Olen kaukana mistään kemian asiantuntijasta, mutta olen tavallisesti juotettavasti
lähteistä kuullut että:
Jos neste johtaa sähköä niin kuin esim sitruunahappolitku niin kyllä siellä metalli-ionit anodilta seilaavat pinnoitettavaan kappaleeseen kun maltaa vaan odottaa, sähkön äänetön kutsu vetää ne väjäämättä puoleensa. Ne eivät kuitenkaan mielellään mene mutkien taa, ioni tuskin näkee siinä mitään järkeä.
Kaupallisissa "oikeissa" sinkki pinnoitusliemissä on aina sinkkisulffaattia tai sinkkisulfamaattia, ajatuksena että jo elektrolyytti pitää sisällään niitä vapaita sinkki-ioneita. Kun ne sitten kuluvat elektrolyytistä kun ionit pamahtelee pinnoitettavaan kappaleeseen "lataa" sinkkinen anodi elektrolyyttiin tilalle niitä ioneja. Tälläisissä oloissa sinkki-ioni herkemmin löytää tiensä myös kulmien taa, mutta toki virtatieheys yhä huonommin saa ionin innostumaan asiasta mitä kauempana anodi-katodi välistä sähkökentästä ollaan jossain kulman takana.
Jotkut pinnoitukset, esim kromaus, ei tyypillisesti käytä anodista lähtevää ionia ollenkaan. Kromauksessa anodi on lyijyä ja kromi tulee elektrolyytissä olevasta kromihaposta.
Kaupallisissa liemissä on lisäksi pintäjännityksen poistoa, tulee tasaisempi jälki kun elektrolyytti "kastelee" varmasti pinnan. Ja sitten tietenkin kirkasteita.
Olen myös käsittänyt että sinkitys ilman passivointia (kromatointi) ei kauaa pysy, pinta jää niin hauraaksi ja aktiiviseksi.
Pasi
