Kotkavalkamasta ja pomminvarmuudesta pälkähti muistojen syöväreistä mieleeni 60-luvun alun bänditouhut. Yhtenä vahvistimena toimi entinen Riihimäen Kisapirtin taukolevyjen soittoon käytetty vahvistin + omatekoinen 2 x 12" Fane-kaappi. Itse vahvistin oli jonkun harrastelijan itse tekemä. Komponentit oli sijoitettu n. 3 x 6 tuuman höyläämättömälle lankulle erittäin sekavannäköiseksi hässäkäksi. Muistan pari, kolme suurta putkea ja valtavan, luullakseni itsekääritynnäköisen muuntajan. Minkäänlaisia kuoria tms. ei koko härvelissä ollut. Kun kyseinen LoFi-laite sitten ensimmäisen kerran pimeni, se kiikutettiin Kotkavalkaman syynättäväksi. Muistan vieläkin hänen ilmeensä ja sen, että hän heti kielsi puhumasta "vahvistimesta" ja kehotti käyttämään sanaa "radiomiina". Myöhemmin, toisella vastaavalla reissulla hän vielä teki laitteesta toimivan, mutta kielsi enää tulemasta sen kanssa visiitille. Loppujen lopuksi laitteen seuraavan kerran pimentyessä, kannoimme sen surusaatossa kotikylän halki virtaavan joen sillalle ja kippasimme kaiteen yli.