Kirjoittaja Aihe: Vainaja sai pysäköintivirhemaksun  (Luettu 6152 kertaa)

Marraskuu 28, 2012, 07:45:04 ap
Luettu 6152 kertaa

Antti Jokinen

  • Vieras
"Autoon lätkäistiin pysäköintivirhemaksu 2011 Helsingissä. Maksu meni lopulta viime tammikuussa perintään Pohjois-Karjalan ulosottovirastoon.
Auton omistanut kuolinpesä kieltäytyi maksamasta. Se piti maksua henkilökohtaisena, jolloin vuonna 2009 kuollut vainaja ei voinut enää pysäköidä virheellisesti 2011.
Pohjois-Savon käräjäoikeus hylkäsi elokuussa kuolinpesän valituksen. Kuolinpesän olisi pitänyt maksukehotuksen jälkeen ilmoittaa oikea kuljettaja."
Savon Sanomat

Autoa lienee kuljettanut kuitenkin ihka elävä ihminen, mutta tavallisen tyhmä, kun otti asian näin henkilökohtaisena. Nyt tuli vähän kalliimmaksi kaikkine oikeudenkäyntikuluineneen.

Marraskuu 29, 2012, 22:47:58 ip
Vastaus #1

Paavo Harola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 311
Toistakymmentä vuotta sitten myimme vanhan Nissanin yhdelle tummatukkaiselle kaverille muodollisella hinnalla.
Paperitkin tehtiin ja asia piti olla kunnossa. Pojalle, joka oli auton haltija aiemmin, tuli pysäköintivirhemaksulappu monta kuukautta kaupan jälkeen toiselta puolen suomea. Se asia hoitui yhdellä puhelinsoitolla, kun kerroimme miten kauppa oli tehty ja olihan meillä antaa ostajan nimikin. Virkailija sanoi, että maksukehotuksen saa repiä ... kyllä näitä sattuu.
Vaikka kuinka yrittää huolellisesti toimia, niin jokin juttu voi pettää. Jopa kirje voi hävitä matkalla.

Marraskuu 29, 2012, 23:03:34 ip
Vastaus #2

Arvo Luopakka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 203
Laskuista puheen ollen. Sanoi irti Soneran laajakaistan elokuun alusta, kun muutin paikkakuntaa ja nykyiselle asuinalueelle ei ole mahdollista saada Soneran laajakaistaa. Viimeviikolla tuli Soneralta joku tarkistuslasku, summa on 0,01 €, kai se pitää maksaa.  ;D

Marraskuu 30, 2012, 08:32:58 ap
Vastaus #3

Tatu Virtanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 839
Itselleni lopsahtelee yhä postiluukkuun verovirastolta jne. kirjeitä, jotka on osoitettu edelliselle asukkaalle ja hänen firmalleen. Ko. herra on tosin kuollut jo kymmenen vuotta sitten. Kaupatkin hoiti kuolinpesä, joten ei varmaan tarvitse pelätä voudin vierailua.  :P

Autokaupoista taasen; myin joitain vuosia sitten Saabin. Kyseessä oli parin paperirahan auto, joten en arvannut tarvitsevani erillisiä luovareita tai kauppakirjaa. Reilun vuoden verran posti kantoi minulle vakuutuslaskuja, verolappuja jne. Soittelin useita kertoja vakuutusyhtiöön ja selitin tilanteen. Sieltä kerrottiin, että autolle on kyllä otettu toinen vakuutus, mutta auto on yhä minun nimissäni. Eivät saaneet kertoa kuka vakuutuksen oli ottanut tai mihin kuntaan vakuutus oli tehty. Uusi omistajakaan ei vastannut puheluihin tai viesteihin, numero oli prepaid tms. Vihdoin Trafilta löytyi henkilö, jolla oli ratkaisu; piti tehdä omistajanvaihtoilmoitus tuntemattomalle ja lähettää se heille. Homma oli sitten ok ja karhukirjeet yms. mitätöitiin ja uusi omistaja ei voi enää myydä autoaan laillisesti eteenpäin. Homma taputeltu.
..Tai sitten ei! Puolisen vuotta tästä soittaa Joensuusta poliisi! Hän tiukkasi liikkeitäni siellä suunnin ja autoni käyttöä tietyllä aikavälillä. Vihdoin tajusin mistä oli kyse ja selitin tilanteeni. Konstaapeli ymmärsi ja keskustelimme hepun tuntomerkeistä yms. Ei saanut muuta kertoa, kuin että Saabia oli käytetty rikollisessa toiminnassa. lähetin hänelle kopion luovutustodistuksestaa ja en ole sen koommin asiasta kuullut.

Opetus; mikään ajoneuvo joka on nimissäni, ei vaihda osoitettaan ilman erillistä kauppakirjaa, josta ilmenee ostajan tiedot. Otan myös kopion ajokortista nykyään..

Marraskuu 30, 2012, 08:44:53 ap
Vastaus #4

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Terve!

Sun olisi,Tatu,pitänyt tehdä jäynä: Olisit ottanut kylmästi
"peräpuikon" pois rekisteristä kun se kerran sun nimissäsi vielä oli...

Se oisi voinut olla vilurinkikaverille mieluisa yllätys.

t. Markku

Marraskuu 30, 2012, 09:41:24 ap
Vastaus #5

Kari Tirkkonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1530
Kaverille kävi samalla lailla ja hänelle nimeen omaan sanottiin että älä ota pois rekisteristä, silloin ikään kun myöntää että auto on vielä hallinnassta. Tuon tuntemattomalle luovutuksen pitäisi laittaa kilpi poliisin listoille ikään kun auto olisi varastettu jolloin se liikenne valvonnassa tai seulonnassa pysäytetään ja laitetaan ajokieltoon kunnes on paperit kunnossa.

Joulukuu 01, 2012, 08:05:24 ap
Vastaus #6

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Moi!

Ei liity mitenkään vainajiin...Mutta tuohon auton myyntiin
kyllä...

No joka tapauksessa kannattaa rekisteröidyn auton (ja pyöränkin) myynnistä
tehdä se vanhanajan luovutustodistus.

Aattele-myyt dieselautosi jollekkin tuntemattomalle hepulle,käärit rahatukon
perstaskuun ja unohdat koko asian.

Sitten tulee muutama parkkisakko,nopeuskamerasakkoja kolme samaan syssyyn ja
kutsu poliisille.Sitten tipahtaa dieselvero/autoverolappu ja ehkä jotain muutakin-ja
sulla ei olekaan tuota luovaria.

Kaikista noista selviät-paitsi ehkä noista verolapuista-maksamatta,mutta joudut
soittelemaan sinne tänne-ja saatava poliisi uskomaan,että et ole  ollut lähelläkään
tuota autoa valokuvaushetkellä...Ei hyvä.Vaivaa riittää.

Se vero on semmoinen,että jos sitten löydät sen hepun,niin se ehkä maksaa-tai sitten ei.
Voit saada turpiinkin,jos on semmoinen kaveri.Ja verottajalta ei heru myötätuntoa-sille
kelpaa vain raha.

Parasta on soittaa viikon kuluttua kaupasta vakuutusyhtiöösi-jonne toki olet jo muutenkin ilmoittanut
ajoneuvon myynnin,jotta vakuutus katkeaa-ja varmistaa,että laitos on varmasti siirtynyt toisen
nimiin.Ne kertoo sen kyllä sieltä.

Vaan jos ei ole-niin sitten voi tehdä liikennekäytöstä poiston piruuttaankin,jolloin verot ja
maksut katkeavat heti sulta.Tai yrittää etsiä se tyyppi esille-joka voi sitten olla jo vaikeaa.

Mutta-kukin tehköön haluamallaan tavalla.

t. Markku

Joulukuu 01, 2012, 08:30:25 ap
Vastaus #7

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Vaan jos ei ole-niin sitten voi tehdä liikennekäytöstä poiston piruuttaankin,jolloin verot ja
maksut katkeavat heti sulta.

Ja sitten kun kaveri ajaa ratsiaan niin olet maksumiehenä auton virallisena omistajana. ::)
-pena-