Ihan turhaa miettiä, mitä sitten jos Euro kaatuu, pitää miettiä, mitä Kun Euro kaatuu, sillä alkaa se jo olla väistämätöntä, kun oikein aatellaan,
mitä nyt tietyt päättäjät pakkomielteenomaisesti siitä vielä pitää kiinni. Menee maine, jos Euro kaatuu, eiköhän ne ole jo kykynsä näyttäneet.
Eihän meillä huolta, kun päättäjät on tehneet "mielikuvaharjoituksia" Euron kaatumisen varalta.
Eiköhän se ois aiheellista laatia suunnitelmat käytännön toimenpiteistä, kun Euro kaatuu.
Eihän noilta päättäjiltä mielikuvitusta ole koko aikana puuttunut, käytännön taidot onkin sitten eri asia, sehän on nähty.
Kyllä se Paavo taas saa sulkia hattuunsa, kun aikoinaan sanoi, ettei markkoja kannata tuhota, vaan varastoida ne siksi, kun euro hajoaa.
Kaikkihan tuolle silloin nauroi, mutta kuinkas sitten käykään.
Liian paljon, liian nopeasti, liian erilaisia maita, niin kulttuuriltaan, kuin taloudeltaan haalittiin pakkomielteenomaisesti saman kassan ääreen
Toivottavasti tuolla päättäjät jo viimein huomaisvat luoneensa pohjattoman kaivon, mikä nielee rahaa kiihtyvällä tahdilla.
Turha kait tuota järkiintymistä on toivoa, sillä silloinhan noi joutuis tunnustamaan epäonnistumisensa ja sehän ottais kunnian päälle,
viis siitä, että nyt tuo käy kansalaisten kukkaron päälle.
Täytyy täss nyt alkaa mielikuvaharjoitella töihinlähtöä ja sen jälkeen vois mielikuvaharjoitella töitten tekoa ja ensiviikolla alkavaa kesälomaa.