Vähän on nyt jäänyt vähille tänne kirjoittelu kun olen tietokoneen ääressä istumista vähentänyt muutenkin reilusti.
Mutta siinähän nuo rojektit etenevät hiljalleen. Tönöllä on ahkeroitu leppoisaan tahtiin. Saunottu, maalattu, istutettu pottua, keitetty kahvia päältäladattavalla hellalla, kaadettu muutama puu, pilkottu puita ja yritetty olla hiirtä fiksumpia. Venehomma on ymmärrettävästi hidastunut murjun hankkimisen myötä, mutta saatiin kuitenkin siirrettyä se tönön pihaan ja rakensin sille kelvon katoksenkin. Pian pitäisi jatkaa sen kannen parissa niin saisi sen joskus vesille.
IC:n kone on irti ja auki, mutta erittäin vakava polkupyöräinnostus hidastaa korjaustöitä. Näillä näkymin on tulevaksi kesäksi neljä uutta polkupyörää tulossa ajoon ja jonossa vielä muutama huollettavana. Eiköhän IC:nkin saa kesäksi ajoon, ei siinä mitään järin suurta hommaa olisi.
Väitöskirja edistyy hitaasti mutta varmasti. Kesällä on sen verran luppoaikaa, että pitäisi tekeillä oleva artikkeli saada syksyksi valmiiksi. Töitä on nyt ollut sen verran, että aikaa väitöskirjalle ei ihan mahdottomasti ole liiennyt. Yksi tuttu äijä puhui ympäri että pitäisi hirsitaloaiheesta ei-väittävä kirja väsätä ja nyt olen sitäkin hiljalleen kirjoitellut. Toisin sanoen aikalailla samoja aiheita kuin väitöskirjassa, mutta keveämmällä otteella ja valokuvin höystettynä. Niitä olen nyt kuvaillut myös.
Mutta takaisin aiheen pariin, ei tuossa haarukassa ole mitään vikaa. Tuolla kohdalla vaan sattui olemaan pinnoite tiukemmassa eikä lähtenyt hioskellessa pois. Pallas oli hyvin ruosteinen kun sen sain, mutta pintaruostetta vain, koska oli säilytetty navetassa. Tuossa pari kuvaa alkukunnosta ja yksi siitä miten lokasuojasta alkoi ihmeellisesti löytyä väriä. Purin koko roskan ja putsasin kaikki osat ruuveja ja muttereita myöten. Tarkastin samalla huolella, ettei ole mitään vaarallisia murtumia. Lopuksi kokosin kunnon rasvojen kanssa, laitoin paikat hyviin säätöihin ja vetäisin vielä rätillä vernissapohjaisen seoksen suojaksi. Nyt pitäisi taas muutamia kymmeniä vuosia kestää kovaa ajoa kun vaan muistaa laittaa silloin tällöin muutaman tipan öljyä takanapaan ja huoltaa satulan keväisin. Vähän on vielä tehtävää, mm. aikakaudelle käypäisemmän satulaputken laitan, puiset kädensijat ja lattarautatarakan.
Kovasti tykästyin tähän pyörään, näihin vanhoihin (ennen 1940-luvun alun ja sitä vanhemmat) suomalaisiin miestenpyöriin on ollut jo pitkään jostain syystä heikko kohta. Kaipa se on se niiden historiallinen merkitys ja paikallisuus, joka niissä viehättää. Ja hyviä pyöriähän niistä monet on. Tehty kovaan käyttöön niihin olosuhteisiin, joita Suomessa pyöräilijä kohtaa. Toisaalta ovat myös yksinkertaisia, koska ostavan kansan raha on ollut tiukassa. Nämä ovat kuitenkin niitä pyöriä, jotka olivat osaltaan mullistamassa suomalaisen maaseudun elämää. Vielä 1800-luvulla vähävarainen liikkui jalkapelillä. Ja sehän on hidasta hommaa. Polkupyörien myötä mahdollisuudet kasvoivat huomattavasti. Päästiin tansseihin pidemmälle, töitä voitiin etsiä isommalta alalta ja muutenkin päästiin liikkeelle aivan uudella tavalla. Se voi hyvinkin olla, että tälläkin Pallaksella on ajeltu vihellellen tansseihin ja löydetty sieltä kumppani loppuelämälle. Ja sitten maanantaina poljeskeltu kirves tarakalla metsätyömaalle. Tai sitten ei, mistäpä tuota tietää. Joka tapauksessa näillä on ollut iso rooli maaseudun elämässä sisällissodan jälkeen. Näitä kelpaa tuumiskella peltojen keskellä ajellessa.
Nyt on talven aikana tullut huollettua myös 1949 Crescent ja 1936 Adler. Kesken on vielä tuntematon 1950-luvun alun suomalainen retkipyörä saman aikakauden ranskalaisilla laatuosilla. Hienoja pyöriä nuokin, mutta niihin ei samaa kipinää ole kuin Pallakseen ja muihin sen kaltaisiin. Nyt on etsinnässä 1920-lukuinen tai vanhempi, nuo 1930-lukulaiset kun tuntuvat vähän turhan tuoreilta. Eihän tuo Pallaskaan ole kuin 80 vuotta.
[ylläpito on poistanut liitteen]
