Kirjoittaja Aihe: Euron jälkeinen aikakausi  (Luettu 72438 kertaa)

Maaliskuu 27, 2013, 04:28:19 ap
Vastaus #120

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Älkää peljätkö, sillä Jyrki ja Jutta ovat kanssanne ja pitävät hyvinvoinnistanne huolen, kuin myös ne muut "missit ja mannekiinit",
keitä oolette vaaleissa kannattaneet. Jos Sinulla tukee olemaaan vaikeaa, niin kyllä EU auttaa ja pelastaa,
sillä olemmehan niin kuuliaisesti osallistuneet kaikkiin maksuihin, mitä jookku tuolla vaan on keksinyt.

Itseasiassa, kauankohan vielä menee, kunnes huomaavat koko EU::n olevan täysin epäonnistuneen aivopaskan, ei enää aivoperun.

Onhan tuo EU tuonut joillekuille hyvää, eli rahaa taskuun ja heillä tietty syynsä puolustaa.
Kokonaisuutenna tuo EU on aikuisten lapsenmielisten leikkipaikka, missä pääsee pelaamaan muiden rahoilla.
Kyproksen kuviokin on farssi sinällään, lainansaaja kun alkaa saneleen ehtoja, nin silloin pitäis jo jättää onnensa varaan, jos antajan ehdot ei kelpaa.

Tuossa nähdään, mitä tuleman pittää, kun liis'' valtioita liitetään, vaikkei entisiäkään saada pysyyn kurissa ja eivät oikeesti täytä asetettuja vaatimuksia.

Tää on vasta alkua, uskokoon ken tahttoo.

komppaan 100%. Tunnelin päässä mukamas näkyvä kirkas valo ei ole aurinko tai tunnelin pää, vaan vastaantuleva juna. 75.000e lainattu asunto-ostos on 4 vuoden päästä arvoltaan noin viidenneksen nykyarvostaan. Myykää nyt "hyvän" sään aikana pois ja muuttakaa Norjaan, Ruattiin tai Islantiin. Tanskassakin olisi hyvät työmarkkinat miesväelle, mutta sekin vähintään 46% verotuksen kautta, ja valitettavasti siellä tehdään abortteja jos tulossa on tyttö, koska tulevaisuutta ei tyttölapselle siellä ole. Ovat maantieteellisesti liian lähellä eurokakkasysteemiä joten kantavat muihin pohjoismaihin nähden valtavan taakan. Mielestäni tämä on jo hälyttävän vakava asia. Ja taas meni 250€ / sekunti välimeren rannnan korruptioon. Siellä seisoo Otto-automaatilla 10-40 jonottavaa ja saavat 120/vrk nostettua tililtään. Mikä firma kuten katon korjannut tai parempaa autoa myynyt voisi odottaa ne 90 päivää että Ramirez Gonzales on laskunsa maksanut? Olisko "Game over" suht miedosti heitetty tilitys? ja aivan kohta nurkkakylän (kuten oma asuinpaikkani) salessa sama teksti ovessa.
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Maaliskuu 28, 2013, 16:42:56 ip
Vastaus #121

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Kaikenlaista.. Otin omakuvan jotta eurot realisoituu ajatuksissa.

[ylläpito on poistanut liitteen]

Maaliskuu 28, 2013, 19:23:45 ip
Vastaus #122

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
saanko suositella seuraavaa ruottin teeveen suht tuoretta tunnin ohjelmaa, on kyllä ruotsinkielellä mutta paljon siinä puhutaan muitakin euroopan kieliä ja aika hyvin ovat pistäneet kuvaruutuun sitä faktaa jonka avulla pysyy kärryillä. Jääkaapista limonaadi ja hyvä voileipä ja sitten vaan tunniksi tätä seuraamaan;

http://www.svt.se/ug/se-program/20-3-20-00
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Huhtikuu 01, 2013, 06:34:59 ap
Vastaus #123

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Huhtikuu 01, 2013, 06:37:40 ap
Vastaus #124

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
ei ole lehmä enää ojassa, se on nyt samassa paikassa kuin hohtimetkin; kaivossa. Swedbank (ja allekirjoittanut) sanoo näin.

taas ruottinelokuvaa, tällä kertaa vain puolituntinen. eikä skåånen murretta ;) Siellähän mainittiin ranska, saksa ja suomi, ja mikä näitten maiden rooli on; maksumiehiä.

http://tv.handelsbanken.se/2013/03/27/magasinet-europas-kris/

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 01, 2013, 06:41:56 ap kirjoittanut Rainer Grandell »
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Huhtikuu 17, 2013, 21:21:28 ip
Vastaus #125

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Gööteporin bankomatista kun nostaa 200 kruunua niin  ei saa juurikaan fyyffeetä kouraan, ja kuluja jo 1,3 prossaa, tiliotteesta kopsu;

BANKOMAT IMPORTGATA HISINGS
43x4x20x7******92x8 NOSTOPVM 130415
SEK 200.00 KULUT 2,60
VAIHTOKURSSI 1 EUR = 8,3263 SEK

200 kruunun huumausaineostoksiin (1,5 litran lähdevesi + 150gramman hampurilaisateria + vuorokauden rekkaparkkimaksu)tarvittiin siis 26,62 euroa. Paikan päällä se maksoi vain 26+75+100 kruunua, kevyesti sanottuna noin 280 markkaa, mutta nyt se maksoikin yli 400 markkaa. pari kuukautta vielä ja hinta on 600 markkaa.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 18, 2013, 00:51:00 ap kirjoittanut Rainer Grandell »
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Huhtikuu 18, 2013, 08:36:59 ap
Vastaus #126

Hannu Boman

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 731
  • Ihan itse :-)
Gööteporin bankomatista kun nostaa 200 kruunua niin  ei saa juurikaan fyyffeetä kouraan, ja kuluja jo 1,3 prossaa, tiliotteesta kopsu;

BANKOMAT IMPORTGATA HISINGS
43x4x20x7******92x8 NOSTOPVM 130415
SEK 200.00 KULUT 2,60
VAIHTOKURSSI 1 EUR = 8,3263 SEK

200 kruunun huumausaineostoksiin (1,5 litran lähdevesi + 150gramman hampurilaisateria + vuorokauden rekkaparkkimaksu)tarvittiin siis 26,62 euroa. Paikan päällä se maksoi vain 26+75+100 kruunua, kevyesti sanottuna noin 280 markkaa, mutta nyt se maksoikin yli 400 markkaa. pari kuukautta vielä ja hinta on 600 markkaa.

Ja millä euro/markka kertoimella laskit?
@ HBo
Yamaha TX650 -73 & Honda GL 1500 Gold Wing 2000

Huhtikuu 18, 2013, 08:53:27 ap
Vastaus #127

Antti Jokinen

  • Vieras
Paluuta markkaan tuskin tulee, mutta mitäs sanotte tästä virtuaalirahasta 'bitcoin'? Vaikuttaa aika yksinkertaiselta ja helpposelkoiselta:

"Bitcoin siirrot muodostuvat sisääntuloista (input) ja ulostuloista (output). Sisääntulot sisältävät viittauksen aikaisemman siirron ulostuloon sekä komentojonopalasen joka täydentää aikaisemman ulostulon komentojonon (script) kokonaiseksi. Mikäli näin syntynyt kokonainen komentojono suorituksen jälkeen antaa tulokseksi ykkösen, on yhdistelmä hyväksyttävä (valid). Ulostulot koostuvat komentojonosta sekä Bitcoin-määrästä. Kokonainen siirto on hyväksyttävä mikäli kaikkien sisääntulojen tuloksena syntyvät kokonaiset komentojonot antavat tulokseksi ykkösen sekä siirron sisääntulojen summa on suurempi tai yhtäsuuri kuin ulostulojen summa. Yksi poikkeus tälle on luojasiirto, joka on jokaisessa lohkossa listan ensimmäinen siirto. Tälle siirrolle ei vaadita sisääntuloja vaan sillä on ainoastaan ulostuloja. Luojasiirrolla on kaksi roolia. Ensimmäinen on luoda uusia bitcoineja määrättyjen sääntöjen mukaan. Toinen on luoda taloudellinen porkkana jolla saada ihmiset louhimaan. Molemmat onnistuvat kätevästi antamalla louhijoiden päättää luojasiirtojen komentojonot. Luojasiirron ulostulojen summa saa olla enintään uusien bitcoinien sallittu määrä plus lohkossa olevien siirtojen siirtopalkkiot (transaction fees)."

Huhtikuu 18, 2013, 11:20:32 ap
Vastaus #128

Jukka Rämä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 579
Kun sinä Antti olet noinkin hyvin perehtynyt Bitcoineihin, niin tuolta saat ostaa kohtuuhintaisen rikkauksien louhintakoneen.

http://www.huuto.net/kohteet/ztex-115x-fpga-klusteri-bitcoin-louhintaan/263060869

Huhtikuu 18, 2013, 11:39:14 ap
Vastaus #129

Antti Jokinen

  • Vieras
En voi vielä ostaa, pitää odottaa Nokian kurssin nousua ensin...

Huhtikuu 18, 2013, 13:34:18 ip
Vastaus #130

lassi paavola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 836
  • mopolla pääsee :)
Isänmaamme velkantuu nopeudella; 250euroa per sekunti. 365 päivää vuodessa, vuorokauden ympäri. Ja pikkuhiljaa lähes 300 DINOTRANS rekkaveturia kulkee 1,5 metristen Filippiinien ohjustamina meidänkin valtateillä. Bulgarian 3e tuntipalkka oli litilatiseurueelle liian kallista joten siksi näin. Onkos tämän jälkeen sitten vielä edullisempaa työvoimaa? Rajat kiinni vaan ja Eurot helvetin kuuseen.
Kyproksessa pankit kiinni keskiiviikkoon asti ja otto-nostot rajoitettuja. Venakko-lennot täyteen buukattuja rahan-nostosta johtuen, nyt jos olisin Georke WW Bush niin painaisin sitä "lukitun" luukun alla olevaa punaista nappia. Kauniisti on suomen kansa ilmoittanut nälkä-tilastaan mutta hesassa korvat ihan kiinni.

http://www.svd.se/naringsliv/nyheter/varlden/har-cypern-redan-lamnat-euron_8028998.svd#xtor=AD-500-[svd.se/naringsliv]-[]-[Textlank]-[aftonbladet]-[]-[]

Suomalainen media ei tästä uskalla kirjoittaa yhtään mitään, eri syistä...
siinä olisi sitten se ongelma että omavaluutta & rajatarkastukset, tullit, ym "heikentäisi vientiä merkittävästi" muistaakseni katainen on näin sanonut mitä "merkeissä lukee"

Huhtikuu 18, 2013, 20:14:51 ip
Vastaus #131

Jari Eronen

  • Vieras
Kun sinä Antti olet noinkin hyvin perehtynyt Bitcoineihin, niin tuolta saat ostaa kohtuuhintaisen rikkauksien louhintakoneen.
http://www.huuto.net/kohteet/ztex-115x-fpga-klusteri-bitcoin-louhintaan/263060869
Mitä käyttistä Jukka käyttää mainauksessa? Mites rigit?
Yhden kaverin kanssa pohdittiin, mitä jos suosisi dedikoiduissa rigeissä ubuntua tai erästä debian pohjaista linux distribuutiota, jota pyöritän 4Gb:n usbilta.
Kommentteja?

Huhtikuu 19, 2013, 12:55:13 ip
Vastaus #132

Jukka Rämä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 579
Jessus, mikään mainari ole! Ainoot kaivut tapahtuu Bilnäsin etukuormaimella.

Kyllä minä joskus vilkaisin tuota bitkoinimista, mutta tulin siihen tulokseen, ettei ole minua varten. Sehän on niin, että tuossa rahankeruussa ahneus iskee ennenpitkää, niinkuin itsekukin kokemuksesta tietää. Siispä sellaisen valuutan, jossa tulee katto määrällisesti vastaan, parissa tuhraaminen päättyy joskus nolosti. Ahneus vain jää jäljelle.

Sensijaan, tämä nykyinen rahan- ja omaisuudenkeruun mallini toimii tulevaisuudessakin oikein hyvin. Siinä vaiheessa, kun olen saanut imuroitua irtaallaan olevat pääomat tuolta maailmalta hallintaani ja rahaa ei tunnu löytyvän enää mistään, rientävät valtiot ja pörssimeklarit apuun järjestämällä lisää pääomia kiertoon. Oikeita seteleitä tai virtuaalirahaa pilveen. Tällätavoin uskon tulevaisuutenikin olevan turvatun, tarvitsematta ryhtyä köyhien ja persaukisten tavoin bittien louhintaan. Ainoo vaara tässä menetelmässäni on, että kaikenmaailman eskeliset yms. pyrkivät jaolle nyt vihiä saatuaan... :)

Toukokuu 07, 2013, 02:52:12 ap
Vastaus #133

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Isänmaamme velkantuu nopeudella; 250euroa per sekunti. 365 päivää vuodessa, vuorokauden ympäri. Ja pikkuhiljaa lähes 300 DINOTRANS rekkaveturia kulkee 1,5 metristen Filippiinien ohjustamina meidänkin valtateillä. Bulgarian 3e tuntipalkka oli litilatiseurueelle liian kallista joten siksi näin. Onkos tämän jälkeen sitten vielä edullisempaa työvoimaa? Rajat kiinni vaan ja Eurot helvetin kuuseen.
Kyproksessa pankit kiinni keskiiviikkoon asti ja otto-nostot rajoitettuja. Venakko-lennot täyteen buukattuja rahan-nostosta johtuen, nyt jos olisin Georke WW Bush niin painaisin sitä "lukitun" luukun alla olevaa punaista nappia. Kauniisti on suomen kansa ilmoittanut nälkä-tilastaan mutta hesassa korvat ihan kiinni.

http://www.svd.se/naringsliv/nyheter/varlden/har-cypern-redan-lamnat-euron_8028998.svd#xtor=AD-500-[svd.se/naringsliv]-[]-[Textlank]-[aftonbladet]-[]-[]

Suomalainen media ei tästä uskalla kirjoittaa yhtään mitään, eri syistä...
siinä olisi sitten se ongelma että omavaluutta & rajatarkastukset, tullit, ym "heikentäisi vientiä merkittävästi" muistaakseni katainen on näin sanonut mitä "merkeissä lukee"

ainut parametri joka heikentää suomen vientiä on EURO.

ainut parametri joka lisää suomen tuontia ja tuotannon siirtymistä pois kyliltämme on yhtälailla sekin EURO.

Käännäppäs leipäpussi kaupassa niin että näet valmistusmaan. Et löydä pullaa joka olisi suomessa valmistettu, POIKKEUKSENA Boströmin kääretortut, kaikki muu on paskaa.

PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Toukokuu 07, 2013, 03:08:36 ap
Vastaus #134

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288562984694.html

mikäli suomessa euro-äänestys tehtäisiin toukokuun aikana niin kannattajia löytyisi noin 27%.
Kannattajat vähenee noin 3%-yksikköä kuukaudelta, eli helmikuussa 2014 kannattajia ei ole enää yhtään.

Jos olet Viron-reissaaja ja puolustat eu-ta halvan lonkeron ja viinan takia niin hanki itsellesi jokin muu harrastus tai muuta sinne roskasakkien maahan.

 
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"