedä takaisin Solihulliin ja otetaan asia uusiksi, harjoitellaan....
FedExin ehtoihin kuuluu, että toimitus on ennen klo 18:00 tai sitä ei ole toimitettu sinä päivänä, joten klo 17:15 kurvasi auto pihalle paketin kanssa ja kaveri oli ilmeisestikin ajanut Vantaalta sen vuoksi.
Nyt Hoo toimittaa taas GLSn kautta, mutta yleensäkin puolet ajasta kuluu Hitellan rullissa. Joskus vuosia takaperin asian hoiti paikallinen yksityinen jakelufirma ja sen kuski vaan soitti, että ookko kotosalla vai vienkö sun siskolles kun se kumminkin on putiikissansa. O tempora o mores.