Kirjoittaja Aihe: Nyt Natoon!  (Luettu 11839 kertaa)

Huhtikuu 19, 2012, 08:24:57 ap
Luettu 11839 kertaa

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Moi!

Nyt varmaan kannattaisi Suomen liittyä pikapikaa Natoon-tässä esimakua
sitten tulevasta..."jenkkiporukka" aloittaa pyytämättä sotimisen jossain,
minne ei edes ole pyydetty-ja maksattaa sitten sotkut toisilla...

Lainaus aamun lehdestä:

"BRYSSEL. Yhdysvallat on HS:n tietojen mukaan pyytänyt Suomelta 20 miljoonan dollarin eli 15 miljoonan euron vuosittaista apua Afganistanin turvallisuusjoukoille.

Avustuspyyntö on osa hätäisiä yrityksiä täyttää Afganistanin tulevien avustusrahojen valtava vaje, kun nykyinen Nato-johtoinen kriisinhallintaoperaatio päättyy 2014.

Suomi ei ole vielä kommentoinut mitenkään Yhdysvaltojen pyyntöä.

Suunnitelmia linjataan presidentin ja hallituksen kesken lähiviikkoina. Kuukauden kuluttua Chicagossa pidettävässä Naton huippukokouksessa presidentti Sauli Niinistöltä odotetaan todennäköisesti jo jonkinlaista ilmoitusta Suomen tulevista aikeista.

Naton puolustus- ja ulkoministerit yrittävät parhaillaan Brysselissä pönkittää poliittista tukea Afganistanin avun jatkolle vuosiksi eteenpäin.

Torstaina ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) on määrä osallistua kokouksen osuuteen, johon on kutsuttu kaikki Afganistanissa Isaf-joukkoissa mukana olevat maat.

Ulko- ja puolustusministeriössä on HS:n tietojen mukaan jo ehditty pohtia mahdollisuuksia pienentää avustussummaa sisällyttämällä siihen aiemmin annettua apua.

Yhdysvallat haluaa, että muilta mailta vuosittain koottava miljardi euroa olisi kaikki uutta apua. Yhdysvallat maksaisi yksin noin 1,5 miljardia euroa.

Lisää aiheesta torstain Helsingin Sanomissa"

t.MK



.

Huhtikuu 19, 2012, 08:28:37 ap
Vastaus #1

Harri Kauranen

  • Vieras
Siihen touhuun kyllä olis tyhmää ottaa osaa,meinaan maksais reilusti pelkkä mukana olo ja mitä muka siitä sais vastineeksi,ei yhtään mitään.

Huhtikuu 19, 2012, 10:04:15 ap
Vastaus #2

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Röyhkeitä jenkit ainakin osaa olla! Ensin hyökätään milloin mihinkin maahan jonkin epäkohdan varjolla, anastetaan luonnonrikkaudet ja yritetään maksattaa operaation kulut muilla.

Luojan kiitos Suomessa ei ole öljyesiintymiä, jos olisi niin taatusti täällä olisi myös (jenkkien mukaan) pahoja terroristejakin tai ainakin sellanen diktatuuri että pakkohan "hyvän" Amerikan olisi hyökättävä pelastamaan meidät poloiset. "Pelastuksen" tiimellyksessä maamme nyhdettäisiin tyhjiin, meistä tulisi Pohjolan banaanivaltio.

Miten amerikan touhu poikkeaa natsien touhuista? Hyökätään eri maihin, anastetaan kaikki arvokas ja jätetään maa selviytymään miten pystyy. Ovatpa jenkit jalostaneet tämän vielä astetta pidemmälle; keräävät rahaa tuhotun maan jälleenrakentamiseen, rahaa tulee mutta eipä jälleenrakentamisesta juurikaan jälkiä näy...

Huhtikuu 19, 2012, 10:38:05 ap
Vastaus #3

hannu silven

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 169
...Luojan kiitos Suomessa ei ole öljyesiintymiä, jos olisi niin taatusti täällä olisi myös (jenkkien mukaan) pahoja terroristejakin tai ainakin sellanen diktatuuri että pakkohan "hyvän" Amerikan olisi hyökättävä pelastamaan meidät poloiset...
Eli nyt nekään ei meitä pelasta? :'(

Huhtikuu 19, 2012, 11:39:42 ap
Vastaus #4

jorma vilppolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 519
No mites nyt sitten kun Jenkit on antaneet ruoka-apua Pohjois Korealle, vaikka ne on kun räksän poikasia, puree ruokkivaa kättä ja nyt kun ruoka-apu loppui ohjuskokeiden myötä, niin uhkaillaan sodankäynnillä!!

Myönnän;  Mun mailmankatsomus on Amerikkamyönteistä, vaikka monessa asiassa niilläkin on omat intressit mukana noissa pelastusoeraatioissa, mutta näinä aikoina kun ydinarsenaalia alkaa löyttyä valtiolta kun valtiolta jonkun täytyy olla se suurin eli "maailman poliisi" koska sellainen tyhjiö olisi nykyisillä pommin kantamilla mahdotonta.

Kuvitteelinen tilanne että esimerkiksi rakas naapurimme olisi se vahvin, niin millähän periaatteilla ne sitä oikeutta jakaisi??  Olisiko rautaesirippu levitetty jo koko maapallon ympäri, vai vieläkö Austraaliassa saisi olla useampi kun yksi totuus!!

 

Huhtikuu 19, 2012, 11:44:03 ap
Vastaus #5

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Moi!

No-antaa USA:n heilua poliisina mielihyvin-mutta maksakoon he poliisioperaationsa ihan itte!
Ainakin tuo homma,josta tuo artikkeli kertoi...

t. MK

Huhtikuu 19, 2012, 13:39:45 ip
Vastaus #6

jorma vilppolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 519
Aika pieni miehitys meillä on viimevuosina noissa rauhanturvaamis operaatioissa ollut.

Mielummin mä näkisin että osallistuttaisiin niihin, kun Kreikan pankkien pelastamiseen.  Vapaaehtoisia riittää ja summat ei ole kun murto-osia, joista iso siivu menisi omien sotilaidemme palkkamenoihin. Lisäksi siellä on oikeasti hätä toisin kun näille pankkiireille riittää varmaan jatkossakin, ilman meidän sponsorointia, Kuubalaisia sikareja ja merkkikonjakkia..

Huhtikuu 19, 2012, 23:19:46 ip
Vastaus #7

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
epäilen että sellainen tasavalta joka ei osallistu tuohon afghaaniprojektiin joutuu palkkaamaan lisää tullimiehiä ja kouluttamaan laumoittain huumekoiria, tulevista sosiaaliongelmista puhumattakaan.
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Huhtikuu 20, 2012, 06:06:35 ap
Vastaus #8

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Moi!

Nyt en,Rainer,ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit.

t. Markku

Huhtikuu 20, 2012, 08:20:02 ap
Vastaus #9

Markku Hakola

  • Vieras
Taitaa olla niin, että ei loppujen lopuksi mee pitkään niin tavalla tai toisella ollaann mukana, Natossa meinaan, halutaan tai ei, vaikka jotkut pääättäjät sinne jo hinkuukin.

Huhtikuu 20, 2012, 10:50:06 ap
Vastaus #10

jorma vilppolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 519
Kai me ollaan sillä toisella tavalla, kun Horneteilla lennellään ja jossain Nato vetoisissa sotaharjoituksissa ollaan oltu.

Mut ehkä se on ihan hyvä kun tosta naapurista ei oikein tiedä, mikä taas viimeviiikkoina on nähty. Milloin pakkolunastellaan Suomalaisten omistukset ja milloin vangitaan valtion tutkiat ilman senkummempia selityksiä.
En tiedä montako sukupolvea se vaatii ennenkun sinne edes jonkinlainen oikea demokratia saadaan vai saadaanko koskaan, mutta noin historian valossa, meidän näkökulmasta ei hyvältä näytä.

Huhtikuu 21, 2012, 06:28:13 ap
Vastaus #11

Markku Hakola

  • Vieras
Ajetaan oma armeija alas, niin on päättäjillä hyvät perustelut liittyä Natoon.

Huhtikuu 21, 2012, 09:24:31 ap
Vastaus #12

Tapsa Leskinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2375
Ei oo halpa jäsenmaksu Natossakaan. Vielä kuin aatellaan suomalaista "ylitunnollisuutta", niin varmaan maksamme vähän ylikin. Vehkeiden, menetelmien ja ym. standardisointi tuo myös paljon kustannuksia. Edellämainittuun kuin liitetään em. suomalainen ylitunnollisuus (muualla EU:ssa ko. termi kai tarkoittaa tyhmyyttä) ja jo "ilmassa" oleva trendi, että kaikesta käyttökelpoisesta CCCP, Venäjä ja DDR peräisestä kalustosta on päästävä eroon imago-mielessä (mitä esim. tsekit ja puolalaiset eivät ole tehneet, vaikka ovat NATO:n jäseniä).

Ja mikä/mitä se apu sitten tarvittaessa olisi? Ennemminkin lyöttäytyisin yhteistyöhön niiden naapureiden kanssa, jotka olisivat seuraavana vuorossa kun me "otetaan lukua". Esim. Ahvenanmerelta on vielä matkaa Kanaalin rannoille.

Huhtikuu 21, 2012, 10:10:01 ap
Vastaus #13

Vesa Takala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3865
  • V.I.P. jäsen
Niin, loppujen lopuksi siihen Natoon mennään kuitenkin, miksi ei jo nyt? ::)
Yksi veteraanimoottoripyörä liikenteessä vastaa kymmentä museossa!

Huhtikuu 21, 2012, 23:28:00 ip
Vastaus #14

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2784
  • Take a Break
Moi!

Nyt en,Rainer,ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit.

t. Markku

tsori, puhuin yömyssyssä mutta laajennettuna tarkoitin;
Afghanistanin tärkeimmät vientituotteet ovat pässin villa ja huumeet. Jos ei niitä jo tuotantovaiheessa pysäytetä Natovoimin niin tulevat maahamme pahaa tekemään.
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"