Eli periaatteessa tässä ollaan oikeilla jäljillä, kun on lähdetty riisumaan Mannerheim paljaaksi kaikista ennakko-odotuksista, mutta jotenkin luulen että kohdetta ei olla lähestytty samalla vakavuudella ja kunnioituksella kuin Jari Halonen paneutui omaan Kivi-elokuvaansa. Halvalla ja hutaisten tehdyltä vaikuttaa koko juttu. Ei herätä riemun kiljahduksia täällä päässä.
Antaas kattoo.
Täytyy muistaa, ettei tässä ole kyse mistään historiallisesta dokumentista, vaan fiktiivisestä suuren sotapäällikön elämää valottavasta, elokuvan keinoin tehdystä elämysmatkasta. Kysymys ei silloin todellakaan ole Suomessa eläneen Marskin ihonväristä tai syntyperästä, vaan siitä, miten elokuvan tekijät ovat onnistuneet välittämään katsojalle Suuren Sotapäällikön ihmisenä kokemiaan tilanteita.
Elokuvan tarkoitus on tuottaa katselijalle elämyksiä ja mahdollisuuden tuntea olevansa mukana (seikkailussa, draamassa, sodassa...). Jos filmi on hyvin tehty, ei näyttelijän ja esikuvan yhdennäköisyydellä ole juurikaan merkitystä.
Nähtäväksi jää, onko filmi hyvin tehty vai ei.
