oliskos seuraavissa väitöksissä mitään käyttökelpoista?
Pitääkö harrastukseen pakottaa?
JARI SINKKONEN VASTAA »
Kysymys:
Meillä on 4- ja 8-vuotiaat pojat. Mieheni on koko ikänsä urheillut: jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandyä, yleisurheilua jne… Vanhempi poikamme on hyvä urheilussa – hän on nopea juoksija ja ketterä, mutta urheilu ei näytä häntä kiinnostavan, eikä eteenkään mikään pallopeli.
Tähän asti olemme pakottaneet pojan harrastamaan jalkapalloa, luistelua ja yleisurheilua (yritämme etsiä hänelle sopivaa urheilulajia). Jokaiseen urheiluharrastukseen lähteminen on erittäin vaikeaa, ja hänet pitää pakottaa. Itse harjoituksissa ja pelissä hän osallistuu ja näyttää viihtyvän. Hänen mielestään harjoituksissa ja pelissä on kivaa.
Nyt minä olen kyllästynyt pakottamiseen ja taisteluun joka kerta, kun on aika lähteä urheiluharrastukseen. Mieheni mielestä meidän pitää jatkossakin pakottaa. Miten meidän pitäisi toimia jatkossa?
Aluksi ajattelin, että ongelma on itse lähteminen, mutta esimerkiksi kuvataidekouluun hän lähtee mielellään.
Koska mieheni on kova pelimies ja vanhempaa poikaamme ei pelaaminen kiinnosta – on tämä on erittäin kova pala isälle ja hän ei voi ymmärtää miksi joku ei ole kiinnostunut pelaamisesta. Muutenkin isä ja vanhempi poikamme ovat erilaisia – heillä ei ole mitään yhteistä juttua.
Pelkään, että vanhempi poikamme ja isä erkanevat toisistaan. Eteenkin nyt, kun nuorempi poikamme on kiinnostunut pelaamisesta: jalkapallo, jääkiekko ja salibandy kiinnostavat. Isä ei kehu eikä löydä mitään positiivista vanhemmasta pojastaan, vaan arvostelee ja vertailee häntä nuorempaan poikaansa tai muihin vanhemman pojan kavereihin, jotka pelaavat. Nuorempaa poikaansa isä kehuu ja ylistää ja pelaaminen yhdistää heitä.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:
Perheessänne on kolme liikunnallisesti lahjakasta miestä: yksi heistä on ainakin fyysisesti aikuinen, kaksi on pikkupoikia. Pojista nuorempi täyttää isän toiveet. Vaikka hän on vasta nelivuotias, hän on jo innostunut useammastakin palloilulajista. Mihin hän vielä ehtiikään! Isoveli on ketterä ja viihtyy pelikentälläkin kun sinne asti pääsee, mutta harjoituksiin lähteminen on vaikeaa ja sujuu vain pakottamalla. Olet väsynyt pakottamiseen. Isä puolestaan on pettynyt esikoiseensa, eikä löydä hänestä mitään hyvää sanottavaa.
Tulkitsen esikoisen haluttomuuden protestiksi isän väheksyvää ja kriittistä asennetta kohtaan. Poikahan on kiinnostunut ja kyvykäs liikkuja ja näyttää unohtavan vastahankaisuutensa kentälle päästyään. Vaikeuksia on tiedossa, ellei muutosta tapahdu, ja muutoksen on lähdettävä isästä. Hän saa kaikin mokomin rakastaa urheilua ja olla kova pelimies, mutta hänen on muistettava olevansa ennen kaikkea aikuinen. Isän on siedettävä, että poika ei ole hänen jatkeensa tai klooninsa, vaan ihan omanlaisensa kasvava lapsi. Jos hän vertailee veljeksiä toisiinsa ja esikoista omaan ihannemielikuvaansa, seurauksena on pahaa mieltä ja pettymystä kummallekin osapuolelle, ja pojan mielessä yhä kasvavaa vihaa isää kohtaan.
Niin moni poika on joutunut kokemaan, ettei kelpaa isälleen, koska isä asettaa kohtuuttomia vaatimuksia, eikä tajua lapsen olevan hänestä erillinen. Usein vaatimukset pohjautuvat isän omiin, aikanaan täyttymättä jääneisiin haaveisiin. Ehkä hän itse halusi joskus olla pallokentän tai kiekkokaukalon tähti, mutta siitä ei syystä tai toisesta tullut mitään?
Kaiken harrastamisen olisi oltava ennen muuta hauskaa ja ainakin periaatteessa vapaaehtoista. Jokaista lasta pitää toisinaan patistella harjoituksiin, onpa kyseessä jalkapallo tai viulunsoitto. Jatkuva pakottaminen tuhoaa ilon koko touhusta. Vastustus on terve ja luonnollinen reaktio, eikä sitä saa nujertaa. Asioiden tärkeysjärjestystä on hyvä pohtia perusteellisesti ennen kuin mukavan pikkupojan itsetuntoon on tullut syviä lommoja.
