Paltamon työttömyysaste on romahtanut parissa vuodessa 18 prosentista viiteen prosenttiin. Siis viiteen prosenttiin!
Paltamon ihmettä selittää vuonna 2009 alkanut työllisyyskokeilu, joka näillä näkymin jatkuu tämän vuoden loppuun asti.
Kokeilun tavoitteena on ollut kunnan kaikkien työttömien työllistäminen välityömarkkinoiden avulla. Melkein siinä on onnistuttukin.
Välityömarkkinoita edustaa erityinen Työvoimatalo, jonka kirjoille työttömät tulevat. Ellei Työvoimatalo löydä heille töitä talon ulkopuolelta, heidän on työskenneltävä Työvoimatalon sisällä toimivissa työpajoissa. Heille maksetaan palkkaa, joka pienimmilläänkin on suurempi kuin työttömän peruspäiväraha. Talon ulkopuolisista töistä maksetaan työehtosopimuksen mukaan.
Tavoitteena on vähentää sosiaalisten etuuksien tarvetta.
Tähän asti kaikki on hyvin. Sadat työttömät ovat kokeilun jatkuessa saaneet säännöllisen elämänrytmin, sisältöä päiviinsä, sosiaalisia suhteita, työterveyshuoltoa – noita työelämän normaaleja etuja. Väliraportin mukaan Paltamon malli on ollut tärkeä varsinkin nuorille, joilta elämän suunta on ollut kateissa. Monet ovat löytäneet työrytmin tai innostuneet opiskelemaan. Asiantuntijat kiittävät kokeilua, joka rikkoo hallinnon tiukkoja sektorirajoja. Työttömyysturvan ja sosiaaliturvan nykyistä sekavaa kokonaisuutta sietääkin kuulemma ravistella.
Työn tekemisen pitäisi aina olla ihmiselle kannattavampaa kuin työttömyysturvan ja sosiaalietuuksien vastikkeeton nostaminen kotisohvalla. On hyvä, jos Paltamon kokeilu auttaa suunnistamaan siihen suuntaan.
Mutta eihän tämä käy!
- Kunnanjohto kantaa huolta siitä, että paraneva työllisyys pienentää kunnan saamia valtionosuuksia. Täystyöllisyys on katastrofi suomalaisen kunnan taloudelle!
- Seudun yritysten mielestä Työvoimatalon työpajat tunkevat tuotteineen yhteiskunnan varoin vääristämään kilpailua.
- Työttömät vaativat 'oikeita töitä', joista maksetaan 'oikeaa palkkaa'. Niitä halutaan odotella niin kuin aina ennenkin: päivärahalla ilman velvollisuutta osallistua keksittyihin korviketöihin.