Erehdyin maastokarttoja tutkailemaan ja siitähän se kesänodotus sitten alkoikin. Pitäisi päästä moottorpyöräreissua ajelemaan. Kyllä se on niin, että kartat on parhaita ja paikannimet toiseksi parhaita.
Paikkatietoikkuna
Parhaat pyöräreissut oon tehnyt sillein että ei suunnittele liikaa. Kartta matkaan ja suunta johokin päin. Aina sitä kesä aikaan jostain onnistunut majapaikan löytämään.
Teltta ei oikein ole enää viime vuosina oikein tarttunut matkaan. On sitä pystyttämisen ja purkamisen vaivaa, ja sitten vielä tuo mukavuuden haluisuus. 
Näinhän se on. Ei ole itselläkään tapana mennä tiukkojen suunnitelmien mukaan. Karttojen katselu ja retkien suunnittelu on hauskaa, vaikkei niitä toteuttaisikaan.
Juu, ja matkan varrella voi säveltää sitä reittiä mielitekojen mukaan. Lisäksi olen koittanut pysytellä poissa noilta yksi ja kaksinumeroisilta teiltä, sekä pysähdellä riittävän usein. Voi nauttia pikku kyläkahvioiden antimista ja maisemista, eikä ole ruuhkia. Suurien järvien kiertomatkat niitä pienempiä asfalttiteitä mukaillen ja hieman säveltäen on ihan mukavia reissuja.
Keskisestä suomesta katsellen: Otappas joskus vaikka tuo saimaan kierto ohjelmaan. Puumala, oravi, savonranta, savonlinna yms. maisemat kierrellen. Päijänteen reitti sieltä rutalahti, tammiharju, luhanka kautta, vääksystä takasin päin ja paluu länsipuolelta noita jämsänkoski, koskenpään, uurainen reittejä. Pielisen kierto kolin kautta. yms.. yms...
Kartta käteen, onhan näitä. Suosittelen esim. noita järvien kiertoja ihan lämpimästi. Löytyy todella hienoja maisemia.
Eihän sitä voi olla sen tylsempää mp-retkeilyä kuin ajaa noita isoimpia ja moottoriteitä, ja stopata sen 250 km välein sinne abc:lle tankkaamaan ja kahville. Se on taatusti nopein keino saada mp-harrastus loppumaan.