Mikäs ympäristökatastrofi onkaan se ilimanpilluu?
Kyseinen naisen sukupuolielimen puute voi aiheuttaa eriasteisia ympäristöongelmia, jopa katastrofejakin.
Jos edellämainittu puute esiintyy naaraspuolisella henkilöllä niin siitä on vain pientä haittaa, ja lähinnä vain hänelle itselleen, mutta jos puutteessa onkin miespuolinen henkilö, sanokaamme häntä tässä vaikka kolliksi, tilanne ympäristön kannalta on aivan toinen.
Nuoret kollithan saattavat, ainakin ankarimman puutteen ollessa rajuimmillaan, aiheuttaa tuhoja rakennuksille, autoille, kukkapenkeille yms. heidän heille itselleen tarpeettomaksi luokittelemille kohteille. Ja tuhottu orvokkipenkkikinhän on jo katastrofi.

Vanhat kollit taas ovat ympäristötuhojen kannalta vähemmän merkityksellisiä, vaikka he olisivatkin joutuneet tulemaan toimeen jo pitempään ilman kyseisen elimen saantia. Heidän aiheuttamansa ympäristöhaitat rajoittuvat lähinnä hajuhaittoihin, joissakin tapauksissa tosin esim. miestenhuoneen lattialle saattaa joutua hajun pääasiallista aiheuttajaakin, mutta sekin on vältettävissä kääntymällä ympäri ja istahtamalla Idolle tiputtelemaan sinne sen ureaeritteensä.

Samalla painottaisin oikeinkirjoituksen tärkeyttä asioiden saattamisesta lukijoiden ymmärrettäviksi, kysymäsi "sen" puutetta tarkoittava ilmaisu ei ole yhdyssana.