Vähän oli tuossa välissä sellaista hiljaiselon tyyppistä prätkäsaralla. Ja vähemmän on tällä palstallakaan tullut tarinoitua. Osin siksi, kun ei ole nyt kaupungissa tallia ja pyörät mökillä 50km päässä. Vaan nyt kaivelin taas sitä innostusta ja kaksipyttyisellä IC:llä on ajeltu. Viime talvi meni häpeällisen vähällä ajolla, mutta sen verran kuitenkin ajelin, että voi vielä sanoa ajavansa sitä samaa ajokautta, jonka 7-8 - tai montako lie - vuotta sitten aloitti kun ensimmäisen IC:n sai kuntoon.
Yksipyttyinen kehitteli pahan kolinan, jonka alkusyyksi paljastui kovin väljistynyt pytty. Nyt alkoi tuon kaksisylinterisen hillityn virallinen olemus (Jupiter 3, pitkä penkki, vaaleansinistä ja valkoista, ompelukonemainen käyntiääni, tehokkaampi mutta luonteettomampi kone) vähän tympäistä. Se kun tuntuu enemmän sellaiselta nappaskengissä Moskovan virastoon -tyyliseltä pyörältä. Ei siinä, tykkään kyllä tuostakin estetiikasta, mutta nyt alkoi vähän rouheampi taas houkutella. Yksisylinterinen menee kymmenkunta vuotta vanhempana pisaratankkeineen ja norsunkorvasatuloineen mielikuvissa enemmän sinne maalaismaisemiin, hiekkateille ja metsätyömaille. Tuntuu enemmän sellaisekta nahkasaappaissa ja Homelite (liiteristä löytyy Xl12) tarakalla -vehkeeltä. Tehossa jää jälkeen, mutta vääntöä on rutkasti. Tuntuu luonteikkaammalta.
No nyt olisi sitten reissu kaverin tallilla käymään. Kun ei omassa ole oikein noita porausvehkeitä. Vaan Veikolla on, ja ammattitaitoa myös. Tänään siis edessä vanha kunnon kahvipannun, retkikeittimen ja kuvauskaluston pakkaaminen ja vähän toista sataa kilometriä ajeleskelua pieniä teitä pitkin sylinterinporaushommiin. Illalla pytty paikalleen ja loppuviikko kulunee tiivistahtisen sisäänajon merkeissä.
Kyllä nää IC-hommat on mahottoman hyviä hommia nimittäin.