Jonkinverran tuon 3D tulostuksen kanssa on tullut touhuttua, lähinnä
teettämällä ko menetelmällä osia protoiluun ja jopa ekoja kappaleita myyntiinkin.
Pienimmät on olleet 5x20x35mm ja isoimmat 180x80x150 ulkomitoiltaan ja hyvinkin monimuotoisia.
Noitten avulla ollaan haettu tuotteisiin se lopullinen malli, ennen ruiskupuristusmuotin tekoa.
Todella näppärä menetelmä yhteen ja toiseen puuhaan.
Riippuen laitteen tulostustarkkuudesta vain mielikuvitus on rajana ja lopputulokset parhaimmillaan melkein heti valmiita käyttöön.
Ajatuksena on tuollaisen hankinta, kun peruslaitteiden hinnat on pudonnut tasolle, jossa 10-12 kpl sarjan hinnalla (tulostuspalvelun
tarjoalta) tulitikkulaatikoin kokoisen kappaleen hinnalla saa hankittua jo laitteen, jolla pystyy tulostamaan n 15x15x15 kappaleen.
Isommathan voi itten tulostaa useammassa osassa.
Käytännöss palveluna ostetun kappaleen hinnastahan on tuota koneaikaa, mikä saattaa olla pitkäkin, kappaleesta riippuen.
Itse muovin hintahan ei loppujen lopuksi ole paljoa ja muoveja alkaa löytymään värissä, kuin värissä.
Olen tässä selvitellyt, mikä olisi sellainen sopiva ja pikkuhiljaa alkaa ajatus kypsumään, mihin päätynen.
Hankinta-ajankohta vielä pikkasen auki, mutta uskon, "tässä jossain vaiheessa", sen tapahtuvan.
Valmiita mallejahan löytyy netistä tuhansia ja taas tuhansia.
Suunnitteluuun tarvitaan ohjelma, joka pystyy muuttamaan mallinnetun kappaleen STL - muotoon.
Laitteiden mukana tulee sitten muut ohjelmat ja laitteet käytännössä koneeseen liittämistä ja käyttöönottoa vaille valmiita.
Mikäli kaveripiirissä on muitakin, hankinnasta kiinnostuneita, kannattaa ostaa kimppakone, niin ei tule paljoakaan hintaa / nuppi.
Lisäksi tuolla voi tehdä sitten hommia myös muille ja sitäkautta saada koneen hintaa kuoletettua.