Kirjoittaja Aihe: Tupakka miehiä/naisia  (Luettu 49862 kertaa)

Tammikuu 11, 2013, 22:28:33 ip
Vastaus #75

lasse roholm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1979
Minä aloitin tissin imemisen luullakseni jo alle vuoden vanhana. Vaikea sanoa tarkemmin, kun ei ole tarkkoja muistikuvia tuolta ajalta. En ole lopettanut vieläkään, vaikka kohde ja tarkoitus ovat vaihtuneet.  :P
Cool  Antti  ;)
 
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 11, 2013, 23:03:32 ip kirjoittanut lasse roholm »

Tammikuu 11, 2013, 22:30:13 ip
Vastaus #76

Antti Jokinen

  • Vieras
Katsoppas Herra Kanttori, kun tuo minun öyhyyttäminen ei millään tavalla liity mihinkään tissihommiin!


Äläpäs nyt, voi se sittenkin liittyä sijaistoimintona:

Toisinaan saattaa eläimelle tulla eteen tilanne, jossa pitäisi laueta kaksi vastakkaista vaistomaista toimintoa. Tällöin kumpikaan toiminto ei purkaudu ja syntyy jännitystila, mikä aiheuttaa jonkin tilanteeseen kuulumattoman reaktion eli sijaistoiminnon. Esimerkiksi meriharakka saattaa taistellessaan pesimispiiristä uhkaavasti elehtiessään ruveta nukkumaan.

Myös ihmisellä on lukuisia sijaistoimintoja. Esimerkiksi hämmentävissä tilanteissa ihminen usein ryhtyy pureskelemaan kynsiään jonka uskotaan liittyvän ravinnonhankintaan, mahdollisesti myös sivelemään leukaansa tai päälakeaan joiden on katsottu viittaavan kehon puhtaanapitoon. Hermostuksissaan monet alkavat hypistellä käsillään esineitä ja asioita, mahdollisesti ryhtyvät polttamaan tupakkaa.

Tammikuu 11, 2013, 22:45:28 ip
Vastaus #77

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
[Kokkeile sinäkii savolaesella aksentilla hakuva niin sieltä niitä aateekoosta löytyy. :P

Voe tokkiinsa. Pittee koettoo!! :D
Minäpä vähä jeleppoon, alotettaan vaekka tuosta eilläolevasta.
Elikkä näennikkään se männöö oekeeoppisesti: "Voehan tokkiisa. Pitänöö kokkeilla!"  :-\
-pena-

Tammikuu 11, 2013, 22:56:11 ip
Vastaus #78

ARI JUMPPANEN

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1595
  • Kylkivankkurinkuljettaja Lumiukko
Katsoppas Herra Kanttori, kun tuo minun öyhyyttäminen ei millään tavalla liity mihinkään tissihommiin!


Äläpäs nyt, voi se sittenkin liittyä sijaistoimintona:

Toisinaan saattaa eläimelle tulla eteen tilanne, jossa pitäisi laueta kaksi vastakkaista vaistomaista toimintoa. Tällöin kumpikaan toiminto ei purkaudu ja syntyy jännitystila, mikä aiheuttaa jonkin tilanteeseen kuulumattoman reaktion eli sijaistoiminnon. Esimerkiksi meriharakka saattaa taistellessaan pesimispiiristä uhkaavasti elehtiessään ruveta nukkumaan.

Myös ihmisellä on lukuisia sijaistoimintoja. Esimerkiksi hämmentävissä tilanteissa ihminen usein ryhtyy pureskelemaan kynsiään jonka uskotaan liittyvän ravinnonhankintaan, mahdollisesti myös sivelemään leukaansa tai päälakeaan joiden on katsottu viittaavan kehon puhtaanapitoon. Hermostuksissaan monet alkavat hypistellä käsillään esineitä ja asioita, mahdollisesti ryhtyvät polttamaan tupakkaa.

No voi helekutarallaa..! 32:n tupakointi vuoden jälkeen mulle selviää, että koko ajan kyse on ollut vaan
hämmennyksestä ja hermostuksesta ja sijaistoiminnoista.....
Ei mene hyvin minullakaan, taidankin tästä lähteä käymään tupakilla.. ;D
MC PÖLHÖLÄ President
"mcPölhölä,pakoputkien ja henkseleiden paukuttelua vuodesta 1997"

Tammikuu 12, 2013, 00:12:41 ap
Vastaus #79

Timo Junno

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3166
  • Jäsen 5192 (toistaiseksi)
Oisit kuitannu tissillä. :)
MC Röklä – www.rokla.net ''Oisko ehkä Suomen kuuluisimpia pyöräkerhoja. Meni minne meni, niin aina joku puhuu Röklästä.''

Tammikuu 12, 2013, 10:48:49 ap
Vastaus #80

Vesa Salmu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2692
Eskelinen sitassu nännit nippuun.
Kommentteja uuninpankolta.

Tammikuu 12, 2013, 15:58:03 ip
Vastaus #81

Ossi Viita-aho

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2277
  • Kukkahattusetä
[Kokkeile sinäkii savolaesella aksentilla hakuva niin sieltä niitä aateekoosta löytyy. :P

Voe tokkiinsa. Pittee koettoo!! :D
Minäpä vähä jeleppoon, alotettaan vaekka tuosta eilläolevasta.
Elikkä näennikkään se männöö oekeeoppisesti: "Voehan tokkiisa. Pitänöö kokkeilla!"  :-\

Pittää tunnusttaa, että en oo Savonkieltä koskkaan opiskellu. Jonnii verran on Pohjos-Karjalan murretta piähän tarttununna.

Siellä Savossahan tuntuu olevan tinttilöisilläkin oma kieli. Kerrattain kaupunkilaistintti oli tullu Kuopion torin reunalle ja ruvennu kovasti lauleskelemmaan. Titi tyy, titi tyy, titi tyy...

Siihempä sitten paikallinen tintti oli vastannu. Titipä hyvinnii tyy...
Kahden pytyn loukussa.

Tammikuu 12, 2013, 23:06:38 ip
Vastaus #82

Erkki Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2991
  • Napakelkkamopoilija
Tuosta tulikin mieleen savonkielinen Hustler-lehti, sen otti eräs kaima lainaan, vuotta en muista, mutta heti kun se oli ilmestynyt. (Juvonen, joko se alkaa olla luettu 8)) Piirtäjä Jope ja murre-expertti Olavi Rytkönen taisivat olla kustantaja Korpin neuvonantajina. Monia asiaan paneutuvia artikkeleita siinä oli, mm. minkä taatta mulukku pitäes suaha pitemmäks, ym,ym.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 12, 2013, 23:11:42 ip kirjoittanut Erkki Korhonen »
Napahulluna on hyvä olla.

Tammikuu 13, 2013, 00:16:19 ap
Vastaus #83

Anssi Tötterström

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 643
  • Mopetilla mennää... jäsen 5030
Elikkä onko vmpk:n porukka kovaakin tupakointiporukkaa.Viinaahan nyt tietenkin juo kaikki,paitsi minä.Ei vaiskaan on mentävä savuille.

-95 poltin viimesen eikä oo tarvinnu sen jälkeen enää tupakkiin koskea :P

Tammikuu 13, 2013, 09:49:11 ap
Vastaus #84

Pekka Koivu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 851
  • Jäsen 8930
Minä polttelen kesäisin, mutta en viitsi talvella mennä ulos sauhuttelemaan. Onhan se niin kiva vaikka prätkäreissulla istua kanttikivelle tupakille pyörän viereen, ja ihmetellä ohimenijöitä. Sitten alkaa syys-lokakuussa tuntumaan, että täman vuoden savuttelu alkaa olla tässä, ja tupakointi loppuu. Joskus kaljanjuonnin yhteydessä menee parikin röökiä illan aikana, mutta ei se päälle jää. Tälla on menty jo kolmisenkymmentä vuotta, eikä se kesäkauden polttaminen kovinkaan runsasta ole, keskimäärin pari-kolme päivässä.
Honda VF1000F2: "Hillittyä charmia" TM 15/1985
Honda V65 Sabre: "A great,big bike" Cycle World 05/1984
Aprilia RST1000 Futura 2001

Tammikuu 13, 2013, 16:44:14 ip
Vastaus #85

antero mäkelä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 77



Entinen tupakkamies pari vuorokautta 6 tuntia kestäneen leikkauksen jälkeen. Kyllä oli tupakoinnin arvoinen kokemus.

Heinäkuu 09, 2013, 22:21:37 ip
Vastaus #86

Antti Jokinen

  • Vieras

Heinäkuu 10, 2013, 06:20:23 ap
Vastaus #87

Antti Jokinen

  • Vieras
Eiköhän pappaiässä ole jo kokeilut kokeiltu.  :D

Minä lopetin muistaakseni joskus 1998 poltettuani parikymmentä vuotta. Siihen aikaan poltettiin muuten vielä aika yleisesti kotona sisätiloissa, nyt ei tulis mieleenkään.

Heinäkuu 10, 2013, 06:41:40 ap
Vastaus #88

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Mulla on jotakii nelisenkymmentä vuotta siitä kun vimesen malporon poltin, ja yhä vuan vieläkii kakosteluttaa. :-[
-pena-

Heinäkuu 10, 2013, 08:39:10 ap
Vastaus #89

lassi paavola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 836
  • mopolla pääsee :)
minä yritän olla alottamatta tupakointia, vaikka mielitekisikin ajoittain, kun en ole ikään polttanut ???